null Ihmiskaupan uhreille ensimmäinen asumispalvelu Suomessa

Kuva: thinkstockphotos

Kuva: thinkstockphotos

Ajankohtaista

Ihmiskaupan uhreille ensimmäinen asumispalvelu Suomessa

Vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, ihmiskauppaa esiintyy myös Suomessa.

Suomessa on vasta viime vuosina havahduttu siihen, että täälläkin ihmiskauppa on todellinen ongelma.

Suomen arvioidaan olevan vuosittain kymmenien tai jopa satojen ihmiskaupan uhrien kauttakulku- ja kohdemaa. Ihmiskauppaa esiintyy myös maamme sisällä. Tämä ihmiskauppa on pääsääntöisesti työperäistä sekä seksuaalista hyväksikäyttöä.

Suomi on ihmiskauppiaille houkutteleva maa, sillä riskit ovat pienet ja tulot suuret. Ihmiskauppiaan näkökulmasta täällä on turvallista, sillä ihmiset ja viranomaiset eivät ymmärrä ilmiöön liittyviä asioita eivätkä tunnista sitä. Pohjoismaissa kiinnijäämisen uhka on pieni ja kiinni jäädessäkin rangaistukset ovat usein lieviä.

https://www.youtube.com/watch?v=67FQgqDUbX

 

Olisi tärkeätä lisätä koulutusta ihmiskaupan tunnistamiseen."


”Ihmiskaupan vastainen työ Suomessa vaatii yhteistyötä auttavien tahojen kuten viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken. Uhreilla ja selviytyjillä on paljon tarpeita, jotta he toipuisivat petoksesta, hyväksikäytöstä ja traumasta”, sanoo Rose-projektin päällikkö Katriina Lehelmä. ”Tärkeätä olisi myös lisätä koulutusta ihmiskaupan tunnistamiseen.”

Yhteiskristillisen Samaria ry:n Rose-projektin tarkoituksena on auttaa ihmiskaupparikoksen tai seksuaalisen riiston kohteeksi joutuneita pääsemään takaisin yhteiskunnan osallisuuteen. Projektissa on myös suunnitteilla Rose-naistenkoti, joka olisi Suomen ensimmäinen ihmiskaupasta selviytyneiden auttamiseen erikoistunut asumispalvelu.

Kansallisen ihmiskaupparaportoijan raportin mukaan sopivan majoitusvaihtoehdon löytyminen on osoittautunut erityisen vaikeaksi seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille, joten tällaiselle kodille on tarvetta.

Lue myös vinkkijuttu: Näin tunnistat mahdollisen ihmiskaupan uhrin
Lue lisää: Ihmiskauppa.fi, Rose-projekti
Testaa, kuinka monta orjaa sinulle työskentelee maailmassa:
Slavery Footprint

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.