Ihmisvihan harhat
Kansallisteatterissa esitetään Molièren Ihmisvihaajaa. 1600-luvulla kirjoitetun näytelmän kuvaus teeskentelystä ja pinnallisuudesta ei ole menettänyt teräänsä. Eräät ohjaajat ovatkin siirtäneet sen tapahtumat tämän päivän media- ja mainosmaailmaan.
Näytelmän ihmisvihaaja Alceste on niin tympääntynyt ympärillään näkemäänsä teennäiseen käytökseen, että päättää inhota koko ihmissukua. Ikävä kyllä hän ei voi olla rakastamatta naista, jota hänen pitäisi inhota erityisen paljon. Hänen on myös vaikea irtaantua halveksimastaan maailmasta. Se ei siedä niitä, jotka eivät pelaa sääntöjen mukaan, ja tahtoo vetää hänet tilille mielipiteistään.
Alcesten vihan ilmentymät ovat melko kesyjä, kun niitä vertaa nettikeskusteluiden kannanottoihin, saati sitten kouluampujien ja terroristien toimiin. Olisi silti hienoa, jos näytelmä kirvoittaisi keskustelun ihmisvihan syistä ja oikeutuksesta.
Ihmisvihaaja vihaa ihmistä hänen vikojensa vuoksi. Niitä kiistatta riittää. Ihmiset tappavat, vainoavat ja riistävät toisiaan ja kohtelevat toisiaan muillakin tavoin huonosti. He vahingoittavat luontoa. He ovat valheellisia, ahneita ja itsekkäitä. Vaikka heillä on hyviä aikomuksia, he ovat liian heikkoja ja laiskoja toteuttaakseen niitä.
Mutta onko viha oikea reaktio, ja onko syytä vihata kaikkia? Onhan joukossa niitäkin, joiden hyvät ominaisuudet ovat suuremmat kuin huonot, ja niitä, jotka tahtovat tehdä hyvää, kohdella toisia oikein ja muuttaa maailmaa paremmaksi. Heitä vihatessaan misantrooppi ei ole oikeudenmukainen. Hän syyllistyy myös laiskuuteen ja heikkouteen. Eikö kannattaisi yrittää tehdä asialle jotain sen sijaan, että mököttää nurkassa ja säälii itseään siksi, että uskoo olevansa ainoa viisas maailmassa?
Viimeksi mainittu harhakäsitys on ihmisvihan ikävin piirre. Ihmisvihaaja asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Silloin hän voi myös kuvitella, että hänellä on oikeus päättää toisten olemassaolon oikeudesta ja ehdoista.
Platon osuu asian ytimeen sanoessaan, että ihmisvihaajan maailmankuva on infantiili. Ihmisvihaaja vaatii täydellisyyttä ja kiukuttelee kuin kaksivuotias lapsi, kun huomaa ihmisessä vikoja. Aikuinen ymmärtää, että ihminen on vajavainen, ja yrittää omalta osaltaan edistää hänen viisastumistaan.
Jaa tämä artikkeli: