Ikävä
Muutaman viime viikon aikana kuolema on koskettanut ystäväpiiriäni usealla eri tavalla. Moneen otteeseen olen saanut selata Raamattua ja rukouskirjaa, värssyjä ja virsikirjaa.
Yhden ystävän iäkäs äiti menehtyi sairauteen. Ei yllättäen, mutta sisarusten, lasten sekä lastenlasten ikävä on silti kova. Eri puolilla asuvat lapset matkustivat yhdessä äidin kotiin hoitamaan käytännön asioita ja ennen kaikkea lievittämään toistensa ikävää.
Toinen ystävä meni sairaalaan synnyttämään tervettä ja täysiaikaista lasta. Sairaalassa lapsen sydänääniä ei enää kuulunut. Poika syntyi kuolleena. Uutinen pysäytti.
Ystävillä ei ollut sanoja, joten sen sijaan he virkkasivat peittotilkkuja äidin lempiväreissä. Tilkkuja luvattiin satoja, joten myös pientä sisarusta odottanut isosisko saa oman lohtupeiton. Tilkkuihin on virkattu lämpöä, rukouksia ja myötäelämisen kyyneleitä. Kun ikävä on pahimmillaan, voi peittoon kietoutuessaan samalla sulkea itsensä ystävien lämpimiin ajatuksiin.
Tuttu ihminen, alle viisikymppinen, kuoli kotonaan sairauskohtaukseen. Sydän petti varoittamatta. Muutamassa tunnissa harrastepiirin verkkoyhteisöön tuli kymmeniä epäuskoisia viestejä. Yksi toisensa perään sen sanoi: tulee ikävä.
Kun ihminen menee pois, jäljelle jää pohjaton ikävä. Me kristityt voimme lohduttautua ylösnousemuksen ja ikuisen elämän toivolla, mutta silloin kun ikävä on suurin, se tuntuu kovin kaukaiselta. Aluksi ikävä on kova ja kipeä. Vähitellen se kuitenkin laantuu haikeiksi muistoiksi. Ensin muistot satuttavat, sitten lohduttavat. Kun aika kuluu, lämpimistä muistoista tulee vaalittavia aarteita.
Yksi minulle rakkaimpia suomalaisia runoja on Aila Meriluodon Jälkeenpäin. Runon toinen säkeistö on monille tuttu muistovärssyistä:
Ei mikään voi kuolla,
ei kukat ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Säkeet kertovat herkin sanoin siitä ikävästä, jota toivon keskelläkin tuntee. Rakkaan polku on kulkenut ohitse. Ikävän kipeä kosketus on merkki siitä, että itse rakkaus ei kuitenkaan kuole.
Kristel Nyberg
Kirjoittaja on Espoon kaupunginosayhdistysten liitto ry:n järjestösihteeri
kristel(at)iki.fi
Jaa tämä artikkeli: