Ikävä kotiin
Ihme. Autiomaa puhkeaa kukkaan. Kuva: Katri Saarela

Ihme. Autiomaa puhkeaa kukkaan. Kuva: Katri Saarela

Ikävä kotiin

Ensi sunnuntain raamatuntekstit maalaavat hienoja kuvia: autiomaa muuttuu hedelmätarhaksi ja oikeus toteutuu, kun Jumalan aika on. Hänen henkensä asuu ihmisessä, kantaa tätä ja voittaa kuoleman. Jeesus ilmoittaa Jumalan nimen ihmisille ja rukoilee itse alituisesti heidän puolestaan, vaikka hyvästien aika onkin tullut.

Kyllä tällaisista kuvista tarttuu hiljainen koti-ikävä. Oikeudenmukaisuus, antelias hyvyys, rauha, yhteys, vapauden valtakunta ja valoisa tulevaisuus kelpaisi ainakin minulle.

Miksi me toivomme jotakin, mikä niin ilmeisesti on omien kykyjemme tuolla puolen? kysyy Jari Ehrnrooth uudessa kirjassaan Toivon tarkoitus. Miksi me kykenemme kuvittelemaan, näkemään ja jopa tuntemaan asioita, joita emme voi saavuttaa?

Ehrnroothin mielestä toivoa ei voi perustella. Se on olemisen perustassa. Rakkauden ja uskon tavoin se ohjaa meitä sisältä käsin, niin kuin se olisi itse elämän pyhä koodi.

Ehkä se onkin Jumalan lahja ihmiselle. Rakastavan, elämää luovan, vapauteen alituisesti kutsuvan ja oikeudenmukaisuutta niin kovin haluavan Jumalan kutsu tekemään haaveesta totta.

Hyvä Jumala, joka kutsut meitä kaikkia valtakuntaasi. Anna toivon nousta silloin, kun en itse enää halua ja jaksa.

Pidä koti-ikävä elävänä niin, että kaipaisin vapautta kaikille – en vain itselleni.

Varjele minut epäluulolta ja sulkeutumiselta. Muistuta yhä uudelleen, että sinun maailmasi ei tunne rajoja. Säilytä minussa tämä alituinen levottomuus ja etsintä, uni kodista, jonka ovi on aina auki.

Marja Kuparinen

4. sunnuntai pääsiäisestä

Taivaan kansalaisena maailmassa
Väri: valkoinen
Valo: neljä kynttilää
Teksti: Ps. 98: 2–9, Jes. 32: 15–20, Room. 8: 9–11, Joh. 17: 6–10

Jaa tämä artikkeli: