Boheemikirjailijasta perheenisäksi. – Lapset ovat pitäneet minua jotenkin kuosissa. He ovat antaneet tilaisuuden antaa itsestäni maailmalle muutakin kuin narsistisia runoilijan egon tuotoksia, tunnustaa Tomi Kontio. Kuva: Sirpa Päivinen
Ilman nimeä olisit valoa
Ihmisen ”valo” vastaa sielua, vaikkei runoilija Tomi Kontio tätä sanaa taajaan viljelekään.
Ikäpolvensa ykköskirjailijoihin kuuluva Tomi Kontio, 45, tunnetaan Itä-Helsingin taiteilijana. Haastattelu tehdään Itäkeskuksen Stoassa, kivenheiton päässä lapsuudenkodista, jonka värikäs elämänmeno on antanut vaikutteita teoksiin.
Tuoreesta runokokoelmastaan Ilman nimeä olisit valoa (Teos) mies päätti jättää kotikontunsa pois.
– Lähiörunoilijan mantteli on jo välillä alkanut häiritä, eikä minun tarvitse aina velvollisuudesta runollistaa Itä-Helsinkiä, Kontio toteaa.
Romanttisen rakkauden ja jumalaisen valon sfääreissä liikkuva kirjoittaja näkee, että asioiden ja ihmisten tarkka nimeäminen ja lokeroiminen voivat peittää enemmän kuin paljastaa.
– Aurinko ei loista yhtä kirkkaasti silloin kun sitä tarkastelee sanan ”aurinko” kautta. Tai kun joku sanoo ”Tomi, lähiörunoilija”, niin sanat pimentävät ja kätkevät minusta jotakin, mitä olen oikeasti.
– Kun ihmiset riisutaan karkeista määritteistä, nähdään ilman turhia ennakkokäsityksiä se todellinen valo, joka löytyy heidän sisältään. He eivät ole tällöin vain itähelsinkiläisiä, savolaisia tai somaleita, Kontio pohtii.
Jumalallinen kipinä ihmisessäon yksi ydinajatus Tomi Kontion ”normiluterilaisen” ja rakkauden kaksoiskäskyyn kiinnittyvän katsannon taustalla.
– En pidä itseäni maallistuneena, vaikka olenkin skeptinen monien uskonnollisten asioiden suhteen. Koen kristinuskossa keskeisenä toisista ihmisistä välittämisen ja rakastamisen. Evankeliumeista olen löytänyt toivoa.
– On asioita, jotka menevät inhimillisen järjen ulkopuolelle. Kirjallisuudessa on mahdollista käsitellä mystisiä kokemuksia symbolisella tasolla. Kirjoittaessa ja kollegoiden runoja lukiessa tunnen toisinaan, kuinka teksteissä lähestytään ajan ja paikan rajat ylittävää hengellistä elämystä.
Milloin koet jumalaisen valon erityisen voimakkaasti?
– Niitä tilanteita on paljon, mutta pohjimmiltani olen luontoihminen. Olen erityisen altis haltioitumaan ollessani yksin meren tai järven rannalla tai vuoristossa. Kauneuden kokemus ruokkii myös mystistä kokemusta.
Tomi Kontio on kuullut, että on ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan hetkeäkään hiljaa rauhallisessa paikassa, kuten tähtitaivaan alla. He turruttavat itsensä jatkuvalla taustahälyllä, vaikkapa mp3-soittimella.
– Kaikki eivät uskalla kohdata sitä tunnetta, kun maastossa ei kuulu kuin korkeintaan satunnaista linnun laulua tai sateen ropinaa ja taivas on paljaana päällä. Sellaisilla hetkillä saattaisi löytää yhteyden Korkeampaan voimaan, mutta se pelottaa.
Naurukin on ihmeellisen hieno asia. Rakastetun kosketuksen tavoin se kumpuaa esiin alkuperäisestä ja syvästä ihmisyyden peruskokemuksesta, Tomi Kontio lisää.
Hän ei ota runoilijamyyttiä(än) enää turhan vakavasti.
”Ajattelen Pariisin metroverkostoa ja sitä kuinka kokeilin salaa äitini baskeria, kun kirjoitin ensimmäisen runoni: Oi, baskerin villaista tuntua! Oi, pientä navantynkää, jonka ympärillä pyörivät minuuksien ketjukarusellit ja flanöörien bulevardit, dandyn solvaukset tavalliselle työtätekevälle ihmiselle, puberteettiset kiljahdukset...”
Arjessa kirjailijan hienoimmat valon hetket liittyvät usein ihmissuhteisiin.
– Katson lasta, joka nukkuu kauniisti hymyillen raastettuaan vain hetki sitten vanhemman hermoja. Silloin ajattelen, että tuohon pieneen hetkeen ja ihmiseen sisältyy suuri ihme, viiden lapsen isä hymyilee.
Kasteen sakramentti sopii kirjailijan valofilosofiaan.
– Kasteessa annetaan samalla nimi, mutta nimenanto on toisarvoinen asia. Se on hetki, jolloin ihminen otetaan ”pyhien yhteyteen”.
– Toisaalta nimeäminen antaa turvaa. Runossani on raamatullinen lainaus enkelin puheesta Marialle:
”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimen. Sinä tulet ja synnytät, sinä annat, sinä rakastat, tulet ja menet.
Sinä annat hänelle nimen. Sinä sanot puuroa puuroksi, nenää nenuksi. Sinä järjestät hänen unensa sanoiksi, että hän uneksisi ja rakastaisi niin kuin kirjoitettu on.”
Jaa tämä artikkeli: