Ilmastonmuutos on peruttu
Päivänä, jolloin unohdin pipon kotiin, mietin tarttuvatko lapsenlapseni hamassa tulevaisuudessa pilliin kiinni, jos heille mainitsee sanan bensiini tai muovi.
Pakkanen paukkui junalle kävellessä sen verran kovaa, että järjenjuoksuni meni jotenkin näin: Vanhempieni sukupolvi ei valtaosin ole kiinnostunut koko ilmastonmuutoksesta. Oma sukupolveni tiedostaa kyllä, mutta ei toimi. Lapseni sukupolvi taas ryhtyy toimiin, mutta on jo liian myöhäistä. Lapsenlapset sättivät sitten iso- ja isoisovanhempiaan koko homman mokaamisesta. Samalla kun pukevat meille kestovaippoja.
Onneksi ei kuitenkaan ole syytä huoleen. Tuoreimman suomalaisille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan ilmastonmuutosta ei olekaan odotettavissa. Ylen Aamu-tv:ssä kysyivät ihan rehdin oloisilta hiihtäjiltäkin. On ollut sen verran kylmää, että on ihan turha uskoa ilmaston lämpenevän. Himalajan sulamistahdinkin ennustivat pieleen. Ihan oikeat tutkijat.
Sen verran on pakkasia pidellyt, että yhdeltä jos toiselta on järki jäässä. Itsekin olen miettinyt tällä viikolla, kumpaako uskoisi, ladun miestä vai tutkijoita. Ei pitäisi mennä liian kovilla pakkasilla hiihtämään.
Mutta Yhdysvalloissa ei tarvitse miettiä. Siellä on nimittäin kampanjoitu kovasti hiilidioksidin puolesta. Se on teollisuussetien mielestä tullut kaltoin kohdelluksi koko tässä ilmastonmuutosjupakassa. Reppana tarvitsi ihan oman YouTube-kampanjan, jossa tyhmille ihmisille kerrottiin, ettei hiilidioksidi suinkaan ole saaste vaan elämän keskeinen ainesosa. Mistä saisimmekaan happea, jos kasvit eivät tekisi sitä hiilidioksidista? Onneksi meilläkin on Suomessa tehtaita, jotka tuottavat sitä.
Olisi helppoa, jos ilmastonmuutos rysähtäisi päälle kerralla. Boom! Mitä tapahtui? Äkkiä pelastustoimet pystyyn ja korjaamaan, kyllä tästä selvitään.
Mutta ei. Meidät on kahlehdittu kytevään katastrofiin, joka antaa kuulua itsestään vain lämpöasteen kymmenesosa kerrallaan. Olemme suurten puheiden ja pienten ilmastokatastrofien puuduttamia. Tasapainoilemme ympäristöahdistuksen ja välinpitämättömyyden välimaastossa. Ja koemme ympäristöangstia aina kun asia nousee otsikoihin tai pipo unohtuu kotiin.
Saisikohan syyllisyyden voimalla piiskattua itseään uhmakkaampaan taisteluun? Ettei tarvitsisi pelätä tulevia lastenlapsiaan.
Jaa tämä artikkeli: