Iloa ja vastuuta samassa paketissa
Kuten tämän lehden keskiaukeamalta käy ilmi, puutarhassa, viljelypalstalla tai parvekkeella puuhailu tuottaa monelle valtavaa mielihyvää. Samanlaista ravintoa sielulle saavat myös Nuuksion polkujen samoilijat, Espoon Rantaraitin kulkijat tai lintubongarit tulvapeltojen äärellä.
Kosketus orgaaniseen luontoon, sen elämään ja ilmiöihin antaa ihmiselle jotakin välttämätöntä, mutta selittämätöntä. Mystikko kysyy, olisiko kyse yhteydestä olemassaolomme alkuperään, kaiken Luojaan.
Samaan aikaan puhe luonnosta tuottaa monelle myös valtavaa ahdistusta. Mikä on ekologinen jalanjälkesi? Painaako hiilikuorma hartioita? Ilmastonmuutoksesta ollaan jo aika lailla yhtä mieltä, aikatauluarviot vain eroavat.
Vavahduttavan esimerkin ilmastonmuutoksen seurauksista antaa Espoon kaupunginteatterissa parhaillaan esitettävä Sarasvatin hiekkaa. Risto Isomäen ekotrilleri maalaa näkyviin maailmanlopun tai ainakin Euroopan lopun. Jos vesi ei olisi teoksessa niin keskeisessä roolissa, voisi sitä kuvata tulikivenkatkuiseksi saarnaksi.
Syyllisyys voi olla herättävä ja liikkeelle paneva voima. Kirkon ilmasto-ohjelma lähtee kuitenkin toisista lähtökohdista: kiitollisuudesta ja kunnioituksesta. Siis siitä ilosta, että aurinko paistaa, tuuli puhaltaa, koivuntaimi puhkaisee asfaltin. Myös ymmärryksestä, että meidät on luotu yhdessä valon, veden, mäntyjen ja ketunpoikasten kanssa. Elämämme kietoutuu yhteen kaiken muun luodun kanssa, pyhän kanssa.
Ilmasto-ohjelman kolmas iskusana on kohtuus. Kiitollisuudesta ja kunnioituksesta nousee kohtuullisuuden hyve. Mikä on riittävästi hyvään elämään? Mikä on sellaista yltäkylläisyyttä, joka ei tuhoa maailmaa ympäriltämme? Onko elämässämme asioita, jotka erottavat meidät luonnosta, toisista ihmisistä ja Jumalasta?
Luterilaisen ajattelun mukaan ihmisen pitää maallisissa asioissa käyttää järkeään. Näin on myös suhteessamme luontoon ja sen kantokykyyn. Kirkon ilmasto-ohjelman ohjeet seurakunnille ja seurakuntalaisille perustuvat asiantuntijoiden suosituksiin.
Kirkon lahja tähän keskusteluun on perusteissa: Maailma on Jumalan luoma ja sellaisena äärettömän arvokas. Jumalan kuvana ihmisellä on erityinen vastuu pitää huolta myös luonnosta ja sen tasapainosta.
Urpu Sarlin
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: