Ilon ja surun soitin
Mummo tiesi, että harmonikka olisi sopiva soitin Maria Kalaniemelle.
Yhdeksänvuotiaana Maria Kalaniemi alkoi haaveilla pianonsoitosta. Hänen topakka mummonsa oli kuitenkin sitä mieltä, ettei piano tullut kuulonkaan. Tyttärentyttärelle piti saada kunnon soitin, ja mummon mielestä se oli haitari.
— Niin menimme Lasse Pihlajamaan liikkeeseen ja ostimme pienen valkoisen soittimen. Sen ostamiseen piti ottaa lainaa.
Kotona kuunneltiin radiosta ja levyiltä vanhaa tanssimusiikkia, tangokuninkaita Olavi Virtaa ja Henry Theeliä. Maria lauleskeli Suhmuran Santraa ja Katri Helenan lauluja. Hän oli esittänyt niitä eläkeläisten tilaisuuksissa.
— Aloin tapailla soittimellani tuttuja lauluja. Löysinkin nopeasti yhtä ja toista, ja mummo oli tyytyväinen. Hän rakasti laulamista ja tanssimista, mutta hänellä ei ollut nuorena varaa hankkia omaa soitinta. Mummo oli eläkkeellä ja saattoi alkaa viedä minua soittotunneille Helsinkiin.
Perhe asui Espoon Kilossa. Helsingissä Maria harjoitteli soittamista ryhmässä Pekka Loposen johdolla, kunnes 12-vuotiaana pyrki ja pääsi Espoon musiikkiopistoon.
Opettajasta tuli idoli
Musiikkiopistossa Maria Kalaniemi sai opettajakseen Heidi Velamon.
— Heidistä sain erittäin hyvän opettajan, esikuvan ja idolin. Hän soitti duona toisen hanuristin Marjut Tynkkysen kanssa. Toinen on vaalea ja toinen tumma, he olivat kuin enkeleitä soittaessaan kauniisti, lyyrisesti ja meditatiivisesti.
Harmonikkaa saattoi siis soittaa muutenkin kuin iloisen rempseästi. Kalaniemi oivalsi, että harmonikka on sekä ilon että surun soitin.
Soitto-opinnot etenivät hyvin. Oli selvää, että musiikki olisi myös Marian tuleva ammatti.
— Vuonna 1983 Sibelius-Akatemiaan perustettiin kansanmusiikkiosasto. Ilman sitä olisin pyrkinyt klassiselle osastolle.
Uudella kansanmusiikkiosastolla aloitti Maria Kalaniemen lisäksi kolme kanteleensoittajaa, huilisti ja viulisti.
— Samana vuonna järjestettiin ensimmäinen Kultainen harmonikka -kilpailu. Voitin sen. Erikoiseen vuoteen mahtui kaikenlaista, myös surua, kun mummoni kuoli.
Muutakin kuin pelimannimusiikkia
Opinnoissa Maria Kalaniemeä vastaan vyöryi kansanmusiikin rikkaus ja laajuus.
— Tuntuu kuin minulle olisi avautunut uusi planeetta. Pelimannimusiikin valssien ja polkkien lisäksi kansanmusiikissa on myös rituaalinen puolensa: itkuvirret, arkaainen meditatiivinen musiikki, paimenmusiikki, runonlaulu.
Kansanmusiikkiosastolla opetti jossain vaiheessa ruotsalainen viulisti Sven Ahlbäck. Hän hämmentyi, kun Maria Kalaniemi marssi harmonikkansa kanssa hänen tunneilleen.
— Halusin etsiä uusia näkökulmia haitarin soittamiseen. Minua kiinnosti ruotsalainen polska.
Suomenruotsalaiseen kansanmusiikkiin Maria Kalaniemi oli tutustunut kotonaan. Isoäiti oli kotoisin läntiseltä Uudeltamaalta, Bromarvista. Kun mummo ja äiti puhuivat ruotsia, tuli Marian äidinkieleksi ruotsi. Isän kautta puolestaan tulivat tutuksi niin savon murre kuin musiikki.
Maria Kalaniemi käyttää ja etsii nykyään myös työssään rajoja rikkovia näkökulmia. Hän työskentelee Sibelius-Akatemiassa kansanmusiikin lehtorina, käytännössä musiikillisena tuottajana.
— Tapaan työssäni erilaisia soittajia ja laulajia. Tehtäväni on innoittaa, auttaa ja tukea heitä rakentamaan urapolkuaan.
Elävää perinnettä
Mitä oikein on se kansanmusiikki, jonka parissa Maria Kalaniemi tekee työtään?
— Onneksi Suomessa ei ole määritelty kansanmusiikkia mitenkään puhdasoppisesti. Kun vaikkapa islantilainen Björk sanoo tekevänsä kansanmusiikkia, se sopii suomalaiseen määritelmään. Ennen kaikkea kansanmusiikki on elävä perinne.
Suomalaisen kansamusiikin tuntijan Erkki Ala-Könnin mielestä kansanmusiikkia oli kuulonvarainen musiikki, joka periytyy äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle.
— Ajatus kuulonvaraisuudesta elää edelleenkin. Kansanmusiikkia opiskellessa kuunnellaan arkistoäänitteitä, mutta sen jälkeen voi tapahtua monenlaista. Yksi ottaa runonlaulajan esityksen pilkuntarkasti, toinen alkaa säveltää omia välisoittojaan ja kolmas käyttää materiaalin inspiraationsa lähteenä.
Maria Kalaniemi harmittelee sitä, että koulun musiikkiopetuksessa on niin vähän kansanmusiikkia.
— Muuan rockmuusikko kertoi minulle, että suomalaisesta kansanmusiikista siirryttiin koulussa hyvin nopeasti irlantilaiseen ja intiaanimusiikkiin. Olisi hienoa, jos suomalaiset osaisivat jossain kansainvälisissä illanistujaisissa laulaa kotimaansa kansansävelmän.
Kalaniemen omia suosikkeja tuollaiseen tilanteeseen olisivat Yksi ruusu on kasvanut laaksossa ja Jag sitter källa.
Poimintoja Vantaan Kaamospelien ohjelmasta
- Kansanlaulukirkko su 11.11. klo 12 Pyhän Laurin kirkossa. Vantaan kansanpelimannit. Vapaa pääsy.
- Kirkkokonsertti ti 13.11. klo 19 Pyhän Laurin kirkossa. Fiuleja Ensemble. Ohjelma 10 e.
- Kaamosklubi ke 14.11. klo 19 konserttitalo Martinuksen lämpiössä. Maria Kalaniemi & Timo Alakotila. Liput 15 euroa.
- Katso koko ohjelma osoitteesta www.kaamospelit.fi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kimmo Pohjosen harmonikka soi elektroakustisessa teoksessa
AjankohtaistaMikael Agricolan kirkossa konsertoidaan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi lauantaina 25.2.