Ilon kautta
Liekö sattumaa vai suunnitelmaa, että pohjoisella pallonpuoliskolla pääsiäinen osuu kevään heräämisen kiihkeimpään kohinaan. Auringon kasvava valo ja lämpö kirvoittavat vihdoin kylmän, jään ja lumen kahleet. Maa puskee vastustamattomalla voimalla uutta elämää.
Vesi virtaa ja ilo kuplii.
Maallistunut keskivertosuomalainen nauttii kevytpääsiäisensä ilon ja toivon ulkoisten tunnusmerkkien siivittämänä. Pajunkissat, rairuohot, suklaamunat, tiput, pashat, mämmit ja lammaspaistit ovat mukavia juhlan sulostuttajia. Ihan hyvä, että paljon vaivojaan vaikertanut kansa osaa elää pääsiäisensä pienten ilojen kautta, vaikka niiden syvempi vertauskuvallinen merkitys jäänee monille ohueksi.
Jokainen, joka on vähänkin enemmän ehtinyt elää, on joutunut huomaamaan, että ohuet ilot eivät tiukan paikan tullen paljon paina eivätkä kauas kanna. Ennemmin tai myöhemmin meistä kaikista tulee kipujen miehiä ja naisia tai sairauksien tuttavia. Harva pystyy kulkemaan elämän läpi ilman ihmissuhteiden säröjä tai läheisten menettämistä. Kaikki joutuvat joskus vastakkain oman katoavaisuutensa kanssa.
Kun ihmiseen osuu oikein rankka vaihe, ei suklaamunan kiiltopaperi tai makeus riitä vierittämään rintaa painavaa ja mieltä pimentävää suurta kiveä pois tulevaisuuden tieltä. Siihen tarvitaan vähintään enkeli. Taivaastahan ne enkelit lähetetään, mutta usein ne ottavat ihmisen muodon. Eikä maailma aina kirkastu heti kolmannen päivän aamuna, vaan uutta toivoa joudutaan usein odottamaan.
Liekö sattumaa vai suunnitelmaa, että ihmiselämä ja pääsiäisen kertomus ovat toistensa peilikuvia. Ylösnousemuksen aamunkoittoa ei olisi tullut ilman pitkäperjantain piinaa, kärsimystä ja kuolemaa. Ja ihminen, joka on tuntenut menettäneensä kaiken, voi vain ihmetellä, että elämä voi sittenkin tarjota uuden alun ja jopa iloa.
Rairuohot, suklaamunat ja muut sellaiset ovat pääsiäisen pieniä iloja. Isoiksi iloiksi ne kasvavat, jos ne pääsevät kertomaan taustallaan olevaa suurta sanomaa. Pääsiäisen kertomus päättyy ylösnousemuksen aamunkoittoon: elämällä on viimeinen sana, ei kuolemalla. Pimeimmässäkin hetkessä meidän on lupa odottaa enkeliä, joka raivaa uuden toivon ensimmäiselle säteelle tilaa. Ilo voittaa.
Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: