Iltarukous kantaa
Pääkirjoitus: Ylös, alas, sinne, tänne. Aamen. Näin muotoili poikani kaksivuotiaana oman iltarukouksensa, kun hermostui vanhempiensa tarjoamaan malliin. Minusta se oli aika hyvä rukous. Siunausta pyydettiin joka puolelle tasapuolisesti. Sillä rukouksella mentiin monta vuotta.
Iltarukous on lapselle tärkeä ja turvallinen tapa. Oma, tuttu rukous kertoo siitä, että lapsi ei ole maailmassa yksin. Läheisten ihmisten lisäksi on olemassa Taivaan isä, joka suojelee ja pitää huolta.
Moni vanhempi on sanonut kokevansa lasten uskonnollisen kasvattamisen vaikeana. Kasteen yhteydessä on luvattu huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta, mutta mitä se tarkoittaa meidän perheessä, tässä ja nyt. Mikä tukee lapsen kasvua tasapainoiseksi ihmiseksi myös suhteessa uskoon ja uskontoon?
Itselle tuttuja ja tärkeitä asioita on helppo siirtää eteenpäin. Iltarukous on edelleen yksi yleisimmistä kristillisen kasvatuksen muodoista. Illan leikit rauhoittavaa hetkeä ei kannata väheksyä. Se kantaa mukanaan kirkon kauneimpia lahjoja: uskoa ja luottamusta.
Lastenhuoneissa puhutaan muutenkin syvällisiä. Kerrataan yhdessä päivän tapahtumia, iloja ja huolia. Jossakin vaiheessa myös maailman ja elämän rajallisuus paljastuu lapselle. Sängyn laidalla istuvalta aikuiselta on ihan pakko kysyä, mitä tapahtuu kun kuolee. Siinä sitä sitten kakistellaan.
Lapsen aito kysymys ansaitsee aidon vastauksen, vaikka vastaaminen ei välttämättä ole helppoa. Yhteenlaskua on helppo harjoitella lapsen kanssa, koska vastaukset ovat tarkkoja ja kiistattomia. Maailmankatsomuksen kanssa aikuinenkin on ikään kuin harjoittelija. Lapsen kysymykset laittavat miettimään, mitä ajattelen tästä ja kuinka sen lapselleni ilmaisen. Aikuinen voi myös sanoa, ettei hän tiedä vastausta, ja miettiä kysymystä yhdessä lapsen kanssa.
Näissä keskusteluissa ovat lapsen maailmankuvan siemenet. Lapsi rakentaa käsitystään maailmasta ja todellisuudesta havainnoimalla, oppimalla ja kokemalla. Maailmankatsomus rakentuu hiljalleen, pienestä lähtien. Uskonto ja maailmankatsomus eivät ole erillinen osa elämää, eivätkä jotakin sellaista, minkä ihminen valitsee kuin kaupan hyllyltä esimerkiksi täysi-ikäiseksi tultuaan.
Monikulttuurisessa yhteiskunnassa oman uskonnon tuntemisen tärkeys korostuu. Kun tietää omat juurensa ja perinteensä, on helpompi kohdata myös toisella tavalla uskovia.
Lasten kasvatusvastuu on kodeissa, mutta tukea ja kumppaneita löytyy myös kristilliseen kasvatukseen. Päivä- ja perhekerhot, pyhäkoulut, muskarit, lasten kirkkohetket ja moninaiset tapahtumat tarjoavat lapsille ja perheille paikan yhteiseen kasvuun, iloon ja ihmettelyyn.
Urpu Sarlin
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: