Imetyshaasteisiin saa tukea
Säpsähdän ja huudan ’Au!’. Puolivuotias poikani on puraissut minua rintaan veitsenterävillä upouusilla hampaillaan. Poika säikähtää huutoani ja purskahtaa itkuun. Rinnasta valuu verta. Se imetysistunto loppuu siihen. Onneksi hän syö jo soseita ja juo vettä, joten hän saa muutakin ravintoa. Muutaman tunnin kuluttua imetän taas, mutta pelkään. Tällä kertaa hän ei onneksi pure, mutta minua jännittää.
Menen Facebookin imetystukiryhmään ja kysyn sieltä neuvoa puremiseen. Saan muutamia vastauksia ongelmaani. Juttelen myös tuntemani imetystukiäidin kanssa. Hän kertoo, että puremista saattaa tapahtua usein imetyskerran loppuvaiheessa, kun lapsella ei enää ole nälkä. Ongelma on ollut tuttu myös hänelle. Hän jopa harhautti vauvaansa imetyksen loppuvaiheessa siten, että laittoi piirretyn lastenvideon pyörimään.
Silmäilen Imetyksen tuki ry:n julkaisemaa teosta Imetyksen lohtukirja – Äitien tarinoita ja tukea imetyspettymyksiin ja tajuan, että oma imetysvaikeuteni on pientä. En tiennyt aiemmin, mitä vaikeuksia voi ollakaan.
Keskosen, huuli-kitalakihalkiopotilaan ja teho-osastolla sairastavan vauvan imettäminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Kirjassa on tunteita ja kokemuksia, joita ei välttämättä ole aiemmin jaettu kenellekään muulle. Surua, häpeää sekä selviytymisen ja toipumisen tunteita. Monet ovat oivaltaneet, että pettymyksestä ja jopa kriisistä pääsee eteenpäin, kun hyväksyy tilanteen. Siihen pääsee ongelmaa käsittelemällä.
On mahdollista, että imetys sujuisi paremmin, jos ammattitaitoisia ohjaajia olisi saatavilla. Kuunteleminen, kohtaaminen ja kiireetön läsnäolo helpottavat. Tunne siitä, että ei jää yksin. Onneksi on imetystukiryhmiä, myös Espoossa. Leppävaaran ryhmä kokoontuu kerran kuussa. Näiden lisäksi tukea voi antaa puoliso, oma äiti tai muu sukulainen. Vauvan hoito sujuu paremmin, mitä enemmän äiti saa tukea lähipiiriltään. Äiti tarvitsee arvostusta, kannustusta ja rohkaisua.
Nyt on kulunut muutama viikko siitä, kun poika puri. Imetysjännitys on kaikonnut. Vielä tosin tarkkailen hänen syömistään. Jos tuijotan liikaa tai hymyilen, hänen keskittymisensä herpaantuu ja hän alkaa hymyillä takaisin. Siinä sitten hymyilemme toisillemme. Joskus häntä alkaa jopa naurattaa ja sitten nauramme molemmat. Hyviä hetkiä on onneksi enemmän kuin huonoja. Tämä ruokintamuoto jatkuu meillä toistaiseksi. Minulla ei ole vielä mikään kiire tarjoilemaan korvikemaitoa ja ryhtyä pesemään tuttipulloja.
Lisätietoa imetyksestä löytyy osoitteesta: www.imetys.fi
Jaa tämä artikkeli: