Inkerin kirkon historia selittää sen nykypäivää
Olen inkerinsuomalainen ja asun Helsingissä. Heti, kun muutimme mieheni kanssa Suomeen, löysimme oman paikallisseurakunnan ja liityimme Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon.
Meitä samanlaisia on Suomessa tuhansia. Sunnuntaisin Helsingin, Espoon ja Vantaan kirkkojen jumalanpalveluksissa istuu sekä vanhempia että nuorempia entisiä Inkerin kirkon jäseniä. Joskus he ovat enemmistö tyhjenevissä kirkoissa. Olemme saaneen kristillisen kasvatuksen vainojen aikana. Olemme kuuluneet kirkkoon aina vakaumuksen perusteella. Kirkosta ei myöskään erota, jos kiukuttaa, tai siksi, että olenkin joistakin asioista eri mieltä.
Minua loukkasi Kirkko ja kaupungin otsikko Homokielteinen Inkerin kirkko jäi rahatta (K&k 5.6.) sekä mainittu syy, miksi rahaa ei anneta Kazanin kirkon rakentamiseen. Toimiihan Suomessakin kirkkokuntia, joilla on samat raamatulliset periaatteet.
Myös maailmalla on luterilaisia kirkkoja, jotka eivät jaa Helsingin seurakuntayhtymän periaatteita.
Eikö syy siihen, miksi Kazaniin, Mordvaan, Mariin ja Siperiaan pitäisi rakentaa kirkkoja, olekin Suomen Lähetysseura (SLS). Lähetysseuran hyvien työntekijöiden ansiosta syntyneet seurakunnat kasvavat, ja siksi ne tarvitsevat tiloja.
Inkerin kirkossa on kirkkolaki, joka on hyväksytty myös valtion viranomaisten puolelta. Sen laatimisessa Suomen kirkko auttoi inkeriläisiä.
Jos missä, niin Venäjällä kirkko joutuu taistelemaan olemassaolostaan. Inkerin kirkko on vähemmistökansojen kirkko. Seurakuntia on jo lähes sata ympäri suurta Venäjää. Tässä on oikein hyvin Suomesta käsin toteutettu lähetyskäsky.
Suomen kirkolla ei ole mitään velvoitetta tukea rahallisesti Inkerin kirkkoa. Mutta ei Joni Penkarin esitykselläkään mitään rakenneta, hajotetaan vain paljon. Toivoisin, että kirkkoneuvoston jäsenet osaisivat esittää kielteisenkin päätöksensä kunnioittaen toisten vakaumuksia. Olisi hyvä paremmin tutustua historiaan ja olosuhteisin, jossa pieni mutta kasvava kirkko elää.
Lempi seurakuntalainen
Jaa tämä artikkeli: