Kari Heiskanen ja Tiina Lymi näyttelevät pariskuntaa, joiden välejä hiertää miehen liiallinen uppoutuminen työhön. Kuva: Tanja Ahola

Innostava työkin voi uuvuttaa

Ryhmäteatterin Mika Myllyaho pohtii työn merkitystä näytelmätrilogiansa päätösjaksossa Harmoniassa. Näytelmä kertoo Olavista, joka haluaa ohjata elämänsä näytelmän, Goethen Faustin.

• 12.11.2009 11:37

Saara ei syty aluksi Olavin idealle, koska aiempi iso ohjaustyö uuvutti miehen sairaalakuntoon. Esityksen tuottaja, Aleksi, puolestaan kauhistelee suurellista ja kallista lavastussuunnitelmaa. Työ laitetaan silti vireille, mutta hetken kuluttua Olavin into Faustiin lopahtaa ja hän haluaakin kirjoittaa ja ohjata Harmonia-nimisen näytelmän. Pakka on tämän jälkeen täysin sekaisin.

Kari Heiskanen näyttelee loistavasti tunnustettua ohjaajaa, jolle työ on suuri intohimo. Työ on mennyt jatkuvasti myös rakkauden ja parisuhteen edelle, minkä Tiina Lymin esittämä Saara on kokenut karvaasti vuosien varrella. Olavi järkyttyy, kun hänelle selviää, mitä Saaran rakentama pienoismalli merkitsee naiselle. Se symboloi heidän väsähtänyttä parisuhdettaan, jossa katsotaan vain ulospäin, ei toisiinsa.

Heiskasen ja Lymin yhteispeli sujuu, ja sitä täydentää mainiosti Juha Kukkosen esittämä pitkää päivää tekevä yksinhuoltaja-tuottaja.

Harmonian työuupumusteema on tuttuakin tutumpi tämän päivän suomalaisille, samoin sen mullistavat seuraukset. Mika Myllyahon teksti toimii monella tasolla, ja vaikka dialogissa viljellään runsaasti teatterin tekemiseen liittyviä termejä, se aukeaa myös teatterin maailmaa tarkemmin tuntemattomalle katsojalle.

Myllyaho on osannut myös ripotella näytelmään sopivasti huumoria, sillä Olavin kaltaisesta egoistisesta työnarkomaanista löytyy helposti koomisiakin piirteitä. Kirjailija-ohjaajan käyttämä määritelmä ”rankka komedia” kuvaa siten näytelmää osuvasti.

Harmonia. Kantaesitys Ryhmäteatterin Pengerkadun näyttämöllä 10.9.