Ajatusten maistelua. – Pyrin oppitunneilla aina siihen, että opiskelijoiden omille kokemuksille olisi tilaa ja kaikenlaisia pohdintoja kuunneltaisiin, Seppo Nyyssönen sanoo.
Innostumisen pedagogiikkaa
Vuoden uskonnonopettaja Seppo Nyyssönen on nähnyt uskonnon-opetuksen muutoksen.
Teksti Anu Heikkinen
Kuva Sirpa Päivinen
Lapsena Varkaudessa Seppo Nyyssönen opetti kotipihallaan lumiukkoja. Nyt yli neljä vuosikymmentä myöhemmin Suomen uskonnonopettajain liitto valitsi hänet vuoden uskonnonopettajaksi.
– Arvostan kovasti sitä, että työurani huomioitiin näin hienolla tavalla, Sibelius-lukion lehtorina toimiva 51-vuotias Nyyssönen sanoo.
Nyyssönen on päässyt katselemaan lukion uskonnonopetusta laajemmin kuin kovinkaan moni opettaja Suomessa. Hän aloitti Sibelius-lukion opettajana 1980-luvun puolivälissä, kävi välillä yhdeksän vuotta Kallion lukion rehtorina ja palasi sitten Sibelius-lukioon kutsumuksensa pariin, opettamaan uskontoa ja filosofiaa. Samalla hän on julkaissut lukuisia oppikirjoja, toiminut ylioppilaslautakunnan sensorina ja ohjannut opetusharjoittelijoita.
– Opettajan ammatti oli minulle itsestään selvä valinta. Ehkä opettaminen tuntuu mielekkäältä juuri siksi, että olen säilyttänyt lapsuuden leikinomaisen asenteen. Vieläkin tuntuu jotenkin ylevältä astua sisään opettajainhuoneen ovesta ja huomata, että olen oikeasti opettaja.
Sibelius-lukion opiskelijat tietävät, että kun ”Nyyskä” innostuu, siinä estot karisevat. Pari vuosikymmentä sitten hän sai eräältä luokalta läksiäislahjaksi trampoliinin. Lahja oli osuva, sillä kun Seppo Nyyssönen oikein eläytyy kiinnostaviin asioihin, hän saattaa pomppia innosta.
– Iän myötä se on vähentynyt, mutta ainakin mieli hypähtelee, jos eivät jalat.
Nyyssönen on tehnyt ilmeisen vaikutuksen moneen opiskelijaansa. Häntä kehutaan internetin keskustelupalstoilla, ja IRC-Galleriassa Nyyskää arvostaville on oma ryhmänsä. Sibelius-lukiosta hakeutuu vuosittain useita opiskelijoita teologiseen tiedekuntaan ja filosofian alalle.
Mikä oikein on Nyyssösen suuri pedagoginen salaisuus?
– Ehkä se on heittäytyminen. Jos itsellä on pienikin opetettavaan asiaan liittyvä innostumisen hetki, se tarttuu koko ilmapiiriin. Mutta kyllä tunneilla luetaan myös oppikirjaa ja tehdään muistiinpanoja, ei tämä mitään stand up -komiikkaa ole.
Nyyssönen myöntää, ettei innostus aina niin helposti tule. Välillä on raskasta kivuta 30 askelmaa luokkaan ja ryhtyä töihin. Silloin innostava opettaminen on silkkaa ammattitaitoa.
– Ei aina jaksa ajatella, että oi, siellä nyt ihanat opiskelijat odottavat minua. Olen sikäli onnekas, että minulla on hirveän kivoja kollegoja, joiden kanssa voin jakaa innostumisen ilon ja innottomuuden haasteen.
Kolmessa vuosikymmenessä lukio ja uskonnonopetus ovat muuttuneet sekä rakenteellisesti että sisällöllisesti. Itse opettaminen on Seppo Nyyssösen mukaan pysynyt pohjimmiltaan samana.
– Yksi suurimmista muutoksista on se, että nykyään kurssit ja oppilaat vaihtuvat jatkuvasti. Kuudessa viikossa tutustutaan ja erotaan.
Nyyssösen mielestä uskonnonopetus on lukiossa edelleen melko vahvassa asemassa. Opettajien taso on korkea, ja harvassa aineessa on enää kolmea pakollista kurssia. Lukiolaiset suhtautuvat Nyyssösen kokemuksen mukaan oppiaineeseen positiivisesti.
Uskonnonopetus on muuttunut siinä missä ympäröivä maailmakin. Vielä 1980-luvulla päntättiin pitkällisesti Saksan reformaatiota ja luterilaista oppia. Nykyään alaa ovat vallanneet etiikka, moraalikysymykset ja maailmanuskonnot.
– Nämä kysymykset kiinnostavat myös opiskelijoita eniten. Uskonnossa päästään sellaisten asioiden äärelle, joita ei juuri missään muussa aineessa pohdita, kuten elämän tarkoitus ja kuolema.
Uskontotunneilla myös ajankohtaiset aiheet pääsevät esiin. Puhutaan paavin valinnasta, eutanasiasta, seksuaalivähemmistöstä ja maahanmuuttajista.
– Nuoret ovat minusta nykyään entistä avarakatseisempia. Se on hienoa.
Uskonnonopetuksen asemasta väännetään kättä toistuvasti. Pitäisikö opettaa omaa uskontoa vai kaikille yhteistä uskontotietoa, vai kenties jättää asia uskonnollisten yhdyskuntien huoleksi?
– Uskonnossa on kyse niin isosta ilmiöstä, että kyllä sen opettaminen on koulujen tehtävä. Luopumista ajavilla on usein virheellisesti mielessään vuosikymmenten takainen uskonnonopetus.
Kirkon ja uskonnonopetuksen suhdetta voisi Seppo Nyyssösen mielestä verrata poliittisten puolueiden ja yhteiskuntaopin suhteeseen. Oppiaine kertoo, mitä kirkko on ilmiönä.
– Kirkolle koulujen uskonnonopetus on minusta äärimmäisen tärkeää jo senkin vuoksi, että tieto on varmin tapa torjua uskonnollista fanaattisuutta ja muita lieveilmiöitä.
Lähivuosina uudistuvan lukion osalta Nyyssösellä on näkemys valmiina. Reaaliaineet tulisi jaotella luonnontieteisiin ja humanistisiin aineisiin, joiden väliin jäisi muutamia vähän molempia ryhmiä hipovia aineita, kuten psykologia.
Humanistiset aineet jaettaisiin historiaan, yhteiskuntaoppiin ja kulttuuritietoon, joista jälkimmäinen esittelisi uskonnot ja katsomukset, arvot ja asenteet, taiteet ja tavat.
– Uskonnot ovat mitä syvimmässä mielessä osa kaikkia kulttuureja. Kulttuuritieto ei vähentäisi uskontojen merkitystä opetuksessa, vaan asettaisi ne oikeaan yhteyteen.
Jaa tämä artikkeli: