– Pyrin oppitunneilla siihen, että opiskelijoiden omille kokemuksille olisi tilaa ja kaikenlaisia pohdintoja kuunneltaisiin, Seppo Nyyssönen sanoo.
Innostumisen pedagogiikkaa
Vuoden uskonnonopettaja Seppo Nyyssönen on nähnyt uskonnonopetuksen muutoksen.
Lapsena Varkaudessa Seppo Nyyssönen opetti kotipihallaan lumiukkoja. Nyt yli neljä vuosikymmentä myöhemmin Suomen uskonnonopettajain liitto valitsi hänet vuoden uskonnonopettajaksi.
– Arvostan kovasti sitä, että työurani huomioitiin näin hienolla tavalla, Helsingissä sijaitsevassa Sibelius-lukiossa työskentelevä 51-vuotias Nyyssönen sanoo.
Nyyssönen on päässyt katselemaan lukion uskonnonopetusta laajemmin kuin moni opettaja Suomessa. Hän aloitti Sibelius-lukion opettajana 1980-luvun puolivälissä, oli välillä yhdeksän vuotta Kallion lukion rehtorina ja palasi sitten Sibelius-lukioon kutsumuksensa pariin, opettamaan uskontoa ja filosofiaa. Samalla hän on julkaissut lukuisia oppikirjoja, toiminut ylioppilaslautakunnan sensorina ja ohjannut opetusharjoittelijoita.
– Opettajan ammatti oli minulle itsestään selvä valinta. Ehkä opettaminen tuntuu mielekkäältä juuri siksi, että olen säilyttänyt lapsuuden leikinomaisen asenteen.
Opiskelijat tietävät, että kun ”Nyyskä” innostuu, estot karisevat. Parikymmentä vuotta sitten hän sai eräältä luokalta läksiäislahjaksi trampoliinin. Lahja oli osuva, sillä kun Nyyssönen eläytyy kiinnostaviin asioihin, hän saattaa pomppia innosta.
– Iän myötä se on vähentynyt, mutta ainakin mieli hypähtelee, jos eivät jalat.
Nyyssönen on tehnyt ilmeisen vaikutuksen moneen opiskelijaansa. Häntä kehutaan internetin keskustelupalstoilla, ja IRC-Galleriassa Nyyskää arvostaville on oma ryhmänsä. Sibelius-lukiosta hakeutuu vuosittain useita opiskelijoita teologiseen tiedekuntaan tai filosofiaa opiskelemaan.
Mikä on Nyyssösen pedagoginen salaisuus?
– Ehkä se on heittäytyminen. Jos itsellä on pienikin opetettavaan asiaan liittyvä innostumisen hetki, se tarttuu koko ilmapiiriin. Mutta kyllä tunneilla luetaan myös oppikirjaa ja tehdään muistiinpanoja, ei tämä mitään stand up -komiikkaa ole.
Nyyssönen myöntää, ettei innostus aina niin helposti tule. Välillä on raskasta kivuta 30 askelmaa luokkaan ja ryhtyä töihin. Silloin innostava opettaminen on silkkaa ammattitaitoa.
– Ei aina jaksa ajatella, että oi, siellä nyt ihanat opiskelijat odottavat minua. Olen sikäli onnekas, että minulla on hirveän kivoja kollegoja, joiden kanssa voin jakaa innostumisen ilon ja innottomuuden haasteen.
Nyyssösen mielestä uskonnonopetus on lukiossa edelleen melko vahvassa asemassa. Opettajien taso on korkea, ja harvassa aineessa on enää kolmea pakollista kurssia. Lukiolaiset suhtautuvat Nyyssösen mukaan oppiaineeseen positiivisesti.
Uskonnonopetus on muuttunut siinä missä ympäröivä maailmakin. Nykyään alaa ovat vallanneet etiikka, moraalikysymykset ja maailmanuskonnot.
– Nämä kysymykset kiinnostavat myös opiskelijoita eniten. Uskonnossa käsitellään sellaisia asioita, joita ei juuri missään muussa aineessa pohdita, kuten elämän tarkoitusta ja kuolemaa.
Uskontotunneilla myös ajankohtaiset aiheet pääsevät esiin. Puhutaan paavin valinnasta, eutanasiasta, seksuaalivähemmistöstä ja maahanmuuttajista.
– Nuoret ovat minusta nykyään entistä avarakatseisempia. Se on hienoa.
Uskonnonopetuksen asemasta väännetään kättä toistuvasti. Pitäisikö opettaa omaa uskontoa vai kaikille yhteistä uskontotietoa, vai kenties jättää koko asia uskonnollisten yhdyskuntien huoleksi?
– Uskonnossa on kyse niin isosta ilmiöstä, että kyllä sen opettaminen on koulujen tehtävä. Luopumista ajavilla on usein mielessään vuosikymmenten takainen uskonnonopetus.
Kirkon ja uskonnonopetuksen suhdetta voisi Nyyssösen mielestä verrata poliittisten puolueiden ja yhteiskuntaopin suhteeseen. Oppiaine kertoo, mitä kirkko on ilmiönä.
– Kirkolle koulujen uskonnonopetus on minusta äärimmäisen tärkeää jo senkin vuoksi, että tieto on varmin tapa torjua uskonnollista fanaattisuutta ja muita lieveilmiöitä.
Lähivuosina uudistuvan lukion osalta Nyyssösellä on näkemys valmiina. Reaaliaineet tulisi jaotella luonnontieteisiin ja humanistisiin aineisiin, joiden väliin jäisi muutamia vähän molempia ryhmiä hipovia aineita, kuten psykologia.
Humanistiset aineet jaettaisiin historiaan, yhteiskuntaoppiin ja kulttuuritietoon, joista jälkimmäinen esittelisi uskonnot ja katsomukset, arvot ja asenteet, taiteet ja tavat.
– Uskonnot ovat mitä syvimmässä mielessä osa kaikkia kulttuureja. Kulttuuritieto ei vähentäisi uskontojen merkitystä opetuksessa, vaan asettaisi ne oikeaan kontekstiin.
Jaa tämä artikkeli: