Irja Askolan joulut ovat valon ja varjon vaihtelua

Irja Askolan joulut ovat valon ja varjon vaihtelua

Helsingin piispa Irja Askolan adventinaika on varsinaista joulumaratonia. Joulukuisena aamuna hänet saattoi tavata vaikkapa Kampin kappelin edustalta jakamasta glögiä töihinsä kiiruhtaville ihmisille.

”Minä sain Irja Askolalta joulukortin. Olen hyvin yksinäinen, ja siksi käyn mielelläni ainakin kerran viikossa Myllypurosta metrolla täällä Kampin kappelissa”, sanoo glögistä ja piispan joulukortista kovasti ilahtunut, pyörätuolilla liikkeellä ollut Juhani Puhakka.

Tällaisia Juhanin kaltaisia ja oikeastaan kaikenlaisia ihmisiä Irja Askola tapaa ”joulumaratoninsa” aikana, jolloin hän vierailee esimerkiksi sairaaloissa, vankiloissa, virastoissa ja ministeriöissä viemässä niihinkin joulusanomaa.

Vielä jouluaattonakin on piispa monien kirkon työntekijöiden tavoin töissä. Aamupäivällä Irja Askola osallistuu metropoliitta Ambrosiuksen kanssa Sörnäisten vankilan joulujuhlaan ja iltapäivällä hän puhuu Tuomiokirkon aattohartaudessa.
 

Eiköhän me sinutella. Minä olen Irja."


Nyt on kolea joulukuun aamu ja jouluun on vähän matkaa, mutta ilman glögiäkin Irja Askola antaisi itsestään lämpimän vaikutelman. ”Eiköhän me sinutella, minä olen Irja”, piispa sanoo heti kättelyssä.

Koko joulukuu on Askolan omin sanoin: ”sellaista joululaulujen sävelissä elämistä, joulun sanomasta kertomista ja ihmisten kohtaamista”. Askolan omiin jouluihin on kuitenkin mahtunut niin valoa kuin syviä varjojakin.

”Jouluihini on liittynyt toki mukavia muistoja, mutta on ollut myös jouluja, jolloin on itketty yllättäen kuollutta isääni tai käyty sairaalassa sairastunutta isoäitiä katsomassa tai nähty äidin väsymystä ja koettu painetta joulupirteyteen”, Askola kertoo.

Jouluarmahduksen julistus

Kymmenen vuoden ajan Irja Askola asui ulkomailla, mutta siellä hän ei joulujaan viettänyt, vaan tuli aina jouluksi kotiin. Joulu merkitsi silloin hänelle Suomeen palaamista ja ystävien tapaamista. Tuolloin hän vietti joulujaan ystäviensä luona hyvinkin erilaisten jouluperinteiden piirissä.

Askola haluaakin rohkaista ihmisiä siinä, että jouluja on monenlaisia, ja silti ne ovat kaikki ihan oikeita jouluja. Joulurimaa voisikin Askolasta laskea ja hyväksyä se, että kaikki toiveet eivät toteudu joka vuosi, mutta tulee uusia mahdollisuuksia, seuraaviakin jouluja.

”Monia joulu pelottaa, että ei ole varaa tai voimia järjestää sellaista joulua kuin toivoisi. Haluan jouluahdistuksen keskellä muistuttaa muita ja itseäni siitä, että joulunakaan ei kaiken tarvitse olla täydellistä.”
 

"Jumala ei kysy meiltä jouluna, onko täällä kilttejä lapsia?"


Keskeneräiseksi jäävien jouluvalmisteluiden ja kaiken epätäydellisyyden keskelle voi syntyä hyvä ja oikea joulu. Askola muistuttaa, ettei myöskään Vapahtaja syntynyt täydellisyyden keskelle, vaan tähän epätäydelliseen maailmaan.

”Jumala ei kysy meiltä jouluna, että onko täällä kilttejä lapsia? Vaan Jumala kysyy, tarvitsemmeko armahdusta? Tänä jouluna voisimme julistaa itsellemme ja toisillemme jouluarmahdusta”, Askola sanoo.

Askolan joululahjojen ostoslista on viime vuosina lyhentynyt, kun kummilapset ja sisaren lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Hän muistaa läheisiään mieluiten pienillä ruokalahjoilla, joiden mukana lahjapussista löytyy yleensä jouluruno. Myös Kirkon ulkomaanavun Toisenlainen lahja on Askolasta kiireisellekin ihmiselle helppo tapa tehdä hyvää ja muistaa ystäviä.

Mieleenpainuvin joulumuisto?

Askolan mieleenpainuvin joulumuisto on 30 vuoden takaa. Tuolloin hänen äitinsä täysin yllättäin sai aivoinfarktin ja kuoli joulupyhinä.

”Olin hänen kodissaan keskenjääneen piparkakkutaikinan ja puoliksi paketoitujen joululahjojen keskellä. Sairaalasta palatessani talojen ohi kulkiessani ikkunoissa näkyi jouluvaloja ja joulukuusia. Joulu oli kaikkialla muualla paitsi äkkiä tyhjentyneessä lapsuudenkodissani.”

Mutta muisto äidin kuolemasta ei ollut pelkästään surullinen, vaan myös lohduttava:

”Äidin kuolinhetki oli hyvin kaunis ja koskettava. Siinä koin, että Jumala on todella läsnä, kun ihminen siirtyy ajasta ikuisuuteen. Varjot kuuluvat elämään. Useilla ihmisillä on joulujen pitkässä jatkumossa myös joitakin surullisia jouluja. Niistä ei vain usein puhuta.”

Viestiä joulusanomasta

Askolallakin on toki iloisempia joulumuistoja vaikkapa lapsuudesta, jolloin ”pikkusisaren kanssa laulettiin joululauluja ja kikatettiin ”Gloria, gloria” -kohdassa”.

”Tulen vaatimattomasta kodista, joten niissä olosuhteissa jouluruoat olivat ihan erityisiä herkkuja. Kirjojen lahjaksi saaminen ja suklaan syöminen oli todella erityistä.”

Myös aikuisuudessa ystävien tai sisaren perheen kanssa vietetyistä jouluista, katsellen lasten iloa, on paljon lämpimiä muistoja.
 

Yksin vietetty joulu ei välttämättä ole yksinäinen joulu. "


”Yksin vietetty joulu ei välttämättä ole yksinäinen joulu. Yhden joulun olen viettänyt yksinäni, ja sukulaiset ja ystävät olivat siitä kauhuissaan. Mutta olin itse valinnut viettää sen itsekseni, ja se oli minulle hyvä joulu”, Askola muistelee.

”Nykyään jouluni ovat aivan ihania, kun saan viestiä ihmisille joulusanomaa. Jumala ei käy yt-neuvotteluja, Jumala ei peruuta oleskelulupaa. Tämä antaa myös itselle iloa, kun saa tällaista armonsanomaa tuoda myös muille.”

Yksinäinen joulu?

Mutta on myös paljon niitä, jotka eivät ole valinneet viettää jouluaan yksin. Hylätyksi tulemisen tunne on Askolasta liian monen jouluseuralainen tänäkin vuonna. 

”Heille haluan sanoa, vaikka tuntisi itsensä kurjaksi ja muiden hylkäämäksi, niin toivon, että he jaksaisivat muistaa tämän, ettei mikään häpeä, tehdyt virheet tai tekemättä jättämiset vie ihmiseltä oikeutta armon aurinkoon.”

Askola muistuttaa Jumalan olevan läsnä, vaikkei siltä aina tuntuisi: ”Hänelle voi puhua, Hän kuulee meitä. Hänen kanssaan voi muistella, Hänelle voi kertoa salaiset unelmat. Jumala kestää myös kiukkumme ja vihamme.”

”Jumalan joulu ei ollut Beetlehemissäkään kiiltokuvaidylli. Sitä varten Hän syntyi maailmaan, että saisimme kokea hyväksynnän, anteeksiantamuksen ja tulevaisuuden toivon.”

Joulupäivänä hiljentymistä

Palataan vielä takaisin Irja Askolan omaan jouluun. Se nimittäin alkaa jouluaattona, kun hän tulee Tuomiokirkon jouluhartaudesta kotiin, sytyttää kynttilät ja kattaa pöydän. Hän nauttii ehkäpä graavilohta ruisleivän päällä ja maistaa mätiä, koska ainakin nämä herkut hänen joulupöytäänsä kuuluvat.

Joulupäivänä Askolalla on vihdoin aikaa hiljentyä kotosalla villasukat jalassa ja runoja lukien. Piispankin ”joulumaraton” on päättynyt ja joulurauha laskeutunut.

Katso piispan joulusiunaus:

https://www.youtube.com/watch?v=ZMPg8b5IBP8&feature=youtu.be

Jaa tämä artikkeli: