Irti tunnerikkaruohoista
Hengellinen opettaja Thomas Keating pohtii, mikä estää meitä elämästä todeksi sitä vapaata, aitoa elämää, josta Jeesus aikanaan puhui.
Vietin viikon yhdysvaltalaisen luostarin munkin Thomas Keatingin seurassa. Tarkemmin sanottuna uppouduin päiväkausiksi hänen kirjaansa Sisäinen eheytyminen. Kirjan sisältö on sen verran jykevää, että pitkä sulatteluaika oli tarpeen. Tämän lisäksi kirja on myös hauska. Otetaan vaikka Keatingin esimerkki miehestä, joka oli päättänyt olla ystävällinen sietämättömälle sihteerilleen.
Ensimmäiseksi mies löytää työpöydältään sihteerin hikiset sukat. Kärsivällisyys ei petä, vaikka seuraavaksi sihteeri läikyttää kahvia tuoreelle muistiolle. Lounastauolla nainen katoaa muutamaksi tunniksi omille teilleen ja tulee töihin vain ilmoittaakseen, että aikoo häipyä saman tien viikonlopun viettoon.
Silloin sitkeästi närkästyksensä salannut mies räjähtää raivoon ja on valmis hirmutekoihin. Vielä kotiin mennessään mies on kiukun vallassa, ja koko ilta on pilalla.
Minne katosi päätös olla ystävällinen?
Valeminän syntymä
Tuota raivokasta mellastamista Thomas Keating kutsuu valeminän toiminnaksi. Siis minkä?
Vastaus alkaa varhaisesta lapsuudesta, tai vieläkin kauempaa. Kohdussa asiat ovat hyvin, ravintoa ja lämpöä riittää. Siirtyminen kylmään maailmaan saattaa tuntua huonolta kaupalta. Siellä pikkuinen on täysin riippuvainen hoitajansa huolenpidosta. Entä jos lapsi ei ole toivottu? Vauvassa herää epäröinti suostua elämän seikkailuun, koska hänen tärkein synnynnäinen tarpeensa, turvallisuuden tarve, ei täyty.
Lapsi tarvitsee hyväksyntää ymmärtääkseen olevansa arvokas. Hauras tunne-elämä kokee kolhuja, jos lapsi tulee torjutuksi leikistä tai joutuu kohtaamaan väkivaltaa. Unohtaakseen kärsimänsä vääryydet pieni ihminen kehittää vaistomaisesti korvikkeita tarpeille, jotka jäävät täyttämättä.
Vaikka emme aikuisena muistaisi mitään tästä kaikesta, lapsuuden tapahtumat ovat jääneet tunnetasolla elämään sisällemme. Kun aikuisiällä jokin muistuttaa näistä tilanteista, vanha tunne — esimerkiksi raivo, pelko, syyllisyys tai kateus — nousee voimakkaana pintaan.
Turvaa vaille jäänyt tuntee vetoa kaikkeen, mikä edustaa hänelle turvallisuutta. Tuo veto on niin suuri, että eräänlainen valeminä kehittää meissä pakottavan tarpeen etsiä onnea asioista, joiden kuvittelemme olevan meille välttämättömiä. Jos emme saavuta näitä asioita, ajattelemme ettemme voi olla onnellisia.
Vaikka vanhemmat olisivat kuinka hyvää tarkoittavia, me kaikki kuljetamme mukanamme varhaisen lapsuutemme tunnehaavoja. Toisilla ne vain ovat syvempiä.
Toinen ihmisen vapautta rajoittava seikka on liiallinen samastuminen niihin ihmisiin, joiden lähellä hän lapsuudessaan elää. Keating käyttää tästä sanaa ylisamastuminen.
Keating haastaa meitä kaikkia tunnehaavaisia tutkimaan itseämme ja arvojamme Uuden testamentin opetusten valossa. Samalla hän varoittaa lukkiutumasta sosiaaliseen yhdenmukaisuuteen, silloin kun se estää meitä noudattamasta evankeliumin arvoja.
Suunnanvaihto
Thomas Keating asettaa vastakkain elämän, jota valeminä ohjaa, ja tuon toisenlaisen, jota hän kuvaa aidoksi ja vapaaksi. Aito elämä tarkoittaa hänen mukaansa rehellistä ja myötäelävää suhdetta toisiin ihmisiin ja kiitollista asennetta elämää kohtaan. Hän kirjoittaa nykyihmisen osattomuuden tunteista:
"Meiltä puuttuu taju ykseydestä Jumalan, toisten ihmisten ja kosmoksen kanssa. Tunnemme olevamme vajavaisia ja pelokkaita ja tästä syystä etsimme turvallisuuden, vallan ja kiintymyksen symboleita vahvistamaan heikkoa identiteettiämme."
Vaikka saisimme hyväpalkkaisen työn, kauniin asunnon ja hienon auton, tämä ei välttämättä saisi meitä tuntemaan itseämme vapaiksi. Vaikka onnistuisimme täyttämään valeminän tarpeet, se huutaa pian lisää kuin tyytymätön lapsi.
Kun Jeesus puhuu kääntymisestä, hän tarkoittaa mielenmuutosta, suunnanvaihtoa. Se merkitsee sitä, että alamme etsiä onnea toisesta suunnasta, jotta voisimme käyttää luovaa voimaamme rakentamaan yhteyttä toisiin ihmisiin, luomakuntaan ja Jumalaan. Keating kirjoittaa:
"Meitä kehotetaan jättämään turvallisuuteen, nautintoon, arvostukseen ja valtaan tähtäävät itsekeskeiset projektit, joita selitellään järkeviksi, todistellaan oikeiksi ja jopa ihannoidaan, mutta jotka todellisuudessa estävät meitä kasvamasta aidoiksi ihmispersooniksi."
Mietiskelevä rukous
Antibiootiksi mielen kuonakerroksiin Thomas Keating tarjoaa mietiskelevää rukousta. Jos maltamme istua päivittäin aloillamme ja hiljaa, vaikkapa kymmenenkin minuuttia, ja keskittyä rukoukseen, voi jotain alkaa tapahtua.
Hiljaisuudessa pystymme vähitellen luopumaan niistä sisäisistä kommenteista, jotka nousevat usein automaattisesti mieleemme. Otetaan esimerkki: joku loukkaa sinua. Ensimmäiseksi mieleesi nousee: Mikä sinä olet minulle puhumaan? Toiseksi nimittelet loukkaajaa idiootiksi, kolmanneksi vaivut itsesääliin ja vatvot asiaa viikon verran.
Jos osaisit päästää ajatuksistasi irti, elämäsi olisi huomattavasti mukavampaa. Hiljainen rukous ei kuitenkaan välttämättä houkuttele. Omat tunnereaktiomme ovat käyneet meille rakkaiksi ja itsesäälissä vellominen on tavallaan kivaa.
Ihminen kokee luonnollista vastustusta, kun jonkin asian pitäisi muuttua. Siksi kai maailma onkin niin raadollinen paikka.
Ehkä me emme halua, että edes Jumala koskettaa sitä, mikä meistä tuntuu kipeimmältä. Näin voi kuitenkin käydä, jos uskaltaudumme säännölliseen rukoukseen. Keating nimittää tätä Jumalan terapiaksi.
Mitä sitten on luvassa vanhan tilalle? Jos jatkamme mietiskelevää rukousta, alamme pikkuhiljaa huomata, että identiteettimme on syvempi kuin mielen tietoisuuden pinta. Kehomme muistaa elämän aikana tulleet kolhut, Keating kuvaa ruumistamme tunnerikkaruohojen varastoksi.
Hiljaisessa rukouksessa psyyke alkaa purkaa sulattamatonta tunneaineistoa ja raivata tilaa itsetuntemukselle, valinnanvapaudelle ja tunnolle Jumalan läsnäolosta meissä.
Keating muistuttaa, että hengellisen tien kulkeminen ei ole vain puuhastelua oman minän kanssa, matkaa minuuteen. Meitä haastetaan suojelemaan luontoa, pitämään huolta heikommista, ajamaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja vastustamaan sotaa:
"Meitä ei kutsuta tälle matkalle ainoastaan omaa hengellistä kasvuamme varten, vaan myös koko ihmiskuntaa varten."
Kuka on Thomas Keating?
Thomas Keating on yhdysvaltalainen pappi, sisterssiläismunkki ja luostarin esimies eli apotti. Häntä pidetään yhtenä aikamme tärkeimmistä hengellisistä opettajista.
Keating käsittelee teoksissaan kontemplatiivista eli hiljaista rukousta. Hän uskoo, että nykypsykologian kielellä pystytään kuvailemaan kokemuksia siitä, miten Jumala tekee työtään ihmisen sisimmässä. Hän kuvaa ihmisen mieltä armon toimintaympäristöksi. Kun ihminen suostuu istumaan aloillaan rukouksessa, Jumala alkaa tehdä hänen sisimmässään parantavaa työtään.
Thomas Keatingin kirjoista on suomeksi käännetty teokset Sisäinen eheytyminen — Ihmisen hengellinen matka (Kirjapaja 1991) ja Opetuslapsen tie — Matkalla aikuiseen uskoon (Kirjapaja 2001).
Jaa tämä artikkeli: