null Isän tyttö on ooppera meistä kaikista

Riikka Rantanen ja Jaakko Kortekangas. Kuva: Stefan Bremer

Riikka Rantanen ja Jaakko Kortekangas. Kuva: Stefan Bremer

Isän tyttö on ooppera meistä kaikista

Oopperat kertovat yleensä kuninkaista, prinsseistä tai muinaisista jumalista. Harvoin ne kertovat oman aikamme tavallisista ihmisistä, saati sitten suomalaisista.

Olli Kortekankaan Isän tytön keskiössä on suomalainen sukukronikka 1950-luvulta meidän päiviimme. Selitys poikkeukselliselle aiheelle on tilaajassa: Isän tyttö on eduskunnan tilaus, joka juhlisti 100-vuotista äänioikeutta. Teos sai kantaesityksensä Savonlinnan Oopperajuhlilla kesällä 2008.

Vaikka oopperassa vedetään siniristilippu salkoon ja taustavideo heijastaa lavalle supisuomalaisen koivikon, ei kyseessä ole pönöttävän isänmaallisuuden kliseinen kuvaus.

Isän tyttö käy syvälle aiheeseensa. Mikä on hyvä ja ehjä elämä, mitä muisti merkitsee, ja lähdemmekö täältä kerran viisaampana kuin tulimme? Mitä on läsnäolo perheessä ja mitä on anteeksianto?

Oopperan teemat nousevat perheen ja sen jäsenten ristiriidoista ja jännitteistä. Tapahtumia peilataan keski-ikäisen Annan (Riikka Rantanen) kautta, joka on palannut matkoiltaan kotiin kuolemaan.

Anna oli 60-luvun vasemmistoradikaali, kun taas hänen äitinsä Siiri kuuluu sodan jälkeiseen yrittäjäsukupolveen. Annan lapset ovat Juri ja kasinotalouden pyörteissä äkkirikastunut, mutta talouslaman melskeessä mielenterveytensä menettänyt Vera.

Henkilögalleriaan kuuluvat vielä kommunistitalonmies Taisto ja Annan alkoholisoitunut entinen mies Axel sekä Annan sodassa kaatunut isä Urho. Isä ilmestyy oopperassa opastamaan ja lohduttamaan tytärtään.

Urho voidaan tulkita myös eräänlaiseksi jumalhahmoksi, jolle Anna suuntaa rukouksensa. Vaikka oopperan lopussa Anna kuolee, Vera parantuu sairaudestaan. Toivon sekä tulevan monikulttuurisen Suomen symbolina hän adoptoi tummaihoisen ottotyttären.

Oopperan miehitys on onnistunut ja koko solistiensemble teki erinomaisen tasaista työtä. Riikka Rantanen voi laskea jokaisella hermosäikeellä vahvasti eletyn Annansa hienoimpien roolisuoritustensa joukkoon. Päivi Nisulan Siiri oli monisäikeinen roolitulkinta pirteästä vanhuksesta, ja Jaakko Kortekankaan Urhossa oli isällistä lämpöä, joka tuli esiin myös hänen linjakkaasti soivassa baritonissaan. Juha Kotilaisen degeneroitunut Axel oli mainio roolitutkielma, samoin Juha Riihimäen talonmies Taisto. Mari Palon sopraano kimmelsi Veran roolissa, ja Nicholas Söderlundin bassobaritoni soi Jurin osassa muhevasti.

Tärkeään asemaan nousivat myös Kari Kropsun varmaotteisesti luotsaama oopperaorkesteri ja vahvasti laulanut kuoro.

Olli Kortekankaan voimakas ja ilmaisultaan rikas musiikki kutoo moniäänistä kontrapunktia oopperan tapahtumille. Kokeneena oopperasäveltäjänä Kortekangas osaa kirjoittaa taitavasti lauluäänelle ja rakentaa tarvittaessa huikeita vokaalisia nousuja. Orkesteriosuus hengittää jousten laajoin kaarin, ja vasket puhaltavat kirkkaita koraalimaisia melodioita.

Isän tytön näyttämöllepano on tyylikäs mutta niukka.

Olli Kortekangas: Isän tyttö Suomen Kansallisoopperassa 28.1. Ohjaus: Michael Baran, Anna Kelo. Rooleissa muun muassa Riikka Rantanen, Päivi Nisula, Jaakko Kortekangas, Juha Kotilainen ja Mari Palo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.