Isänpäivä

Isänpäivä

Heräsin kalpeaan aamuun yksin. Vain kotihiiri rapisteli talon rakenteissa. Se etsi turvapaikkaa talven kylmää vastaan. Mietin, että samalla matkalla olen minäkin.

Vielä pari vuotta sitten sängyn ympärillä pyöri kolme onnesta hehkuvaa tenavaa. He lauloivat onnittelulaulun äänihuulet tötteröllä ja kantoivat aamukahvin tarjottimella vuoteeseen.

Sen jälkeen ihasteltiin yhdessä päiväkodissa tehtyjä isänpäiväkortteja. Pojan kortissa oli sininen kuplavolkkari, jossa etupenkillä istuivat kalareissulle matkalla olevat isä ja poika. Tyttöjen kortit olivat enemmän satumaailmasta. Toisessa oli haltijakummi taikasauvoineen ja toisessa tanssiaisiin menossa oleva prinsessa. Muistan, miten aamukahvin lisäksi nielin kupillisen onnenkyyneleitä.

Nyt aurinko oli jo korkealla, kun viimein päätin nousta ylös. Otin suodatinpussin kaapista ja asettelin sen huolellisesti kahvinkeittimeen. Kahvia piti annostella enää yksi mitallinen.

Puolenpäivän aikaan puhelin soi. Tutut äänet tunkeutuivat yksinäisyyteeni. Laitoin kaiuttimen päälle, että kuulisin laulun vielä voimallisemmin. Enää ei tarvinnut pidätellä kyyneleitä, vaan itkin häpeilemättä. Puhelun lopuksi vaihdoimme ly­hyet kuulumiset ja muistutin, että tapaisimme kahden viikon päästä.

Jälleen olin yksin. Silmäni osuivat jääkaapin­ovessa olevaan korttiin. Se oli isänpäivältä muutaman vuoden takaa. Hymyilin. Viisivuotias tyttäreni oli päiväkodin opettajan johdolla kirjaillut ajatuksia isästä: ”Tykkään painia isin kanssa! Iskä lennättää mua lentokoneena! Isillä on ruskea tukka ja se on vähän lyhyt mutta paljon pitkä.”

Ehkä kaikki ei ole vielä mennyt.

Jaa tämä artikkeli: