Monenlaista tienestiä. Tuukka Jukola on työskennellyt polkupyörä-lähettinä ja näyttelijäntyön opettajana. Kesätyötä hän sai myyjänä.

Isoja kysymyksiä

Tuukka Jukola kysyy vaikeita teatterin kautta ja tuntee Helsingin kadut.

• 18.06.2012 13:45

Teksti Ulla Pitkänen
Kuva Esko Jämsä

Jukolan, 32, elämä koostuu monesta palasta. Polkupyörälähetin työn rinnalla hän on opettanut näyttelijäntyötä ja improvisaatiota Helsingin Evankelisella Opistolla (HEO). Eväät työhön hän sai Turun taideakatemian esittävän taiteen linjalta, josta hän valmistui vuonna 2011. Teatteriopintojen ohessa hän viimeisteli opintonsa teologisessa tiedekunnassa Helsingin yliopistossa.

Jukola kokee palaset vastakohtaisuudessaan toisiaan täydentävinä tai sitten samoja kysymyksiä jakavina. Polkupyörälähetin työ on yksinäistä puuhaa, kun taas näyttelijäntyön opettaminen on äärimmäisen sosiaalista. Teatterin kautta Jukola puolestaan voi kysyä samoja kysymyksiä, joita uskonto esittää: mitä on hyvyys ja pahuus, entä Jumala, mitä elämällään pitäisi tehdä...

Polkupyöräilystä Tuukka Jukola innostui jo kauan sitten. Nopea ja ympäristöystävällinen kulkupeli mahdollisti liikkumisen kaupungissa ilman aikatauluja.

Ammatti polkupyöräilystä tuli, kun hän muutti takaisin Turusta Helsinkiin opintojen loppusuoralla puolitoista vuotta sitten.

– Minua kiehtoi myös se, että tämä on hyvin fyysistä työtä – yksi niistä harvoista enää nykyään länsimaissa.

Jukola on toiminut osan viikkoa polkupyörälähettinä ja opettanut osan HEOlla. Näyttelijäntyön ja improvisaation opettajana mies on saanut heittää itsensä sosiaalisesti täysillä peliin.

– Opettajana minusta on palkitsevaa nähdä, miten opiskelijat kokevat ahaa-elämyksiä tai miten esimerkiksi joku esiintymistä kovasti jännittävä opiskelija alkaa selättää jännittämistä.

Välillä Jukola kuitenkin on törmännyt ilmiöön, jota hän arvelee Idolsien ja muiden kykyjenetsintäohjelmien ajan kuvaksi.

– Jotkut tuntuvat ajattelevan, että heidän sisällään on valmis näyttelijä, joka vain odottaa löytämistä. Sitä, että joku tulisi kertomaan, että ”hei sussa on supertähti, on aika astua esiin”.

– Mutta asia on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että mikään taito ei tule ilman, että sitä opiskelee ja sen parissa viettää aikaa!

Kesällä sekä polkupyörälähetin että opettajan työt ovat tauolla. Kesä on – yllätys yllätys – läheteille hiljaisinta aikaa:

– Silloin yritykset pitävät lomiaan, Jukola selittää. Syksyn työkuviot ovat vielä hieman auki.

Teologisessa tiedekunnassa Tuukka Jukola nautti uskontoon liittyvien ja filosofisten kysymysten pohdinnasta kirjavan opiskelijajoukon keskellä. Yksi teologisen tärkeimmistä opetuksista Jukolalle oli se, että ihmisten arvioiminen määritelmien perusteella on turhaa.

– Ihmiset tykkäävät lokeroida: tuo on tuosta herätysliikkeestä, tuo toisesta, tuo on ateisti...

– Ajattelen, että ihminen pitää kohdata ihmisenä, keskustelun kautta. Ei niin, että jokin ylämääritelmä toisesta hallitsisi suhtautumistani häneen.

Tuukka Jukolaa puhuttelevat erityisesti visuaaliset elementit kuten esimerkiksi ikonit tai kirkkoarkkitehtuuri.

– Ne kantavat mukanaan uskonnollista sisältöä, mutta eivät tyhjene opillisiin määritelmiin.

Kun Jukola sanoo, että hän haluaisi aktivoitua uskonelämässään, hän suuntaisikin mieluiten vaikka Uspenskin katedraaliin katsomaan ikoneita ja antaisi niiden puhutella itseään.

Vaikka Jukola karttaa valmiita vastauksia, hän myöntää, että kriittisyydestä niitä kohtaan voi tulla arvo sinänsä.

– Meitä lähimpänä olevia asioita on kaikkein helpointa kritisoida. Nykyihminen pelkää sitoa identiteettiään kauhean vahvasti mihinkään. Mieluummin niin, että ”uskon omalla tavallani”.

– Kristillisyydessä on asioita, joista keskustellaan kiivaasti. Ihminen voi pelätä, että jos hän on sitoutunut johonkin uskontokuntaan, hänellä ei ikään kuin olisi enää omia mielipiteitä. Vaikka ei se sitä tarkoita.

Haastavat kysymykset eivät päättyneet teologisten opintojen myötä.

– Nyt olen käsitellyt niitä teatterin keinoin.

Turussa Tuukka Jukola ohjasi vuonna 2010 Taideakatemian opinnäytetyönään Turun Ylioppilasteatteriin Reviiri-nimisen esityksen ja viime vuoden lopussa Paratiisin samalle näyttämölle. Molemmat käsittelivät vallankäyttöä – ja sen myötä kysymyksiä esimerkiksi hyvästä ja pahasta. Tänä keväänä hän ohjasi HEOlla työparinsa kanssa esityksen oppilaiden ideoimasta teemasta, yksinäisyydestä.

Lopullisia vastauksia Jukola ei ole löytänyt – eikä odotakaan löytävänsä. Kritiikkiä hän toki esittää, esimerkiksi sitä kohtaan, että nykyajan nuorilta aikuisilta vaaditaan sopeutumista loputtomaan pätkätyökierteeseen.

Yhtä vastausta Tuukka Jukola tarjoaa: että jokainen voisi löytää väylän, jonka myötä saisi kokemuksen, että rakentaa tai parantaa jotain täällä.

– Olen itsekin tietysti toiminut elämässä usein tavoilla, jotka hajottavat. Siksi on ollut tärkeää, että olen löytänyt teatterista väylän, jolla rakennan.

– Mielestäni teatterin tehtävänä taidemuotona on heikoimpien ja yhteiskunnan reuna-alueilla olevien asioiden nostaminen tietoisuuteen. Taiteen tehtävähän on tietysti muutenkin olla yhteiskunnan kriitikko, vallitsevien katsantokantojen kyseenalaistaja.