Israel-kritiikki on yksipuolista
Syksy Räsänen ja Miika Malinen kirjoittivat Israel–Palestiina-kysymyksestä (Kirkko ja kaupunki 14.1.). Ihmettelen, miten Israelin valtion uudelleen syntymisen 1948 halutaan näyttävän ulkopuolisen vallan sotaretkeltä. Tällä alueella hallitsivat juutalaiskuninkaat jo noin 1200 eKr. Israelin kuningaskunta oli itsenäinen valtio 1022–722 eKr. ja Juudan kuningaskunta 920–597 eKr.
Roomalaiset karkottivat juutalaiset alueelta vuonna 70 ja vuonna 135 jKr. Monien vaiheiden jälkeen alueesta tuli Brittien mandaatti 1920. Kansainliitto ja YK halusivat perustaa alueelle sekä palestiinalaisvaltion että Israelin. Syntyivät Jordania ja Israel sekä sittemmin niin sanotut palestiinalaisalueet. Historia on tärkeä tuntea mielipiteitä muodostettaessa.
Mihin perustuu väite kansalaisten eriarvoisesta kohtelusta Israelissa? Tiedämme Israelin olevan alueen ainut demokratia, jossa on sananvapaus ja mahdollisuus valtaapitävien arvosteluun. Juutalaiset, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin palestiinalaisia kohtaan, on yhteiskunnan taholta tuomittu ja asetettu vastuuseen. Ei Israelin valtion eikä juutalaisyhteisön tavoite ole "tappaa kaikki palestiinalaiset"!
Palestiinalaisten ihmisoikeuksista pitää puhua. Suosittelen tutustumaan aiheeseen Jerusalem Insistute of Justice -organisaation sivuilla jij.org/palestinian-human-rights/. Palestiinalaishallinnon alaisuudessa muun muassa vangitaan ja kidutetaan toimittajia sekä väärinkäytetään kansainvälisiä avustusrahoja. Olisiko tässä aihe seuraavaan Rauhanfoorumiin?
Elina Ahvenus
Jaa tämä artikkeli: