Itku puhdistaa
Itkuvirsiryhmässä pääsee käsittelemään tukahdutettuja suruja.
Teksti Laura Koskelainen
Kuva Jani Laukkanen
Vuosaaren seurakunnan diakoni Tiina-Susanna Hirvonen ja Evi Riitta Excell istuutuvat tuoleille. Heillä on käsissään valkoiset itkuliinat, jotka he painavat poskilleen.
– Nyt minä itken Eliaksen tarinan, Excell kertoo ja alkaa voivotella.
Molemmat naiset apeutuvat.
– Ai ai ai ai nyyt mää keerroon miitää sattui Eeliiaaksellee, Excell jatkaa.
Hän laulaa henkilöstä kertovan tarinan käyttäen muutamaa säveltä, kuten muinaiset runonlaulajat. Hirvonen huokailee, huojuu samassa tahdissa ja voivottelee välillä kasvojaan pyyhkien.
Tiina-Susanna Hirvonen on käyttänyt itkuvirsiä eli ääneen itkemistä työssään, mutta myös omien surujen käsittelyssä. Hirvonen on pitänyt kaksi itkuvirsikurssia, joista toiselle Evi Riitta Excell osallistui ja on seuraavan kurssin apuohjaaja.
Itkuvirsi ei ole varsinaisesti laulua. Excell sanoo, että se on syväpuhdistusta, tunteiden ilmaisua sanojen ja itkumelodian avulla.
Itkuvirsissä sanat ovat tärkeitä, vaikka itkun tyrskeessä niistä ei aina saa selvääkään. Excellin käyttämä Eliaksen tarina on toisen kirjoittama runo. Hirvosen tämänkertainen itku on virsikirjasta löytynyt synnintunnustus. Toisinaan itkut kirjoitetaan itse. Äskettäin Hirvonen teki oman itkun läheisen kuoleman johdosta.
Itkuvirsi on vuosituhansia vanha tunteiden ilmaisun keino, joka tunnettiin jo muinaisessa Kreikassa. Platon näki, että itkeminen oli takapajuista ja jumalille sopimatonta. Kirkkoisä Johannes Krysostomos piti 300-luvulla itkuvirsiä heikon uskon merkkinä ja huonona piirteenä kristitylle, jonka pitäisi iloita Kristuksen ylösnousemuksesta ja ikuisesta elämästä. Myöhemmin itkuvirsiä laulaneiden naisten pelättiin murentavan papin valta-asemaa hautajaismenojen ohjaajana.
Itkuvirsiä on laulettu Suomessa sotaan lähtiessä, hautajaisissa ja häissä. Perinne oli lähellä katkeamista, kunnes vuonna 1998 Pirkko Fihlman ja Liisa Matveinen järjestivät itkuvirsikurssin. Muutamaa vuotta myöhemmin he perustivat Ääneen itkijät ry:n.
Tiina-Susanna Hirvonen tunsi löytäneensä oman juttunsa nähtyään Martta Kuikan itkuvirsiesityksen TV1:n Voimala -ohjelmassa. Kun Helsingin seurakuntayhtymä vuosia myöhemmin järjesti itkuvirsikurssin, Hirvonen osallistui kurssille. Seuraavana vuonna hän kouluttautui ohjaajaksi Äänellä itkijöiden kurssilla.
Suomalaisesta kansanrunoudesta kiinnostunut Evi Riitta Excell oli laulanut jo aiemmin runoja joissakin sukujuhlissa, vaikka hänen lounaissuomalaisessa suvussaan ei ollut runonlauluperinnettä.
Kun Excell meni Hirvosen järjestämälle kurssille, hänellä ei ollut akuuttia surua päällä, mutta siellä oli mahdollista itkeä aiempia tukahdutettuja itkuja. Excellin isä ehti kuolla ennen kuin hän oli edes syntynyt ja hänen äitinsäkin kuoli, kun Excell oli vain 14-vuotias.
– Lapsuudessa ja nuoruudessa oli tapana, että suru koteloitiin sisälle. Eläkeläisenä itkin surujani läpi.
Nyky-Suomessa itkua on Excellin mielestä yritetty peittää liikaa. Häntä hirvittää, että jotkut pelkäävät itkua ja haluavat ottaa rauhoittavia lääkkeitä hautajaisiin mennessään.
Ryhmässä itkiessä toiset myötäilevät itkua ja kannattelevat tunnetta, mistä nousee voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Itkussa esille nousseita asioita ei käydä läpi jälkikäteen. Itkuvirret hoitavat, mutta ääneen itkeminen ei ole terapiaa. Ryhmäläiset eivät kerro toisten murheita ulkopuolisille. Itkun lisäksi ryhmissä nauretaan paljon: se on puhdistavaa, aitoa naurua.
Tiina-Susanna Hirvonen tapaa aiemmille kursseille osallistuneita kerran kuussa, kun he kokoontuvat itkemään yhdessä.
– Itku vapauttaa. Sen jälkeen saa tulla omaksi itsekseen, Hirvonen sanoo.
Itkiessä liina on tarpeen, sillä sylkeä ja räkää roiskuu, kun surut samalla kevenevät. Lopulta Hirvonen ja Excell ovat saaneet itkunsa itkettyä. He huokaavat syvään, pyyhkivät kasvonsa liinaan ja lähtevät koteihinsa puhdistuneina.
Itkuvirsikurssi Vuosaaressa 22.–24.2. Kurssin hinta 30 e. Lisätietoja: diakoni Tiina-Susanna Hirvonen, 09 2340 6545 tai tiina-susanna.hirvonen@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: