Itseironiaa ja kiitollisuutta

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. Merkintöjä elämästäni. WSOY 2009.

• 02.02.2010 20:05
• Hannu Kylkisalo

Claes Anderssonin omaelämäkerrassa käsitellään paljon asioita lyhyessä mitassa. Koska Andersson on muun muassa runoilija, hänellä on tiivistämisen taito. Andersson on hajauttanut muistelmiaan useampaan kirjaan: poliittiset muistelmat Kaksitoista vuotta politiikassa – katkelmia, muistikuvia, unia ilmestyi jo vuonna 2000. Anderssonin tarinointia on nautinnollista lukea ja siinä on luontaista kirjallista itsetuntoa.

Monilahjakkaasta Anderssonista on riittänyt psykiatriksi, kirjailijaksi, jazzpianistiksi ja jalkapalloilijaksi. Psykiatrina ja terapiansa läpikäyneenä Anderssonilla on itseironiaa ja makaaberin tajua, jotka tekevät myös tästä pienestä omaelämäkerrasta mielenkiintoisen.

Aika yksityissairaalan ylilääkärinä Veikkolassa 1970-luvulla pakotti uusine, demokraattisine hoitomuotoineen koko mielenterveydenhoidon uudistumaan. Vasemmistoaktiivisuutta ei katseltu aina hyvällä, minkä vuoksi puhelinterroristit kiusasivat ja Andersson joutui suoranaisen murhayrityksen kohteeksi.

Onnistumiset ja pettymykset rakkaudessa ja työssä sekä sydänvaivat, joihin kirjan monimerkityksinen nimikin viittaa, on kuitenkin kuvattu kiitollisen, riittävän värikkään ja intensiivisen elämän eläneen ihmisen näkökulmasta. Hyvää on myös se, että kirjassa ei edetä kronologisesti vaan enemmänkin teemojen mukaan. Voidaan käydä lapsuudessa ja tulla sitten 1990-luvulle katsomaan, miltä asiat näyttävät nyt.

Mikä sitten elämässä on ollut kaikkein tärkeintä? Anderssonille se taitaa olla psykoterapia niin ammattina kuin omana kasvuprosessina. Isä oli etäinen ja äiti vaikea, mutta vanhemmat eivät päässeet "ihon alle" tuhoamaan lastaan.

Silti elämänahdistus kasvoi 1980-luvulla niin suureksi, että Andersson oli hyppäämässä alas hotellin katolta uskoessaan sairastavansa aidsia. Peliriippuvuuden kanssa Andersson on painiskellut viimeisen vuosikymmenen, mutta kirjan rivien välistä voi myös lukea hänen käsityksensä, että ihminen ei ole täydellinen ilman paheita.