Ann Heberlein on kirjoittanut suorasukaisen kirjan itsemurha-ajatuksistaan.
Itsemurhien ehkäisyä?
Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Atena 2010. Seppo Laakso : Sittenkin elämä voittaa. Itsemurhasta toipumisen tielle. Katharos 2010.
Ruotsalainen kohukirjailija, teologi ja filosofi Ann Heberlein kertoo kirjoittaneensa kirjansa En tahdo kuolla, en vain jaksa elää kolmessa viikossa keskellä kaksisuuntaisen mielialahäiriön maniavaihetta. Ruotsissa kulttifilosofin mainetta nauttiva, useita teoksia julkaissut teologian tohtori kirjoittaa hyvin suorasukaisen potilasraportin elämänikäisestä sairaudestaan.
Kaikki on ulkonaisesti hyvin: kolmen lapsen äiti, edustavan näköinen tohtorisnainen on julkkis ja naimisissa papin kanssa, omistaa kauniin talon ja on yhtenään mediassa esillä. Sisälläpäin vellovat pakkoajatukset itsemurhasta, heilahtelevat mielialat, hirvittävät ahdistukset ja tasapainottomuus.
Kirja on synkkä ja vahva raportti, joskin hieman hutiloiden kirjoitettu ja tukeutuu paljon toistoon. Heberlein pohtii itsemurhaa filosofian ja teologian kannalta, mutta miltei sivuuttaa psykologian. Hänellä ei ole koskaan ollut kunnollista, pitkäjänteistä terapiaa, vaan enemmän spontaaneja tekoja ja lyhyitä hoitokontakteja. Niinpä hän on tunteissaan hukassa. Lukija ei saa apua miettiessään, missä on vika. Heberlein uskoo modernisti geeneihin ja aivokemiaan.
11 selviytyjää
Seppo Laakson kokoama teos Sittenkin elämä voittaa on aivan päinvastaisilla linjoilla kuin Heberlein. Se koostuu itsemurhaa yrittäneiden kertomuksista. Tarinansa kertoo 11 selviytyjää.
He ovat eri-ikäisiä miehiä ja naisia, eri tavalla koulutettuja ja eri tavoin esimerkiksi uskontoon suhtautuvia. Yhteistä heille on, että elämä on ajanut itsemurhayritykseen tai useampaankin, mutta he ovat selvinneet — tai siis epäonnistuneet epätoivoisissa yrityksissään.
Tarinat ovat raastavaa luettavaa. Näistä ihmisistä voi sanoa, ettei heille ole paljoa annettu, ja selviytyminen on ollut monen kohdalla sankarillista. Kaikki korostavat vertaistukea, puhumisen ja avautumisen tärkeyttä. Osa kirjoittaa nimimerkillä, mutta osa lähtee liikkeelle rohkeasti omalla nimellään. Usko muodostuu monelle vahvaksi taustaksi elämän jatkamisen puolesta kamppaillessa.
Hiukan tässä kokoomateoksessa häiritsee tapausten monotoninen kulku. Vaihtelevuutta kirjoitusasuun ja kieleen olisi kaivannut. Mutta näinkin teos antaa kyllä eväitä ainakin samantapaisen problematiikan parissa eläville ja työskenteleville.
Jaa tämä artikkeli: