Pesäeroa valtioon. Kun kirkolla on itsenäisyytensä toimia kriittisenä, se voi rohkeasti tukea niitä yhteiskunnan kehityssuuntia, jotka ovat kirkon arvojen suuntaisia, sanoo Porvoon piispa Gustav Björkstrand. Hän on saanut myönteistä palautetta esimerkiksi kirkon osallistumisesta pakolaiskeskusteluun. Kuva: Hans von Schantz
Itsenäinen kirkko on vallan vahtikoira
Piispa Gustav Björkstrandin mielestä julkisoikeudellisesta asemasta luopumistakin voidaan joutua harkitsemaan, jotta kirkko voi vapaasti laittaa arvot puntariin.
Syyskuun lehdissä levisi uutisotsikko, jonka mukaan kirkon tulee pitää kiinni autonomiastaan eli oikeudestaan päättää asioistaan itse. Uutinen liittyi piispainkokouksen tuoreeseen lausuntoon käynnissä olevasta kirkkolain uudistustyöstä.
Piispainkokouksen lausunnon mukaan selkeää itsemääräämisoikeutta tarvitaan, jotta kirkko voi tehdä omia päätöksiään.
Kirkollisella autonomialla on Suomessa juuret jo Schaumanin kirkkolaissa vuodelta 1869, selittää Porvoon piispa Gustav Björkstrand. Kirkolliskokous antaa aloitteet kirkkolain muokkaamisesta ja eduskunta ainoastaan hyväksyy tai hylkää ne. Lisäksi merkittävä osa kirkon asioista säädetään kirkkojärjestyksessä, joka on kokonaan kirkon päätettävissä.
– Tämä kirkon itsenäisyys on nykyaikana tullut entistä tärkeämmäksi, yhteiskunnan moniarvoistumisen myötä ja uskonnollisen kentän muuttuessa yhä kirjavammaksi.
– Kun meillä ei ole entisenlaista kansankirkkoa, ei enää tunnu mielekkäältä, että eduskunnan ja presidentin pitää yhä muodollisesti hyväksyä kirkon päätöksenteko niin laajasti kuin se tänään tehdään.
Kirkkolain uudistustyössä eli kodifioinnissa, joka parhaillaan on käynnissä, ei kuitenkaan vielä olla määrittelemässä uudelleen kirkon ja valtion suhdetta, Björkstrand tarkentaa.
– Sikäli olen ollut hieman yllättynyt asian uutisoinnista. Kodifioinnilla pyritään vain parantamaan kirkkolain rakennetta ja säädöstasoa. Lienen kuitenkin osasyyllinen siihen, että autonomia-kysymys nousi esille niin voimakkaasti, sillä puhuin toki mahdollisimman suppean kirkkolain puolesta.
Gustav Björkstrandin mielestä olisikin piakkoin syytä ottaa erikseen pohdittavaksi, voitaisiinko valtio irrottaa huomattavasti kauemmas kirkon muodollisesta päätöksenteosta. Sellainen ratkaisu palvelisi nimenomaan kirkon autonomiaa.
Autonomian korostamisen on totuttu viittaavan haluun tarrata kirkossa konservatiivisiin asenteisiin. Julkinen lainsäädäntö on näyttänyt viime vuosina olevan kirkon liberaalien paras suoja.
Monet katsoivat, että muun muassa naispappeuskeskustelulle on saatu piste työlainsäädännön perusteella: ratkaisu haettiin yleisen lainsäädännön puolelta. Ehkäpä kirkon itsemääräämisoikeuden nimissä voitaisiin uudelleen perustella naispappien syrjiminenkin?
– On täysin kestämätöntä ajatella, että vain yhteiskunnallisen lainsäädännön tuella kykenisimme rakentamaan kirkon, jossa voimme olla jäseninä, Björkstrand sanoo ja rypistää kulmiaan.
Autonomiaa voidaan käyttää vanhoillisuuden tukemiseen.
– Minä en kuitenkaan pyri siihen, että kirkko tulisi konservatiivisemmaksi, Gustav Björkstrand toteaa.
Piispa kehottaakin tutkimaan, mitä kristinuskon perusarvoista löytyy. Ei ainakaan perusteita ihmisten sortamiselle.
– Ikään kuin kirkon muutos voisi tapahtua vain taaksepäin! Luulenpa, että todellinen autonomia johtaakin kirkossa aivan päinvastaiseen suuntaan kuin vanhoilliset odottavat, sanoo Björkstrand.
– Mutta jos kirkossa vaikka päätetään siunata rekisteröityjä parisuhteita, ratkaisun pitää lähteä sen omasta uskontulkinnasta ja sen omista arvoista, ei yhteiskunnallisesta painostuksesta.
Kirkon perusarvot eivät välttämättä tee siitä jarrumiestä. Itsenäisyys perusarvoilleen johtaa kirkon yllättävän radikaaliin asemaan monissa yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Björkstrand löytää lukuisan joukon aihepiirejä, joissa kirkko toimii etulinjassa: muun muassa lasten, vanhusten ja pakolaisten oikeudet sekä ympäristö- ja kehitysapukysymykset.
– Emme me voi automaattisesti olla lojaaleja yhteiskunnan asenteille. Mitä moninaisemmaksi maailmamme tulee, sitä useammin tulee eteen tilanteita, joissa vallitsevat arvot eivät kohtaa kirkon perimmäisiä arvoja.
Kirkon autonomialla turvataan silloin kirkon tilaa vaatia oikeutta maailmaan.
Autonomiakeskustelun käyminen johtaa lopulta vääjäämättä siihen, että kirkon julkisoikeudellinen asemakin nousee pöydälle. Voiko kirkko olla uskottavasti itsenäinen suhteessa valtioon, jos sillä esimerkiksi on veronkanto-oikeus?
– Kysymys on vaikea ja vaatii paljon työstämistä. Verotusoikeuden lisäksi esille tulee esimerkiksi uskonnonopetus kouluissa, kirkon asema julkisissa tiedotusvälineissä, puoliviralliset valtiolliset jumalanpalvelukset, ja niin edelleen. Miten kirkon asiat halutaan tulevaisuudessa järjestää?
Björkstrand toimi opetusministerinä Kalevi Sorsan hallituksessa vuosina 1983–1987. Tuolloin hän laittoi vireille tuomiokapitulilaitoksen aseman selvittämisen, joka myöhemmin johti niiden siirtymiseen valtiolta kirkolle.
Kirkon autonomiakysymys on nimenomaan kirkollinen kysymys, Björkstrand toteaa.
– Yhteiskunnan puolella ei ole mitään erityisen suurta tarvetta muuttaa kirkon asemaa yhteiskunnassa. Kirkossakin on sellainen joukko, jonka mielestä asema on nyt oikein hyvä, Björkstrand toteaa.
– Mutta ei kirkko voi jäädä vanhoihin asemiinsa muuttuvassa maailmassa. Sen takia kodifiointityön päätyttyä olisi syytä vakavasti miettiä, miten kirkkolain laajuutta voitaisiin rajata ja sitä kautta laajentaa kirkon autonomiaa.
Jaakko Kaartinen-Koutaniemi
Jaa tämä artikkeli: