null Itsenäisyys menee, toiminta kirjavoituu

Kirmo Ekholm.

Kirmo Ekholm.

Itsenäisyys menee, toiminta kirjavoituu

Herttoniemen seurakuntaan liittyminen herättää kulosaarelaisissa tunteita puolesta ja vastaan.

Vuoden 2011 alussa kaksitoista Helsingin seurakuntaa yhdistyy kuudeksi. Samassa myllerryksessä seurakuntayhtymän pienin seurakunta, noin 2 200 jäsenen Kulosaari ja viereinen Herttoniemi yhdistyvät uudeksi Herttoniemen seurakunnaksi.

Kulosaari tunnetaan vanhana huvilakaupunginosana, joka oli ennen sotia jopa itsenäinen kunta. Kirkkoherra Markku Rautiaisen mukaan seurakuntalaiset suhtautuvat yhdistymiseen vähintäänkin ymmärtävästi. Kulosaarelaiset – Brändöborna -yhdistyksestä sen sijaan kerrotaan, että 88-vuotiaan seurakunnan itsenäisyyden menettäminen kuohuttaa varsinkin monen kantakulosaarelaisen tunteita.

Kirkko ja kaupunki kysyi, liikuttaako muutos tavallista kulosaarelaista.

1. Mitä mieltä olet Kulosaaren ja Herttoniemen seurakuntien yhdistymisestä?
2. Mitä hyvää tai huonoa liittymisestä seuraa?
3. Mitä merkitystä on sillä, mihin seurakuntaan kuuluu?
4. Menetetäänkö nyt pala kulosaarelaista identiteettiä?

Sakari Timonen, 94, professori emeritus

1. Tällaiset liitokset harmittavat, rahastahan tässä on kyse. Tuntuu oudolta liittyä vieraaseen seurakuntaan vuosikymmenten jälkeen.
2. En näe asiassa mitään hyvää. Kirkosta vieraantuminen on oire siitä, että seurakunnista tehdään suuria yksiköitä ja yhteisöllisyyden tunne menetetään. Sama näkyy muutenkin yhteiskunnassa: vaikka ihmisiä on enemmän, palvelut keskitetään ja viedään kauas.
3. Olen osallistunut seurakunnan rientoihin vähän, vaimoni käy niissä enemmän. En ole uskovainen, mutta seurakunnan jäsenyys merkitsee minulle traditiota ja kuulumista johonkin.
4. Tällaisessa menetetään aina jotakin. Mielestäni Kulosaaren itsenäisyys on vaarassa.

Annemari Untamala, 44, teatteriopettaja

1. Aluksi vastustin liittymistä ja pelkäsin, että iso ahmaisee pienen. Kun ilmeni, ettei vaihtoehtoja talouden vuoksi ole, halusin päästä vaikuttamaan siihen, että muutoksesta tulee mahdollisimman hyvä. Olen Kulosaaren seurakuntaneuvoston ja uutta Herttoniemen seurakuntaa suunnittelevan järjestelytoimikunnan jäsen.
2. Odotan ainakin monipuolisuutta, kun työntekijöiden voimavarat yhdistetään. Lähinnä se huolestuttaa, säilyvätkö kaikkien työntekijöiden paikat ja täytetäänkö eläkkeelle jäävien virat.
3. Seurakunta on osa kulttuuri-identiteettiä ja luo sidettä omaan asuinalueeseen.
4. Yksi vaihe saaren historiassa päättyy, mutta en usko, että kulosaarelainen identiteetti muuttuu kovin järisyttävästi.

Seija Halonen, 73, eläkeläinen

1. Liittyminen on itsestään selvää. Pienet seurakunnat eivät pärjää yksin taloudellisesti.
2. On hyvä, jos seurakunnan tarjonta monipuolistuu, kunhan toiminta ja palvelut säilyvät Kulosaaressa. Täällä asuu paljon vanhuksia, jotka eivät jaksa lähteä kauas.
3. Kyllä sillä on merkitystä, vaikka käyn myös muiden seurakuntien tilaisuuksissa. Tärkeältä tuntui esimerkiksi se, että kun mieheni kuoli viime kesänä, hänet voitiin haudata Kulosaaren omalle hautausmaalle.
4. Ei kulosaarelaisuus voi millään olla näin pienestä kiinni.

Kirmo Ekholm, 20, opiskelija

1. En ollut kuullut mitään koko asiasta, sillä en juuri ole ollut tekemisissä seurakunnan kanssa.
2. Yhteistyö on lähes aina plussaa. Luultavasti yhdistyminen antaa seurakunnille enemmän resursseja toiminnan toteuttamiseen.
3. Minulle sillä ei ole mitään väliä.
4. En usko, että tässä menetetään mitään, mutta joillekin liitos on varmaan kova pala.

Kuvat: Markku Mattila

Lisätietoa seurakuntien rakennemuutoksesta saa osoitteessa: http://luottamus.helsinginseurakunnat.fi/srkrakenne2011.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.