Ja Jumala loi transmiehen
Helsinki Pride -tapahtumassa Vuoden Sateenkaarinuori -palkittu Mio Kivelä on transmies ja kirkon työntekijä. Aluksi yhdistelmä tuntui hänestä itsestäänkin hurjalta, nyt täysin normaalilta.
Tapaan Mio Kivelän hänen työpaikallaan Espoonlahden seurakunnan nuorisotila Sodessa. Tila on mukavasti sisustettu ja pehmeät sohvat kutsuvat jäämään. Yläkerran toimistossa valmistellaan viikonlopun leiriä, jonne myös erityisnuorisotyönohjaajana työskentelevä Mio on lähdössä.
Mio tervehtii minua iloisesti ja tarjoaa kahvia. Hän on luvannut kertoa työstään ja myös henkilökohtaisemmasta asiasta: siitä, millaista on olla transsukupuolinen kristitty. Moni ei tahdo aiheesta avoimesti puhua, mutta Kivelä toivoo avoimuutensa lisäävän ymmärrystä puolin ja toisin.
Kutsumuksena erkkari
Erityisnuorisotyönohjaajan eli “erkkarin” työ on nuorisotyötä diakonisella otteella. Mio itse pitää erityisesti kahdesta kollegoilta kuulemastaan määritelmästä.
Ensimmäisen mukaan erkkarilla on erityisesti aikaa kaikille niille, joilla on jotain liikaa tai liian vähän: liian vähän kavereita, aikaa, rahaa tai tekemistä, tai liian paljon tekemistä, murheita, päihteitä tai mitä vaan.
Toisen määritelmän mukaan erkkari on jokapaikan takiainen.
"Mihin tahansa nuori menee, siellä on erkkari: koulussa, kadulla, seurakunnan nuorisotilalla ja jopa sosiaalisessa mediassa voi törmätä erkkariin", Mio Kivelä selittää.
Mio haaveili jo ennen rippikoulua sellaisten nuorten auttamisesta, joilla on vaikeaa. Ensimmäisen, haastavalta leiriltä saadun isoskokemuksen myötä ajatus vain vahvistui.
"Aluksi ajattelin, että nuorisotyö on tosi rankkaa, enkä haluaisi tehdä sellaista työkseni. Kuitenkin kun leiri loppui, sain haastavilta nuorilta positiivisen palautteen siitä, että olin ollut jämäkkä. Ne arvosti sitä, että olin pistänyt niille hanttiin."
Samoihin aikoihin hengellisistä kysymyksistä tuli Miolle tärkeitä.
"Silloin totesin, että minusta tulee joko pappi tai kirkon nuorisotyönohjaaja. Sen jälkeen en ole oikeastaan mitään muita ammatteja miettinytkään. Minulle on tärkeää pitää hengellinen aspekti koko ajan mukana. Uskoa ei voi irrottaa muusta elämästä, se on osa sitä", Mio sanoo.
Toinen kokemus, joka on innostanut Mioa erityisnuorisotyöhön, oli työ lastensuojelussa. Häneen vetosi erityisesti muutoksen näkeminen kipuilevissa, vaikeassa tilanteessa olevissa ja huonosti käyttäytyvissä nuorissa.
"Ymmärsin, että siinä, kun nuori heittelee tavaroita ja huutaa, että vihaan teitä kaikkia, on alla epävarmuus. Epävarmuus siitä, että mut on hylätty tosi monta kertaa ja musta tuntuu, ettei musta välitetä. Jos mä nyt oon näin kauhea, rakastatteko te mua silti?"
Saanko olla oma itseni?
Sen lisäksi, että Mio on kristitty ja kirkon työntekijä, hän on myös transmies eli transsukupuolinen, joka korjaa sukupuolensa naisesta mieheksi. Lapsena hän kadehti niitä, jotka olivat saaneet syntyä pojiksi. Hän leikki poikien leluilla ja poikien kanssa.
Toisaalta Mio myös ajatteli, että näin asiat vain ovat, eikä sille voi mitään. Hän oli syntynyt tytöksi, ja tyttönä ja naisena oli myös elettävä.
Jumala tiesi tasan tarkkaan, mitä teki minua luodessaan. Hän teki transmiehen.
"Kesti tosi pitkään ennen kuin tajusin, että kaikki tytöt eivät toivoneet, että olisivat syntyneet pojiksi."
Vasta teini-iässä Mio kuuli sukupuolivähemmistöistä ja transsukupuolisuudesta. Se antoi nimen ajatukselle, jota hän oli aina miettinyt. Silloin hän sai myös tietää, että asialle voi tehdä jotain.
"Toki senkin jälkeen meni vielä useampi vuosi, ennen kuin uskalsin oikeasti liikkua sitä asiaa kohti, koska se pelotti. Erityisesti pelkäsin, miten muut ihmiset ja yhteiskunta suhtautuvat, ja myös miten kirkko suhtautuu. Tiesin, että haluan tulla kirkolle töihin."
Väärässä kehossa elämistä on vaikea kuvailla ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut.
"Se on niin vahva tunne, että se voi helposti jättää kaiken muun alleen. Ei siinä ahdista se, että itse tajuaa, ettei olekaan nainen vaan mies. Pahinta on se, miten yhteiskunta siihen suhtautuu. Yhteiskunnan on vaikea ymmärtää, kuka todellisuudessa olen", Mio selittää.
Jotenkin ihminen vaan tietää, kuka hän on ja kuka hänen kuuluisi olla.
Voisikin sanoa, että kyseessä on pelkän tunteen sijasta kokonaisvaltainen olotila, joka aiheuttaa myös fyysistä pahaa oloa ja ahdistusta. Kun joutuu kysymään, onko minulla oikeus olla oma itseni ja nähdäänkö minut omana itsenäni, suurin osa ajatuksista ja energiasta keskittyy jokapäiväiseen kamppailuun.
Mio kertoo itsekin ajatelleensa, että kaikki olisi hyvin, jos hän vain yrittää nähdä itsensä naisena.
"Mutta jotenkin ihminen vaan tietää, kuka hän on ja kuka hänen kuuluisi olla. Sitä voi olla vaikea selittää, vähän niin kuin sitäkin, miksi joku vaan tietää, että Jumala on olemassa."
Joskus julkinen keskustelu satuttaa
Päätös sukupuolen korjausprosessiin lähtemisestä oli kaikkea muuta kuin helppo. Jossain vaiheessa suru ja pahoinvointi olivat niin isossa roolissa Mion elämässä ja arjessa, että asialle oli pakko tehdä jotakin. Mio totesi, että täytyy vain uskaltaa.
"Itseään ei pääse juoksemaan pakoon, vaikka kuinka kovaa juoksisi."
Mio pelkäsi muiden reaktioita, mutta lopulta pelko osoittautui turhaksi, ja hän kertoo saaneensa lähinnä myönteistä palautetta. Jotkut ovat kyselleet ja ihmetelleet itselleen uutta asiaa, mutta sen Mio ymmärtää loukkaantumatta.
"Niin perhe, suku, ystävät kuin myös seurakunnan kautta olevat tuttavat ovat kaikki suhtautuneet hyvin kannustavasti ja tukien. Koen olevani tosi siunattu ja onnekas."
Vaikka ihmiset eivät ole kasvotusten tulleet sanomaan mitään ikävää, joskus Mio on kokenut sateenkaarivähemmistöihin ja transihmisiin kohdistuvan julkisen keskustelun loukkaavana. Välillä myös kristityiltä tulee hyvin julmia kommentteja, ja se satuttaa.
Sateenkaaripiireissä jotkut saattavat suhtautua negatiivisesti kirkkoon ja sen työntekijöihin, mutta Mion kokemuksen mukaan suhtautuminen on ollut pääasiassa myönteistä.
"Monelle on ollut tosi merkityksellistä nähdä, että meitä avoimesti vähemmistöön kuuluvia tai vähemmistön oikeuksia puolustavia on myös kirkon puolella. Sitä kautta kirkko ja usko näyttäytyvät heille uudessa valossa."
Työn puolesta Mio käy Espoon kaupungin sateenkaarevalla nuorisotila Kirjavalla. Siellä on arvostettu kovasti kirkon työntekijöiden läsnäoloa.
"Nuorilta tulee joka kerta erikseen kommentti, kuinka arvokasta on, että heillä on joku henkilö, jonka kanssa he voivat turvallisesti keskustella uskonasioista."
Epäonnistuiko Jumala?
Mio on pohtinut paljon myös transsukupuolisuuden teologista puolta. Häneltä kysytään toisinaan, ajatteleeko hän Jumalan epäonnistuneen hänen luomisessaan. Jotkut taas ihmettelevät, miksi hän menee sorkkimaan Jumalan luomaa. Mio ei kuitenkaan näe asiaa näin.
"Koen, että Jumala ei missään nimessä epäonnistunut. Päinvastoin Jumala tiesi tasan tarkkaan, mitä teki minua luodessaan. Hän teki transmiehen, ja olen kiitollinen, että Jumala loi minut transmieheksi sellaiseen aikaan, maailmaan ja yhteiskuntaan, jossa asialle on mahdollista tehdä jotain."
Itse asiassa Mio näkee sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuuden vain lisäävän Jumalan suuruutta.
"Kun katsoo luontoa, meidän ihmisten luonteita ja eläimiä, niin kuinka monipuolinen, laaja ja monenkirjava tämä maailma onkaan. Näen, että kaikki tämä monimuotoisuus ja moninaisuus kuvaa sitä, että täytyy olla joku valtava, suuri, viisas ja kaikkivoipa, joka tämän kaiken on laittanut aluilleen."
Raamatussa Jumala, joka loi meidät kuvakseen, kuvaa itseään sanoilla ”minä olen se joka minä olen”. Mio kertoo tuttavansa kiteyttäneen asian hienosti:
"Me Jumalan kuvina ollaan juuri sitä mitä me ollaan, ilman sen suurempaa määrittelyn tarvetta."
Lue myös arkistojutumme: Omaksi itsekseen ja uutinen palkitsemisesta
Jaa tämä artikkeli: