Ja taas
Ne tekivät sen taas. Kestämätöntä raamatuntulkintaa harjoittavat järjestöt, joille ihmisen seksuaalisuuteen liittyvistä asioista tuntuu tulleen pakkomielle ja jonkinlainen pelastuksen aamunkoitto, panivat pystyyn kampanjan, jolla saivat lukemattoman määrän ihmisiä etääntymään kristillisestä uskosta ja tuhansia eroamaan kirkosta.
Evankelisluterilaisen kirkon kannalta irvokasta on, että osa näistä järjestöistä kantaa nimessään evankelisuutta ja luterilaisuutta. Lisäksi muutamat niistä saavat kirkolta rahallista tukea tekemälleen työlle. Nyt monet seurakuntalaiset kysyvät oikeutetusti, tuetaanko heidän maksamillaan kirkollisveroilla toimintaa, jossa puoskaroidaan herkässä kasvuvaiheessa olevien nuorten seksuaalisuutta.
Onneksi meillä nyt on arkkipiispa, joka on ymmärtänyt nopeasti ja selvin sanoin sanoutua irti kampanjasta. Hän on myös väläyttänyt mahdollisuutta, että kampanjan takana olevien järjestöjen taloudellinen tuki pannaan uudelleen puntariin. Auta armias, jos meillä olisi nyt kirkon johtaja, joka heittäisi lisää löylyä järjestöjen kuumentamalle kiukaalle.
Ei ole yhdentekevää, millaisen ihmiskäsityksen varassa kirkon nimissä tehdään esimerkiksi lähetystyötä. Maihin, joissa sukupuolten tasa-arvo on lapsenkengissä ja erityisesti sukupuoliset vähemmistöt ovat jo ennestään ahtaalla, ei pidä lähettää työntekijöitä, joiden asenteet ovat omiaan vahvistamaan tuhoisia ennakkoluuloja. Siksi kirkon lähetysjärjestöjen joukosta on poistettava sellaiset, jotka vastustavat naispappeutta tai suhtautuvat seksuaalisiin vähemmistöihin syrjivästi.
Herätysliikkeisiin ja niiden järjestöihin suhtaudutaan kirkossa ylenmääräisesti hymistellen tyyliin ”ne ovat kirkon rikkaus”. Turhan usein tämä rikkaus on kolahtanut kirkon omaan nilkkaan. Sananvapautta kukaan ei halua rajoittaa, mutta kyllä kirkon päättäjillä on oikeus ja velvollisuus harkita, millaista toimintaa ja sanomaa ovat tukemassa ja mihin jäsenten maksamia kirkollisveroja käytetään.
Ja taas vaaditaan valppautta kirkon päätöksentekijöiltä alhaalta ylös asti, seurakuntaneuvostoista kirkolliskokoukseen saakka. Kenelle luovutetaan tiloja, kenen kanssa tehdään yhteistyötä, kenen järjestämiin tapahtumiin lähetetään nuoria, kenelle kerätään kolehtia, kenen tekemään työhön käytetään verovaroja?
Seppo Simola
Päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: