Jää vei tohtorin mennessään
Jäätä seinällä. Eija Timosen jääkuvat herättävät katsomaan tuota kylmää materiaalia uusin silmin.

Jäätä seinällä. Eija Timosen jääkuvat herättävät katsomaan tuota kylmää materiaalia uusin silmin.

Jää vei tohtorin mennessään

Eija Timonen aloitti yliopistouransa folk­loristiikan parissa. Nyt hän on mediatieteen professorina Lapin yliopistossa ja intohimoisen kiinnostunut jäästä.

Eija Timonen aloitti yliopistouransa folk­loristiikan parissa. Nyt hän on mediatieteen professorina Lapin yliopistossa ja intohimoisen kiinnostunut jäästä.
Valokuvassa näkyy yksinäinen, jäälle polvistunut hahmo. Jossain kaukana siintää metsäinen ranta, muuten jäällä ei näy liikkujia. Valokuvan hahmo on Eija Timonen, joka kuvaa jäätä.
”Muilla on pakastimessa ruokaa, meillä jäätä, jotta voin kuvata sitä kesälläkin”, nauraa Timonen ja esittelee seinille ripustettuja jääkuvia.

Joulukuussa Timosella ja hänen kollegallaan Vesa Tuiskulla oli näyttely Jään valo Espoon kulttuurikeskuksessa. Tuisku vastasi näyttelyn musiikista, Timonen valokuvista, kollaaseista ja videoista. Koko näyttelyn teemana oli jää eri olomuodoissaan.
Jää on näillä leveysasteilla tuttu elementti, mutta erikoiselta tuntuu, että joku jaksaa kuvata sitä tunti toisensa perään. Mikä siinä niin kiehtoo?
”Jää on mahdottoman fasinoiva materiaali! Hankimme muutamia vuosia sitten tontin Rantasalmelta. Vesillä kulkiessamme innostuin jään estetiikasta ja sen alituisesta muuttumisesta. Olen nyt kuvannut jäätä systemaattisesti vuodesta 2006 lähtien eri vuodenaikoina enkä ole vielä lainkaan kyllästynyt.”
Opiskelunsa aloittaessaan helsinkiläistyttö suuntasi folkloristiikan pariin. Kun tiede ei yksin riittänyt, Eija Timonen kirjoitti jo opiskeluaikoina kansanperinteestä ammentavia satuja ja tarinoita lapsille ja nuorille.
”Minulle on ollut aina tärkeää, että tieteen lisäksi on tekemistä – tekemistä ja sen miettimistä. On kaksi kylkeä, tiede ja taide, ja riippuu tilanteesta, kumpi kylki on kulloinkin vahvempi.”
Kirjojen kirjoittamisen kautta Timonen päätyi yhä vahvemmin mediapuolelle, kun Tv 2 nykäisi hänet yhteistyöhön tekemään käsikirjoituksia lasten stillkuva-animaatioihin.
”Tein parikymmentä vuotta yhteistyötä Tv 2:n kanssa. Noina vuosina aloin miettiä, miten kuvat kiinnittyvät teksteihin. Kun näin taitavien kuvittajien kuvia, mietin mielessäni, että jos olisin nähnyt nämä kuvat, olisin kirjoittanut erilaisen käsikirjoituksen. Aloin pohtia, miten kansanperinne siirtyy nykylapsille ja nykymedioihin.”
Ja niin kääntyi esiin tiedekylki ja Eija Timonen alkoi miettiä tekemistään oikein perusteellisesti. Syntyi väitöskirja Perinne käsikirjoittajan työkaluna.
”Pohdin omien tekstieni kautta, mitkä tekijät ohjaavat sitä, miten tarina paketoidaan eri medioiden käyttöön. ”

Väitöskirjan tekemisen ja valmistumisen aikoihin 2000-luvun alkupuolella Timonen havahtui siihen, että hän ei voi enää kirjoittaa lastenkirjoja.
”Lapset olivat kasvaneet isoiksi, ympärillä ei enää pyörinyt lapsia ja heidän kavereitaan. En ollut enää lapsuuden ympäröimä, se ei ollut enää elettyä ja koettua arkea, joka oli aiemmin ruokkinut kirjoittamistani.”
Alkuun ajattelemista ja tekemistä riitti ilman lastenkirjojen kirjoittamistakin: Timosella oli kaksi dosentuuria ja uusi työ, mediataiteen professuuri Lapin yliopistossa Rovaniemellä. Taiteellinen kylki kääntyi kuitenkin entistä enemmän esiin tieteellisen rinnalle, kun Timonen löysi jään.
”Tämä projekti on vienyt mennessään ja kuvaamista riittää. Mieheni on projektissa vahvasti mukana, hän lapioi tarvittaessa lunta jäältä ja on mukana pystyttämässä näyttelyitä; työ olisikin hankalaa yksin, sillä esimerkiksi kollaasien käsittelyyn tarvitaan useampi käsipari.”
Vaikka lumi olisi luotu jäältä ja kuvauspaikka valmiina, jäällä on kylmää ja märkää eikä kuvausasentokaan ole aina kaikkein ergonomisin. Tekemisen palo on kuitenkin niin vahva, että se voittaa hankalat olot.
”Sormet ovat välillä kohmeessa ja housunpolvet märät, mutta epämukavuuden korvaavat ne kauneuden kokemukset, joita jäätä kuvatessani saan.”

Kenttätyö on jäätä kuvaavalle Timoselle vasta alkua. Ison työn hän tekee näyttöruudun edessä kuvia käsitellen.
”En tee rekonstruoituja kuvia, mutta rajaamalla ja korostamalla kaivan esiin piilossa olevaa.”
Eija Timosen jääkuvissa on odottamattomiakin värejä: oranssia, punaista…
”Minulla on erivärisiä sateenvarjoja ja mökillä saatan kuvata kesällä jäätä punaisessa käytävässä. Jäähän on kuin toinen linssi, joka heijastaa ympäristöään.”
Timosen kuvia katsoessa ei välttämättä arvaisi katsovansa kuvia jäästä. Värit ja viivat alkavat elää omaa elämäänsä ja kertoa omia tarinoitaan aina katsojan mukaan.
”Kuvia katsoo oman maailmankuvansa ja kokemustensa läpi. Katsoja lukee ne tarinat, jotka koskettavat häntä ja ovat juuri silloin ajankohtaisia. Siksi kuvalle on ihan yhtä monta selitystä kuin on katsojaakin, ja jokainen selitys on yhtä arvokas ja ainutkertainen.”

Eija Timonen on tehnyt työurallaan monenlaisia asioita, mutta ei pidä niitä erillisinä ja toisiinsa liittymättöminä.
”En esimerkiksi katso töitäni niin, että siinä olisi erillisiä asioita, vaan pikemminkin säikeitä, joista muodostuu yksi punos. Lähdin töihin niinkin kauas kuin Rovaniemelle, koska sain työn, jossa voin yhdistää minulle kaksi tärkeää asiaa, tieteen ja taiteen. Taideteollisella puolella tunnen olevani kotonani: olen onnellisessa tilanteessa.”
Timosella tiedettä seuraa taide ja taidetta tiede. Taiteen tekeminen synnyttää kokemuksia ja kysymyksiä, joita hän pohtii tutkimuksen keinoin. Parhaillaan hänellä on tekeillä artikkeli, joka käsittelee jäätä.
”Haaveilen, että saisin tehdä töitä tämän projektin kanssa edelleen. Ja muitakin ideoita päässä pyörii koko ajan. Kiinnostavat asiat eivät maailmasta lopu!

https://www.facebook.com/lightofice

http://www.youtube.com/watch?v=Mkem5i0wOqs

Kuka?

Eija Timonen, taiteilija ja mediataiteen professori.

Mistä?

Koti Espoossa, työpaikka Rovaniemellä.

Mitä?

Jää innoittaa tekemään taidetta ja tiedettä.

Jaa tämä artikkeli: