Korson Ankkapuiston kallioon ovat sulamisvesien pyörittämät irtokivet hioneet jääkaudella syvän kolon, hiidenkirnun.
Jääkausi muokkasi Vantaan
Geologi Pentti Alhonen näkee kaupungissa ilmaston vaihtelun jäljet.
Tiedättekö, että Vantaan Laurin toimitus sijaitsee Vantaan laaksotasangon reunalla, kysyy eläkkeellä oleva Helsingin yliopiston ympäristögeologian professori Pentti Alhonen, kun hänen kanssaan sopii haastattelusta. Googlen satelliittikuvaa katsomalla kysymys alkaa aueta.
Kuvasta näkyy, että Tikkurila ja Viertola ovat täyteen rakennettua aluetta, mutta samaa tasankoa kuin Helsingin pitäjän kirkonkylän viereinen peltoaukea ja Haltialan pellot. Hiekkaharju ja metsäiset kallionyppylät reunustavat laaksoa, jonka historia ulottuu kauas jääkauteen.
Alhosen pihamaalla on esimerkki Vantaan historiasta. Siellä on iso kivi, jäämassojen aikanaan kuljettama siirtolohkare. Se nostettiin pihaan viereisen kadun alta.
– Tähän rakennettiin viemäriä ja rakentajat luulivat törmänneensä kallioon. Minä sanoin, että älkää ihmeessä räjäyttäkö, se on kivi. He väittivät vastaan, mutta kaivoivat kuitenkin lisää. Kun maan alta paljastui lohkare, he kysyivät, mistä tiesin. Vastasin, että kyllä geologin pitää tietää. Jos kyseessä olisi ollut kallio, sen pinta olisi ollut toisenlainen, jään tasaiseksi hioma.
Kilometrikaupalla jäätä
Viimeisten parin miljoonan vuoden aikana Vantaan yli ovat liikkuneet useaan kertaan käsittämättömän kokoiset jäämassat. Kolmen tai jopa neljän kilometrin paksuinen mannerjää on tuhonnut jäljet elämästä ennen jääkautta.
– Meiltä puuttuvat kerrostumat kallioperän synnyn ja jääkausien väliltä. Siksikin vietin töissä ollessani kesät Keski-Euroopassa Alppien juurella. Wienin luonnonhistoriallisessa museossa on hieno kokoelma fossiileja. Suomessa on säilynyt vain muutamia jäävirroissa kulkeneita mammutin luita.
Kun viimeksi sadantuhannen vuoden ajan Vantaan päällä vellonut jää alkoi sulaa, se jätti vetäytyessään jälkiä. Sulamisvaiheessa jäätikön sisällä kulkeneet joet lajittelivat moreenia hiekaksi. Uomista muodostui vähitellen harjuja.
Vantaan Hiekkaharju on osa harjumuodostumaa. Itämeren vaiheet ovat tasoittaneet sitä, mutta vesitornin luona siitä voi nähdä läpileikkauksen.
Monet sileäksi hioutuneet kalliot kertovat nekin jään voimasta. Esimerkiksi Sotungissa on hyvä paikka ihmetellä tätä ja katsoa samalla entistä meren pohjaa alhaalla laaksossa. Korson Ankkapuistossa on pieni hiidenkirnu, jonka sulavesivirtojen mukana kulkeutuneet kivet ovat kallioon kovertaneet.
Tilapäinen lämpöpiikki
Viimeinen jääkausi päättyi runsaat 10 000 vuotta sitten, mutta jääkausijaksot kestävät maapallon historiassa yleensä kymmeniä miljoonia vuosia. Sen aikana jääkaudet ja lämpimämmät ajat vuorottelevat.
Suuri syy tähän on niin sanotun Milankovichin teorian mukaan se, että muun muassa maapallon kiertoradan muoto ja maan akselin kaltevuus vaihtelevat. Tämä vaikuttaa auringon säteilyn määrään erityisesti pohjoisessa.
– En epäile ilmastonmuutosta ja sitä, ettei ihmisellä olisi siinä oma osuutensa. Mutta ei luontokaan ole toimintaansa lopettanut. Nyt on menossa tilapäinen lämpöpiikki. Luonnon suurille ilmiöille ihminen ei voi mitään. Siksi Vantaan geologinen historia on myös sen tulevaisuus, Pentti Alhonen ennakoi.
Jossain vaiheessa Tikkurilan peittää taas paksu jääkerros. Mutta pitäisikö ilmastonmuutoksesta olla välittämättä tai peräti riemuita siitä?
– Ei, mutta maapallon historian tunteminen suhteellistaa asioita. Ilmastonmuutosta on hyvä hidastaa. Euroopassa se vaikuttaa dramaattisimmin Välimeren ympäristöön, jonka ennakoidaan kuivuvan. Sen alueella asuu paljon ihmisiä. Mutta kyllä täällä pohjoisessa on jääkausien välissä ollut monta astetta nykyistä lämpimämpää. Eivät noin valtavat jäämassat olisi muuten sulaneet, sanoo Alhonen.
Rantakivikko Pöllökallion laella
Kun jäät sulivat, Vantaan yllä oli vettä jopa parisataa metriä. Vantaan laaksotasangon alimmat savikerrostumat alkoivat muodostua niin sanotun Baltian jääjärven aikana 11 600–13 000 vuotta sitten. Kun kaivaa tarpeeksi syvälle, ne voi löytää.
Nykyistä Itämerta edeltäneet vaiheet voi tavoittaa myös esimerkiksi Pähkinärinteessä sijaitsevaa Lammaslampea tutkimalla.
Lammaslammen pohjakerrostumien saviliejusta on kairattu suolaisessa vedessä kasvaneita piikuorisia leviä. Hieman ylempänä ne vaihtuvat makean veden leviksi, mikä osoittaa silloisen Litorinameren laguunin kuroutuneen järveksi. Radiohiiliajoituksella lammen synty on ajoitettu tarkalleen 6550 vuoden taa. Pohjakerrostumista on voitu päätellä kasvillisuuden vaiheet.
Jos osaa katsoa, jotakin näkyy myös maan päällä. Muutaman sadan metrin päässä Lammaslammesta on Pöllökallio. Sen laella on kasvillisuuden peittämä kivikko, jonka vieressä on rauhoituksesta kertova kyltti.
– Kivet ovat Vantaalla ennen Litorinamerta lainehtineen Ancylus-järven rantakivikkoa, mutta nykyisin siis 50–60 metrin korkeudessa merenpinnasta, Pentti Alhonen huomauttaa.
Tuohon aikaan Vantaa muistutti Suomenlahden saaristoa. Ensimmäiset jäänteet asutuksesta, kivisiä talttoja ja riistaeläiminä olleiden hylkeiden ja majavien luita, on löydetty silloisen meren rannalta Nissbackasta. Silloin paikalla oli vuono, josta kehittyi Keravanjoki. Tikkurilassa lainehti meri.
Vähitellen maa kohosi, merenpinta laski ja Vantaa sai nykyiset muotonsa.
Pieni ihminen, suuri luonto
Geologina Pentti Alhonen on tutkinut maapallon historiaa perehtymällä luonnon todistusaineistoon. Sen edessä ihminen on pieni.
– Kun olin Alpeilla laaksossa ja katsoin ylös, ajattelin, miten häviävän pieni ja mitätön ihminen luonnon suuruuden edessä on. Kun nousin ylös vuorelle ja katsoin alas, mietin: ”Voi Luoja, miten sinun maailmasi on ihana.”
Geologinen tutkimus ja tieto elämän kehitystä ohjanneesta evoluutiosta eivät ole vieneet pois Alhosen lapsuudessaan saamaa uskoa Jumalaan.
– Kirjoitin 1980-luvulla Uuteen Suomeen artikkelin, jossa totesin, että evoluutio on luomisen koneisto. On olemassa Jumala, joka tekee kaiken eläväksi, mutta kyllä hän on tarvinnut siihen hyvät työkalut.
Kirjalliset lähteet:
Pentti Alhonen: Lammaslampi. Kehityshistoria, nykytila ja tulevaisuuden näkymiä. Pähkinärinneseura 2007.
Pentti Alhonen: Planeetta maa käsissämme. Ympäristögeologisia esseitä. Edico 2012.
Sirpa Leskinen ja Petro Pesonen: Vantaan esihistoria. Otava 2008.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Mihin Vantaalla uskottiin ennen kristinuskoa? Arkeologit ovat löytäneet jälkiä niin luonnon kunnioituksesta kuin julmista jumalistakin
AjankohtaistaArkeologi Andreas Koiviston mukaan uskonto on vaikea ja tärkeä tutkimuskohde arkeologialle.