Yhteisen taidenäyttelyn valmistaminen Korson kirkolle on ollut Jorma Hynniselle ja Pamina Vihavaiselle yllättävän työläs projekti.
Jaettu intohimo
Kuvataide yhdistää Jorma Hynnistä ja Pamina Vihavaista, isoisää ja tyttärentytärtä.
19-vuotias Pamina Vihavainen ei muista aikaa, jolloin ei olisi piirtänyt.
– En ole koskaan aloittanut piirtämistä, vaan olen piirtänyt aina. Lapsena piirsin samoja aiheita kuin muutkin, jossain vaiheessa delfiinejä ja prinsessoja.
– Ukilta sain joululahjaksi piirustusvälineitä, kynäpakkauksia ja lehtiöitä. Hänen maalauksiaan ja piirroksiaan on aina ollut seinillä omassa kodissani ja ukin ja mummin kotona.
Ukki Jorma Hynninen koetti kannustaa kaikkia lastenlapsiaan kuvataiteen pariin.
– Muistan, miten Martinlaakson-kotimme studiossa makasi parven lattialla parhaimmillaan neljä lasta piirtämässä ja maalaamassa.
– Nykyään tyttäremme Ursulan lapset ovat jo aikuisia, mutta toisen tyttären, Lauran, lapset ovat nuorempia. He näyttävät muistavan oikein hyvin, että välineitä löytyy pulpeteista myös nykyisessä kodissamme Kohmansalon koululla Leppävirralla.
Jorma Hynninen on iloinen, että Pamina on saanut kipinän kuvataiteeseen.
– Hän on piirtänyt esimerkiksi joulukorttimme ainakin viitenä vuotena. Ajattelen, että kehittyminen kuvan tekijänä vaatii tiettyä lahjakkuutta ja näkemisen kykyä. Paminalla on se lahja.
Gallén-Kallelan innoittamana
Jorma Hynninen alkoi harrastaa piirtämistä ja maalaamista oppikouluiässä.
– Kiinnostustani lisäsi, että kuvaamataidon opettaja oli mukava. Lisäksi sain äidiltä luvan tilata ABC-piirustuskoulun kirjekursseja. Suoritin niitä useampia alle 15-vuotiaana.
Viimeisen sysäyksen innostukselle toivat Akseli Gallén-Kallelan teokset.
– Poika ja varis on hyvä esimerkki siitä, kuinka pelkistettyjä ja samalla paljon puhuvia Gallén-Kallelan työt voivat olla.
Kun Jorma Hynninen oppi tuntemaan Gallén-Kallelan maalauksia ja elämäntarinaa laajemmin, hän alkoi ajatella, että hänestäkin tulisi taiteilija.
– Mietin, että hankin myös kunniallisen ammatin ja pyrin taidegraafikon koulutukseen Ateneumiin. En päässyt opiskelemaan, vaan olin talven kotona Sorsakoskella. Tein mainoksia ja kylttejä.
Pamina Vihavainen päätyi graafisen suunnittelun pariin, kun ryhtyi peruskoulun jälkeen opiskelemaan kuvallisen ilmaisun perustutkintoa.
– En tiennyt alasta tai koulutuksesta paljoakaan. Noudatin vain neuvoa, että ala voisi sopia minulle, kun pidän piirtämisestä.
– Tarvitsin etäisyyttä kotipaikkaan ja aloitin opinnot Porin seudulla Nakkilassa. Kun vuokrasopimus päättyi viime kesänä, tuli hyvä aika muuttaa takaisin Vantaalle.
Opiskelupaikaksi vaihtui Vantaan ammattiopisto Varia.
– Opinnot ovat periaatteessa samat, mutta ne suoritetaan eri järjestyksessä. Kevään aikana joudun opiskelemaan omatoimisesti pari matematiikan kurssia, jotka Vantaalla on pidetty aikaisemmin.
Tämän kevään opiskeluohjelmaan kuuluu pitkä työssä oppimisen jakso.
– Teen mainoksia ja muuta graafista suunnittelua. Toivon, että saisin kaikki opinnot suoritettua kevään aikana ja pääsisin hakemaan graafisen suunnittelun jatko-opintoihin.
– Tiedän, että haluan tulevaisuudessa maalata ja piirtää. Eri asia on, miten haaveeni sopii yhteiskuntaan ja todellisuuteen. Erityisesti kuvitustyö kiinnostaa.
Rauhaa ja keskittymistä
Välivuoden jälkeen Jorma Hynninen pyrki ja pääsi opettajaseminaariin Heinolaan. Siellä kuvataideharrastus syveni.
– Kuvaamataidon opettaja Jouko Lapintie innosti ja antoi käytännön oppeja. Hänen kanssaan pidimme myöhemmin useita yhteisiä näyttelyitä.
Heinolassa alkoi myös laulaminen. Aluksi maalaaminen jatkui oopperalaulajan työn rinnalla. Kun kansainvälinen ura käynnistyi 1970-luvun puolivälissä, maalaaminen jäi.
– Tein viimeiset piirrokseni pitkään aikaan vuonna 1990, jolloin esitin Vincent van Goghia.
– En ole oikein koskaan ymmärtänyt, että maalaaminen on joillekin tapa rentoutua. Kuvan tekeminen vaatii minulta täydellistä keskittymistä. Sisäisen näkemyksen esille tuominen vaatii rauhaa, intohimoa ja voimaa.
Samantapainen kokemus on myös Paminalla.
– Olen onnellinen, kun saan olla yksin kotona ja voin pitää projektini levällään niin kuin haluan. Kotini on oma paikka, linna tai luola, jonka rauhaa kaipaan. Saatamme sopia poikaystäväni kanssa, ettemme tapaa viikonloppuna, jotta voin keskittyä maalaamiseen.
Pamina Vihavainen kokee, että piirtäminen ja maalaaminen ovat hänen kielensä.
– Sanat usein vain vääristävät asioita. Ihmisten kanssa oleminen voi olla niin raskasta, että minulla tulee siinä raja vastaan.
Maalatessaan hän kuuntelee musiikkia.
– Olen musiikista riippuvainen, kuuntelen koko ajan musiikkia tai laulan. Musiikki tukee piirtämistäni.
Pamina Vihavainen muistelee, että hän on joskus saanut ukilta opetusta akryylivärien käytössä.
– En ole kovin vastaanottavainen, jos joku yrittää neuvoa, mitä teen tai miten piirrän ja maalaan. Mieluummin otan vaikutteita ja katson, miten joku tekee kuin kuuntelen, kuinka hän kertoo tekemisestään.
Työ voi mennä neuvojen takia pilalle ja sen voi joutua aloittamaan alusta.
– Olen pienestä asti ollut perfektionisti ja minä ite.
Loputtoman kiinnostava ihminen
Korson seurakunnan eläkkeellä oleva kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen ehdotti jo vuosia sitten, että Jorma Hynninen toisi maalauksiaan näytteille Korson kirkolle.
– Se ei tuntunut ajankohtaiselta niin kauan kuin laulajanurani jatkui täysillä enkä tehnyt uusia töitä.
Toissa kesänä Jorma Hynninen ryhtyi taas kokeilemaan, vieläkö kynä pysyy kädessä.
– Piirsin lyijykynällä sivukuvani kylpyhuoneen peilistä ja huomasin, että piirtäminen onnistuu. Saman tien tein akryyliväreillä maalauksen Viimeinen aaria.
Myös Pamina Vihavainen piirtää ihmisiä, ja etenkin heidän kasvojaan.
– Ihminen on aina kiinnostava aihe. Olen piirtänyt ystäviäni, poikaystävääni tai itseäni. Tyylini on ehkä lähempänä surrealismia kuin realismia, johon taitoni eivät vielä yllä.
Se, kuinka paljon työtä pian avautuvan taidenäyttelyn toteuttaminen vaatii, on selvinnyt Pamina Vihavaiselle vähitellen talven mittaan.
– Kun ukki kävi tuomassa kehystysmateriaaleja, yllätyin, kuinka valtava määrä niitä tarvitaan. Olemme tehneet kehyksiä yhteisvoimin.
Taiteen tuskaa
Näyttelyn kokoaminen tyttärentyttären kanssa on saanut Jorma Hynnisen muistelemaan omia isoisiään. Hänen isänpuoleinen isoisänsä kuoli varhain, mutta pappa, äidinisä, eli melkein satavuotiaaksi. Hän on huomannut tulleensa vanhetessaan pappansa näköiseksi.
– Pappa oli vähäpuheinen, tai puhui hän joidenkin, kuten isäni, kanssa. Serkkupoikani on myöhemmin kertonut, että pappa oli salahumoristi ja saattoi kertoa sopivassa seurassa hauskoja ja sopimattomiakin juttuja.
– Minä en kuitenkaan muista papalta yhtään sanaa. Lastenlasten kanssa puhuminen ei tainnut olla silloin tapana. Toisaalta mummo oli iloinen ja hersyvä lapsen syliin ottaja. Ja totta kai omien lasten kanssa puhuttiin silloinkin. Muistan, miten istuin oman isäni sylissä kiikkutuolissa.
Jokin aika sitten 71-vuotias Jorma Hynninen kertoi lopettelevansa laulajanuraansa. Helmikuussa ensi-iltansa saanut taitelija Akseli Gallén-Kallelan rooli monologioopperassa Akseli on jäämässä hänen viimeiseksi uudeksi roolikseen. Pamina Vihavainen on nähnyt esityksen.
– Rooli oli hirveän liikuttava. Sen sijaan, että ukki olisi vain esittänyt jotain roolia, hän toi siihen itsensä. Se, että taide on tuskaa, tuntui todelta. Aitous liikutti.
– Minusta tuntuu, että olen nähnyt ukin esityksiä aivan liian vähän. On sääli, että vasta nyt kun hän on päättämässä oopperalaulajan uraansa, osaan arvostaa ja nähdä syvemmin hänen työtään. Toisaalta en mitenkään ole voinut olla sen vanhempi ja kokeneempi kuin olen.
Jorma Hynnisen ja Pamina Vihavaisen taidenäyttely 31.5. asti Korson kirkolla. Avajaiset su 24.3. messun jälkeen klo 11.30. Avoinna ma–pe klo 9–15 sekä seurakunnan tilaisuuksien mukaan.
Jaa tämä artikkeli: