Jalkapallo on ylivoimaisesti maailman suosituin urheilulaji. Yksi syy suosioon on lajin edullisuus: pelaamiseen ei tarvitse välttämättä edes nappulakenkiä. Kuva: Johanna Sorsa
Jalkapallojoukkue opetti Sebastian Sorsalle aikuisten leikkikentän säännöt
HJK:n Sebastian Sorsan uravalintaa saneli osaltaan yksinhuoltajan palkkapussi. Jääkiekon sijaan poika pääsi pelaamaan jalkapalloa.
Miehen tarina alkaa Ala-Malmilta kerrostaloyhtiöstä. Talo on lähiöille tyypillinen: punaisilla tiilillä pinnoitettu betonipytinki. Samanlaisia rakennuksia löytyy alueelta kymmeniä.
Täällä Helsingin Jalkapalloklubin laitapuolustaja Sebastian Sorsa on ensimmäiset kymmenen elinvuottaan viettänyt.
”Malmi on mainettaan parempi paikka. Siellä asuu paljon lapsiperheitä”, muistelee Sorsa lapsuuden kotipaikkaansa.
Lähiö on vähän niin kuin kylä, josta ei tarvitse lähteä keskustaan asioille. Sorsan perhe hoiti melkein kaikki ostoksensa Malmin kauppakeskuksessa.
Myös kaikki pikkupojan tarvitsemat virikkeet olivat 50 metrin säteellä: koti, pieni futiskenttä, kioski ja ruusunmarjapensas.
Pelikaverin sukat saavat kyytiä
”Olin rasavilli lapsena. En tehnyt kuitenkaan mitään tosi pahaa, vaan aika kilttejä jäyniä”, kuvailee Sorsa.
Ruusunmarjapensaan nupusta hän kaivoi siemenet ulos ja tunki ne kaverin kauluksesta sisään. Pahempaa kutinaa on vaikea kuvitella.
Samoja jekkuja hän on jatkanut myös työelämässä. Sorsan mukaan vain taivas on rajana jekkuja pohtiessa, mutta mukana on aina leikkimielisyyttä. Esimerkiksi pelikaverin sukat voivat saada kyytiä.
Jalkapallo ei ole kallis harrastus. Pelaamiseen tarvitsee ainoastaan yhdet nappulakengät.”
Työssään Sorsa pääsee liikkumaan ja saa vieläpä palkkaa siitä. Entiset jalkapalloilijat ovat varoitelleet, että älä vain lopeta. Jalkapallon pelaaminen on paras mahdollinen työ.
Myös lapsena Sorsa oli paljon ulkona ja menossa. Matka Malmilta kaverin luo naapurilähiöön Siltamäkeen taittui kävellen.
Nykypäivänä junnut kuluttavat aikansa laitteiden äärellä. Sorsa harmittelee, että laitteet ovat vieneet aikaa ulkoilulta.
|
Sebastian Sorsa varttui Ala-Malmilla punatiilisessä kerrostalossa. Hän palasi viime kesänä muistelemaan lapsuuttaan kotitalon kulmille. Kuva: Johanna Sorsa |
Yksinhuoltajan palkka riitti jalkapalloon
Jalkapallon pariin Sorsa löysi kuuden ikävuoden paikkeilla. Harrastuksen pariin ohjasi äiti.
Äiti kyseli pojaltaan, mitä hän haluaisi harrastaa. Sorsa kertoo tarjonneensa vaihtoehdoiksi ainakin jääkiekkoa ja jalkapalloa. Perheen rahapussi ratkaisi ongelman jalkapallon hyväksi.
Sorsan äiti oli yksinhuoltaja ja töissä sairaanhoitajana pääasiassa Malmin sairaalassa. Yksinhuoltajan palkka riitti nappulakenkiin ja Malmin Palloseuran maksuihin.
”Jalkapallo ei ole kallis harrastus. Pelaamiseen tarvitsee ainoastaan yhdet nappulakengät. Jos ei ole palloon varaan, jollain toisella on pallo”, Sorsa kertoo.
Nappulakengätkään eivät ole pakollisia. Sen osoittivat hyvin konkreettisesti venäläisen koulukodin pelaajat, joita vastaan malmilaiset pelasivat ajoittain.
Koulukodin joukkueella ei ollut varaa nappulakenkiin, vaan he pelasivat lenkkareilla. Siitä huolimatta he yleensä voittivat mennen tullen malmilaiset.
Koulu ja jalkapallo täyttivät päivät
Malmin Palloseura vaihtui teini-iässä Helsingin Jalkapalloklubiin. Sorsa pitää klubia omana kasvattajaseuranaan.
Jalkapallon rinnalla piti kuitenkin selvitä myös koulusta. Ala-asteella koulu sujui Sorsan mukaan loistavasti: kuudennen luokan lopussa hänen keskiarvonsa oli yli yhdeksän.
Sorsan vilkkaus aiheutti kuitenkin opettajille harmaita hiuksia. Hän myöntää, että hänen käytöksensä ei välttämättä ollut kovin hyvää.
Nuorimman pelaajan täytyy opetella tavoille. Siinä on isossa osassa vanhemmat pelaajat, jotka näyttävät esimerkkiä ja kaapin paikkaa.”
”Päivät olivat todella täysiä lapsuudessa ja nuoruudessa. Minulle oli tehty selväksi seuratoiminnassa ja myös vanhempien osalta, että koulu täytyy hoitaa. Olin kova tekemään hommia: aamulla kouluun, iltapäivällä treeniin ja sitten kotiin”, Sorsa kertoo.
Samaan aikaan myös kotona tapahtui suuria muutoksia. Perheeseen tulivat mukaan isäpuoli sekä uusi veli ja sisko. Maisema vaihtui Siltamäkeen.
Miesten joukkue oli kova koulu
Sorsan motivaatio koulunkäyntiin lopahti vasta lukiossa. Voi olla, että osittain siihen vaikutti hänen 18-vuotiaana HJK:n kanssa solmimansa sopimus.
”HJK halusi maksaa minulle pelaamisesta. Kyllähän se erikoiselta tuntui, kun olin toistakymmentä vuotta potkinut palloa vapaaehtoisesti. Yhtäkkiä siitä napsahti rahaa tilille”, kuvailee Sorsa tuntemuksiaan täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Ensin hän oli lainassa toisella sarjatasolla pelaavassa FCK Salamissa Kirkkonummella. Seuraavana vuonna hän palasi takaisin kotiseuraansa miesten joukkueeseen.
Aikuisten joukkue oli kova koulu Sorsalle. Hänet toivotettiin tervetulleeksi, mutta kukaan ei tullut heti taputtelemaan päähän.
”Nuorimman pelaajan täytyi opetella tavoille. Siinä oli isossa osassa vanhemmat pelaajat, jotka näyttivät esimerkkiä ja kaapin paikkaa. Joukkue on todella hierarkkinen ja se perustuu kunnioitukseen”, kuvailee Sorsa työyhteisöään.
Vanhempien pelaajien lähtiessä treenin jälkeen suihkuun nuorin pelaaja saattoi joutua kerämään katsomoon lentäneet pallot.
|
Sorsan opiskeluinto lopahti lukiossa, mutta aikuisena hän on innostunut uudelleen opiskelusta. Hän pyrkii pelihommien ohella opiskelemaan uutta. Kuva: Johanna Sorsa |
Joukkue hitsautuu yhteen ottelumatkoilla
Tänä vuonna Sebastian Sorsalla tuli täyteen 32 ikävuotta. Sen aikana hän on joukkueensa kanssa saavuttanut roiman määrän Veikkausliigan, Suomen cupin ja Liigacupin mestaruuksia.
”Jalkapallojoukkue on aivan poikkeuksellisen mukava työpaikka. Jalkapalloon liittyy toki paine ja fyysinen rasitus. Työympäristönä se on kuitenkin vapaamuotoinen: siellä saa olla aika lailla oma itsensä ja näyttää miltä haluaa”, Sorsa kertoo.
Sorsa kuvaa joukkuetta aikuisten miesten kerhoksi tai leikkikentäksi. Työtä tehdään tosissaan, mutta kentän ulkopuolella ilmapiiri on aika leikkisä.
Pelimatkoilla joukkue on vuorokauden ympäri yhdessä. Yhteen hitsautuminen tapahtuu pikku hiljaa aterioiden, bussimatkojen ja otteluiden aikana.
Yhdessä ollessa kuitenkin mahdollisuus yksityisyyteen vähenee. Omaa tilaa on mahdollista saada, mutta joukkue toimii parhaiten, kun kaikki ovat siinä aktiivisesti mukana.
Siksi pelikaverin työsopimuksen loppuminen on iso juttu. Kaveruus saattaa silloin jäädä tauolle. Läheisimpien pelikaverien kanssa Sorsa pitää kuitenkin yhteyttä.
”Pelaajien kanssa on saattanut viettää monta vuotta ja kokea monet ilot, surut ja pettymykset. Kyllähän niistä tulee hyviä kavereita. Useimmiten pelaajan pois lähteminen on aika raakaa”, Sorsa toteaa.
Helsingin seurakuntayhtymä, Helsingin Jalkapallokulubi ja kummius.fi järjestävät keskiviikkona 4.5. kummiottelun. HJK-Ilves-ottelu pelataan Sonera Stadiumilla (Urheilukatu 5) kello 18.30. Lippupaketti kummille ja kummilapselle 19,50 euroa. Liput on ostettava ennakkoon osoitteesta www.hjk.fi.
Jaa tämä artikkeli: