Ei taisteluväsymystä. Raija Korhonen on toiminut Helsingin seurakuntayhtymän yhteiskunnallisen työn pappina hieman yli 30 vuotta, eri tehtävänimikkeillä. Huhtikuussa Suomen Sosiaalifoorumi kihisi jälleen keskustelua Helsingin Arbiksella.
Jalkautuva pappi
Kansanliikkeet, ammattiliitot, työttömät ja pienyrittäjät ovat yhteiskunnallisen työn papin kumppaneita.
Suomen sosiaalifoorumissa ovat jälleen mukana kaikki: liki 130 kansanliikettä ja kansalaisjärjestöä Mustan kanin kolosta Torikokousliikkeeseen, ammattiliitoista ympäristöjärjestöihin. Sekä yhteiskunnallisen työn pappi Raija Korhonen, 58, joka pysähtyy vähän väliä juttelemaan jonkun tutun kanssa. Hänen karjalainen vilkkautensa istuu näihin kuvioihin.
Itse asiassa ilman puheenjohtaja Korhosta koko tapahtuman suunnittelua olisi ollut hankala saada liikkeelle.
Mutta miten tämä kaikki papin työhön niveltyy?
– Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen on tärkeää. Meidän kirkon työntekijöiden on tärkeää tunnistaa yhteiskunnassa syntyvää uutta yhteisöllisyyttä. Tänne kokoontuvat keskustelemaan ne ihmiset, jotka tuntevat vastuuta muistakin kuin itsestään, näkee Korhonen.
– Helposti vain samanmieliset keskustelevat keskenään. Aito dialogi on tavoiteltavaa, koska mikään asia ei mene yhteiskunnassa läpi niin, että vain yksi taho ajaa sitä. Se edellyttää kuitenkin astumista ulos omalta mukavuusalueelta. Internetissä ei voi puhua kasvokkain.
Sosiaalifoorumissa kannetaan huolta moninaisista asioista, kuten Talvivaaran kaivoksen päästöistä ja lähidemokratiasta. Uudet liikkeetkin ovat tervetulleita, ja uskonnolliset ryhmät ovat mukana.
Monena iltana jo syksyllä Raija Korhonen on kutsunut suunnitteluporukan seurakuntien talolle. Rahoitusanomus Ulkoasiainministeriölle on tehtävä hyvissä ajoin ja omarahoitusosuus hankittava. Vuoden alussa mukana on jo kymmeniä järjestöjä ja liikkeitä. Kansalaisjärjestöt tuottavat tapahtumaan kaiken sisällön.
Kansalaisliikkeistä on tullut jalkautuvan papin yhteistyökumppaneita 2000-luvulla. Paljon vanhemmat juuret on kolmen ammattiliiton ja kirkon 3+1-yhteistyöllä. Se on työelämän eettisten kysymysten keskustelufoorumi.
– Yhteistyöajatus syntyi 1980-luvulla rauhanliikkeessä. Se sai vauhtia, kun ay-liikkeen ennakkoluulot kirkkoa kohtaan tulivat näkyviksi piispantarkastuksen yhteydessä: piispa ei ollut tervetullut vierailemaan SAK:n paikallisjärjestössä, Raija Korhonen muistelee.
Yhteiskunnallinen työ kutsui ammatilliset paikallisjärjestöt Mustasaareen. Siitä alkoi tutustuminen. Yhteisten seminaarien teemoja ovat olleet henkinen työsuojelu, ympäristökysymykset ja työelämän sääntelyn purku. Niitä on käsitelty välillä varsin laajoilla foorumeilla, kuten Helsingin kirkkopäivillä vuonna 2003 piispa Eero Huovisen vetämässä seminaarissa yliopistolla.
Kallion kirkossa on vietetty syksyisin arki-iltana Työn messu, jonne tulee paljon ay-liikkeen väkeä.
– Seurakunta on siellä varsin erilainen kuin tavallisessa viikkomessussa.
Työn kolmas juonne on ollut yhteistyö työttömien kanssa. Kun Suomi suistui lamaan, Helsingissä oli 50 000 työtöntä vuonna 1993.
Oli selvää, että yhteiskunnallisen työn oli reagoitava, yhdessä diakoniatyön ja Helsingin Työttömien yhdistyksen kanssa. Kaikki keinot olivat käytössä mielenosoituksista työttömien kirkkopyhiin, ruokailuihin ja vaalitentteihin asti.
– Koska jokaisen juhlapyhän jälkeen katosi joku työtön oman käden kautta, perustimme pyhienylitysryhmiä kannattelemaan toivoa pitkien pyhien yli. Muutama ryhmä toimi bibliodraaman menetelmin, kertoo Raija Korhonen.
Paikallisseurakunnat olivat vahvasti mukana työttömien toiminnassa.
Nyt yhtymässä on havahduttu siihen, että moni pienyrittäjä on ahtaalla ja kaipaa henkistä tukea. Korhonen järjestää työtoverinsa Juha Hietasen kanssa pienyrittäjille teemailtoja, keskusteluapua ja retriittejä. Yhteistyötä tehdään yrittäjäjärjestöjen kanssa.
Hyvistä kontakteista kertoo se, että jo neljä puoluetta on pyytänyt Korhosta ehdokaslistoilleen.
– Olen kieltäytynyt. Tässä roolissa on tärkeää pitää ovet avoimina kaikkiin suuntiin, eikä puoluepoliittista agendaa ole.
Kansanliikkeet, ammattiliitot, työttömät, pienyrittäjät. Millä tavalla kirkko erottuu tässä joukossa, vai onko kirkko vain yksi yhteiskunnallinen toimija muiden joukossa? Tai peräti kettutyttö tai kukkahattutäti?
– Tämä maailma on Jumalan maailma. Ei ole erityistä ”kirkon maailmaa”, johon kuuluisivat työntekijät ja ne, jotka tulevat kirkkoon. Maallinen ja hengellinen limittyvät, ne ovat yhtä, niin kuin Kristuksen läsnäolo leivässä ja viinissä, Raija Korhonen näkee.
– Miten me voimme tehdä tästä yhteisestä maailmasta oikeudenmukaisemman ja inhimillisemmän? Kirkon yhteiskunnallisen työn lähtökohta on vapautuksen teologiassa. Työ on vahvasti yhteisöllistä. Tehdään yhdessä, ei toisten puolesta, Korhonen innostuu.
– Monilla kansanliikkeillä on samoja tavoitteita kuin kristityillä, ja toisaalta kristittyjä toimii kansanliikkeissä. Jumala toimii kaikkialla.
Sitten Korhonen puhkeaa taas hymyyn.
– En ole teoreetikko, vaan käytännön ihminen. Tässä työssä on niin vähän uskon sanoja… Mutta tässä voi nähdä, miten Jumala toimii: herättää ihmisissä vastuuta yhteisöstä, ympäristöstä ja inhimillisyydestä. Tältä pohjalta on hyvä katsoa maailmaa, nähdä mitä siellä tapahtuu, tunnistaa hyvä ja mennä mukaan.
– Jos on hengellistä lukutaitoa, voi tunnistaa pyhän läsnäolon siinä elämän ja arjen keskellä. Se riittää ja ravitsee.
Teksti Eira Serkkola
Kuva Sirpa Päivinen
Jaa tämä artikkeli: