Jan Lindholm esittää ylipappi Kaifasta, joka on päättämässä Jeesuksen surmaamisesta. Kuva: Sirpa Päivinen
Jan Lindholm on Via Cruciksen ylipappi Kaifas
Harrastajanäyttelijälle Via Crucis on "pärisyttävä kokemus".
Kun pitkäperjantain ilta on täysin pimentynyt Helsingissä, Kaisaniemen puisto muuttuu Getsemaneksi. Via Crucis -pääsiäisnäytelmän ensimmäiset vuorosanat kajahtavat ilmoille mäen harjalla. Monituhatpäinen yleisö tungeksii puistossa tallaten lunta, kuraa tai kuivaa hiekkaa.
Harrastajanäyttelijä Jan Lindholm on mukana toista kertaa. Hän kuuli Järvenpään teatterissa, että esitykseen etsitään harrastajia.
– Pakkohan tänne oli päästä mukaan! Tämä on suurin teatteriesitys, joka Suomessa tehdään.
Viime kevään Via Crucis oli Lindholmille "pärisyttävä kokemus".
– Koko prosessi oli hieno, ja esitys sen huipennus: ohjaajan moderni ja mahtipontinen sovitus, äänimaailma, valot, estradit… Siinä pääsiäisen tarina kehollistui.
Pitkäperjantai, paha ilta
Porukka on harjoitellut sisätiloissa helmikuun alusta asti kaksi kertaa viikossa. Pääsiäisen alla tahti on tiivistynyt, rooliasut kaivettu esiin ja harjoitellaan myös ulkona.
– Me papit aloitimme pukuharjoitukset ensimmäisinä, jotta totumme näihin asuihin, Lindholm sanoo.
Hän esittää ylipappi Kaifasta, joka on päättämässä Jeesuksen surmaamisesta. Ohjaaja valitsi hänet rooliin "vahvan, kirkollisen äänen" vuoksi.
– Mutta juutalaisuuskin on minulle tuttua, koska oma poikani on juutalainen, Lindholm yllättää.
Juutalaisuudessa lapsi seuraa äitinsä uskontoa. Lindholm itse on uskoa tunnustava kristitty.
Lähes 20 vuotta Via Crucista esitettiin pääsiäislauantaina. Näyttelijän mielestä pitkäperjantain ilta on parempi.
– Sehän oli se paha ilta. Sitä paitsi moni katsoja lähtee sukulaisiin tai mökille lauantaina.
Miniatyyri ihmisen kärsimyksestä
Mistä tässä spektaakkelissa on pohjimmiltaan kyse?
– Siinä muistetaan Jeesuksen uhrilahjaa meidän puolesta. On hienoa, että muistamme sen ja meitä muistutetaan.
– Mutta jos ei ajattele pääsiäisen jumalallista puolta vaan inhimillistä, niin Via Crucis on miniatyyri ihmisen kärsimyksestä yleisesti. Siksi se koskettaa. Paatuneinkin ateisti heltyy lopussa. Näytelmää on modernisoitu niin, että se osuu nykyaikaisiin kipupisteisiin, Jan Lindholm näkee.
Hän pitää siitä, että pääsiäiskertomus tulee esityksessä konkreettisesti ihmisten keskuuteen. Katsojat liikkuvat teoksen sisällä ja ovat osa teosta. Via Crucis on yhteisöllinen tapahtuma.
– Siinä tuntee tietynlaista läsnäoloa. Ollaan läsnä jossain suuressa ja yhtä yleisön, historian ja Jumalan pyhyyden kanssa.
Mitä pääsiäisenä kuuluisi tehdä?
Vaikka Jan Lindholm kokee pääsiäiskertomuksen syvästi, hänellä ei itsellään ole oikeastaan mitään pääsiäisperinteitä.
– Se johtuu varmaan siitä, ettei meillä kotona varsinaisesti vietetty pääsiäistä. Tv:stä saattoi tulla pääsiäisjumalanpalvelus, siinä kaikki. Veikkaan, että suurimmalla osalla Via Cruciksen katsojista tämä näytelmä on ainoa pääsiäiseen liittyvä tapahtuma omassa elämässä.
– Omassa ystävä- ja perhepiirissäni pääsiäisestä on etäännytty. Mitä silloin pitäisi tehdä? Itkeä polvillaan anteeksiantamusta? Syödä perheen kanssa lammasta ja pashaa? Pääsiäistä on vaikea suhteuttaa.
P.S.
Asun Helsingin sykkivässä sydämessä, Kalliossa.
Työskentelen konepajayrityksessä, jossa vastaan logistiikasta ja kokoonpanosta.
Joskus vielä aion tehdä jotakin merkittävää. Haluan auttaa ihmisiä enemmän, sillä monella on Suomessakin nälkä ja paha olla. Olen ollut jakamassa ruokaa leipäjonossa.
Ihmettelen, minne maailma on menossa.
Jaa tämä artikkeli: