null Jäsentilastot heiluvat

Kirkkoon liittyjä. Irja Askolan valinta sai Jarmo Lahden palaamaan kirkon helmaan.

Kirkkoon liittyjä. Irja Askolan valinta sai Jarmo Lahden palaamaan kirkon helmaan.

Jäsentilastot heiluvat

Kirkon jäsenyys tai siitä luopuminen on monelle mielenilmaus, jolla tuetaan tai vastustetaan ajankohtaisia kirkollisia ilmiöitä.

Suomen ensimmäisen naispiispan Irja Askolan valinta kesäkuussa heilautti kirkon jäsenmääriä. Kesäkuun aikana Helsingissä kirkkoon liittyi 186 henkilöä, mikä on kymmeniä tavallista enemmän. Voi olettaa, että ainakin osa liittyneistä halusi näin ilmaista tukensa Askolan valituksi tulemiselle.
Valtakunnallisia lukuja kesäkuun aikana liittyneistä ei vielä ole, mutta Liitykirkkoon.fi -palvelun kautta liittyi tuolloin kirkkoon yli 500 henkilöä. Toukokuun aikana liittyneitä oli noin 50 vähemmän. Luvut vastaavat palvelun tavallista kuukausittaista käyttäjämäärää. Askolan valinnan aikaan 3.–4.6. sivun käyttäjämäärä on ollut normaalin vaihtelun sisällä.

Edellinen piikki Helsingissä kirkkoon liittymisissä, 215 henkilöä, oli maaliskuussa, jolloin Kari Mäkinen valittiin arkkipiispaksi. Tämän vuoden keskiarvo liittyneissä on 166 ja viime vuoden keskiarvo 155 henkilöä kuukaudessa.

 

Kirkosta erosi viime kesäkuussa Helsingissä 319 henkilöä. Luku on pienin kuukausittainen määrä tämän vuoden aikana. Toukokuun aikana kirkosta erosi samalla alueella 471 henkilöä. Eronneiden määrä oli noin kuudenneksen suurempi kuin tänä vuonna keskimäärin, ja todennäköisesti siihen vaikutti Helsingin Sanomien avaama keskustelu lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä kirkollisten liikkeiden piirissä.

Valtakunnallisella tasolla eronneita oli Irja Askolan valintapäivänä 120 ja seuraavana päivänä 131 henkilöä. Eronneiden määrässä on runsaasti päivittäistä vaihtelua, mutta Askolan valinta näyttää lisänneen paitsi kirkkoon liittymistä myös siitä eroamista.

 

Eräs kirkkoon Askolan valinnan johdosta liittyneistä on Jarmo Lahti. Hän kirjoitti Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa ilmoitti liittyvänsä takaisin kirkkoon Askolan valituksi tulemisen ansiosta.

– Halusin antaa myönteisen signaalin ja julkisen tukeni Askolalle. Minulle tärkeintä olivat hänen antamansa kannanotot heti valituksi tulemisensa jälkeen. Myös hänen vaaliteemansa tuntuivat läheisiltä.

Lahti erosi kirkosta kahdeksan vuotta sitten. Eroamisen syynä oli kyllästyminen naispappeuskeskusteluun ja tasa-arvon puute.

– En voi hyväksyä sitä, että eriarvoisuutta perustellaan omalla vakaumuksella. Se on minusta epäkristillistä.

Jarmo Lahti toivoo, että Askolan valinnan myötä käytännön teot ja solidaarisuus kirkossa lisääntyisivät.

– Kirkossa tulisi miettiä, miten jäsenistä pidetään huolta. Erityisesti heistä, jotka ovat haavoittuvassa tilanteessa tai vähemmistöinä.

Teksti Sofia Kilpikivi
Kuva Sirpa Päivinen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.