null Jazzmuusikko päivitti lastenlauluja

Trumpetti ja tunnetta. Mikko Pettisen mielestä musiikin tekeminen on hengellinen asia. Kuva: Sirpa Päivinen

Trumpetti ja tunnetta. Mikko Pettisen mielestä musiikin tekeminen on hengellinen asia. Kuva: Sirpa Päivinen

Jazzmuusikko päivitti lastenlauluja

Mikko Pettinen sovitti lasten hengellistä musiikkia menevään muotoon.

Mikko Pettisen vanhemmat eivät tarjonneet lapsilleen urheiluharrastuksia, mutta ohjasivat jälkikasvuaan puhallinorkestereihin, kuoroihin ja big bandeihin. Myös kotona musisoitiin paljon. Vuosien myötä kolmilapsisen perheen kuopuksesta kasvoi jazzmusiikin maisteri.

Nykyään Puistolassa asuva Mikko Pettinen, 34, soittaa päätyökseen UMO:ssa trumpettia sekä häärää monenlaista muuta sävelten saralla. Onpa miehen kvartetti MP4 voittanut Espanjassa vuonna 2002 epävirallisen jazzin Euroopan mestaruudenkin.

Parin viikon sisällä hänen torviaan on kuultu muun muassa Vantaan Tulisuudelmassa Riku Niemi Orchestran riveissä ja Huvilateltassa rap-artisti Axl Smithin yhtyeessä.

Muusikon monipuolisuutta kuvaavat myös viimeisimmät levyprojektit, joissa hän on ollut mukana: torvisovituksia hiphop-laulaja Mariskalle ja reggae-gospelia soittavalle Katajainen kansa -yhtyeelle.

Siinä välissä Pettinen sovitti karaoke-dvd:n Kuninkaan lapset ja sävelsi levylle myös kaksi uutta lastenlaulua.
– Missä tahansa musiikin lajissa voi olla hyvää musiikkia, Mikko Pettinen toteaa.

Hyvällä soittamisen meiningillä

Suomalaiset hengelliset laulut laahaavat monesti mollissa. Mikko Pettinen sovittaa tarttuvia kappaleita, jotka eivät kuulosta ikivanhoilta veisuilta.
– Mutta ei mitään väkisin vääntämistä.

Esimerkiksi Maan korvessa kulkevi lapsosen tie ei muusikon mielestä toimisi liian menevänä versiona.
– Saisi siitä nätin pop-balladin.

Lapsiperheessä kuunnellaan ahkerasti uusia lastenlevyjä, kuten Ipanapaa ja PMMP:n Puuhevosta.
Puuhevosessa on tuttuja lauluja uusissa kuoseissa. Samanlaiseen päivittämiseen Pettinen on pyrkinyt sovittaessaan hengellisiä lastenlauluja.

Elokuun alussa julkaistulla Kuninkaan lapset -levyllä soivat rytmikkään raikkaasti eri musiikkityylit, kuten reggae, pop, country ja rock. Jumalan kämmenellä -laulusta on tehty jazzahtava bossa nova -versio.

Menoa tahdittaa nelihenkinen yhtye huilulla vahvistettuna. Soittajat, Mikko Pettinen muiden mukana, jammailevat lasten kanssa myös dvd:n kuvassa.

– Haluttiin tehdä taiteellisesti korkeatasoista, mutta hyvällä soittamisen meiningillä. Minulla on sellainen filosofia, että tehdään hyvin, mutta musiikki ei saa kuulostaa liian tekniseltä. Tunne häviää, jos tekee liian siistiä.

Karaoke tarttuu lapsiin

Karaokekuva auttaa lapsia pääsemään sisälle kappaleisiin. Perheenisä tietää sen omasta kokemuksestaan. Pettiset lauloivat kesälomareissulla Singstaria, minkä seurauksena Alina, 4, ja Elsa, 2, hokivat lakkaamatta Abban Mamma Miaa.

Mikko Pettisen top 5

Ystävä sä lapsien (säv. Ivar Widéen)
– Muodostunut perinteiseksi iltalauluksi jo lapsuudessa.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie (säv. P. J. Hannikainen, san. Immi Hellén)
– Kaikkien kestosuosikki. Se vain on niin hyvä – kaunis melodia ja teksti.

Jumalan kämmenellä (säv. & san. Pirkko Halonen)
– Iloinen. Teksti on yltiöpositiivinen: ”Kaikille tilaa riittää.. kukaan ei ole turvaton.”

Suojassa enkelin (säv. & san. Inkeri Ruokonen)
– Alina oppi tämän seurakunnan kerhossa. On turvallista tietää, että saamme kulkea ja nukahtaa enkelin suojassa.

Anna enkeleitä (säv. & san. Jukka Salminen)
– Simppeli, helppo oppia. Tarttuva ja mieleenpainuva melodia. Sopii hyvin aamu- tai iltarukoukseksi.

Kuninkaan lapset -karaokea katsellessa laulun aiheet ovat vaihtuneet enkeleihin, taivaaseen ja Jeesukseen. Tytöt, jotka esiintyvät levyllä myös solisteina, rallattelevat projektista tutuksi tulleita kappaleita kaikkialla, missä vain liikkuvat.

Mikko Pettinen ei omassa työssään erottele hengellistä ja maallista musiikkia. Esikuvana ovat laulunaiheiltaan monipuoliset mustat gospel- ja soul-artistit, erityisesti Stevie Wonder.
– Olen saanut musiikin lahjan yläkerrasta ja sinne suuntaan haluan tehdä sitä. Musiikin tekeminen on hengellinen asia.

Mikko Pettinen toivoo, että Kuninkaan lapset -levy löytyisi kaupasta muun lastenmusiikin joukosta, ei jostakin erillisestä hengellisten laulujen nurkasta.

Hän on huomannut, että virsibuumin ansiosta suomalaiset, jotka eivät yleensä puhu uskostaan suureen ääneen, kehtaavat kertoa kuuntelevansa julistavaa musiikkia esimerkiksi Samuli Edelmannin tulkitsemana tai Tilkkutäkki-äänitteeltä.
Pettisten kirjahyllystä löytyy vain muutama hengellinen lastenlevy. Perhe musisoi paljon myös itse. Musiikkiluokan opettajana toimiva vaimo Kirsi Pettinen on opettanut lukuisia lastenlauluja perheelleen.

Mikko Pettisen mielestä hyvä lastenlaulu on tarpeeksi yksinkertainen. Pieniä kuulijoita ei kuitenkaan pidä aliarvioida sanomassa eikä sävelessä.

– Hyvä laulu antaa eväitä loppuelämää varten. Se jää niin hyvin mieleen, että sen muistaa vielä vanhempanakin, jolloin sen käsittää syvemmin.

Lasten hengellisten laulujen karaoke Kuninkaan lapset, dvd 23 e ja CD 15 e. Kustantaja Evankelinen lähetysjärjestö ELY.

Jaa tämä artikkeli: