null Jeesuksen henkilöllisyyden peittely

Jeesuksen henkilöllisyyden peittely

Kävin joulun ja uudenvuoden aikana perheeni kanssa monissa hyvin järjestetyissä seurakunnan tilaisuuksissa.

Tunnelma oli kohdallaan ja tapakristillisenä ihmisenäkään ei tullut pakokauhua pois raittiiseen ilmaan. Uskonto ja elämä nivottiin hienosti yhteen. Kivaa oli, kiitos joulutunnelmista!

Kiinnitin kuitenkin huomioni hyvän mielen ohella erääseen merkittävään seikkaan. Jeesus-lapsesta puhuttiin lapsillekin ymmärrettävästi, kerrottiin tuon ajan kulttuurista ja olosuhteista Rooman valtakunnan maakunnassa. Mutta. Kertaakaan en kuullut Jeesuksesta puhuttavan juutalaiseen kulttuuriin ja uskontoon syntyneenä juutalaisena lapsena. Mistä ihmeen syystä tämä etninen puhdistus? Kirkossa?

Jeesuksesta puhuttiin kyllä palestiinalaisena, mikä oli aika hämmentävää sillä jo peruskoulun historian pohjalta tiedämme, että kyseinen nimitys oli roomalaisten antama eikä sillä kuvattu keskeisintä kansaa, joka siellä silloin asui ja josta kertovat sekä Uuden testamentin evankeliumit että roomalaiset historioitsijat. Jeesus oli juutalainen mies, joka tunnusti juutalaista uskontoa. Tästä asiasta ei ole edes teologisessa tiedekunnassa mitään kiistaa, asia on päivänselvä.

Jäin miettimään, mistä sitten johtui, että oman seurakuntani tilaisuuksissa Jeesus Nasaretilaisesta tehtiin kaikkea muuta, mutta ei juutalainen. Sillä tavalla häneltä vietiin juuri se ihmisyys, josta niin ansiokkaasti ääntä pidettiin muuten. Asia on vieläkin merkittävämpi ja kuumempi senkin vuoksi, että Jeesushan ei mitään uutta uskontoa, kristinuskoa, perustanut. Hän syntyi, eli ja kuoli juutalaisena miehenä. Mielestäni meidän kirkkomme tulisi olla rehellinen ja todistaa hänestä, hänen varsinaisen syntyperänsä mukaan. Kristinuskolle tämä ei ole minkäänlainen uhka. Vai onko? 

Jos juutalaisuus on meille tai kirkolle ongelma, se on meidän ongelmamme, ei Jeesus Nasaretilaisen. Pois siis seurakunnan puheista se turvakopio Jeesuksesta jonain ”yleisihmisenä”, ja jatkossa hänen juutalainen alkuperänsä kunnolla esiin! Asiat on hyvä kertoa niin kuin ne oikeasti ovat olleet. Jeesusta ei kannata yrittää valkopestä germaaniksi tai palestiinalaiseksi. Juutalainen mikä juutalainen, ja minulle ainakin kelpaa juuri sellaisenaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.