Jeesuksen viesti on rakkaus
Tyttäreni viidennen luokan uskonnonkokeessa kysyttiin, mitkä kaksi eri käskyä rakkauden kaksoiskäsky sisältää.
Kun ylipappien lähettämät ja Juudaksen johdattamat miekoin ja seipäin aseistetut joukot tulivat pidättämään Jeesusta viimeisen ehtoollisen jälkeen, opetuslapset yrittivät puolustaa häntä ja vahingoittivatkin mahdollisesti yhtä pidättäjää. Jeesus kielsi opetuslapsiaan näin: ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu”.
Jos hän olisi antanut opetuslastensa puolustaa mestariaan, nämä olisivat voineet haavoittua tai kuolla. Se olisi tarkoittanut, että hän olisi pitänyt omaa itseään tärkeämpänä kuin opetuslapsensa. Jos joku häntä pidättämään tulleista olisi kuollut kahakassa, Jeesus olisi pitänyt itseään tärkeämpänä kuin pidättäjiänsä.
Kummassakaan tapauksessa Jeesus ei olisi itse noudattanut omaa rakkauden kaksoiskäskyään. Sen lisäksi, että Jeesus opetti sitä kaikkein tärkeimpänä käskynä, hän siis kertomuksen mukaan itse noudatti sitä aivan viimeiseen hengenvetoonsa asti.
Väistämättömänä johtopäätöksenä tästä voi todeta kaksi asiaa. Ensinnäkin Jumalaa, josta Jeesus puhui, rakastetaan rakastamalla jokaista lähimmäistään niin kuin itseään. Toiseksi voi todeta, että Jeesuksen Jumalalle voi uhrata vain itsensä, ei ketään toista.
Oma vastaukseni tyttäreni uskonnonopettajalle on, että rakkauden kaksoiskäsky sisältää oleellisesti vain yhden ainoan käskyn: rakasta jokaista lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Pelkkä Jumalan rakastaminen ei ole yhtään mitään, kuten esimerkiksi Norjan joukkomurhaaja osoitti.
Jorma Kilpi
Jaa tämä artikkeli: