Jeesus ei ollut muslimi
Kirkko ja kaupungin pääkirjoitus Roihuvuoren moskeijan ulkoseinällä roikkuneesta banderollista (1.7.) oli kovin neutraali kristillisen seurakunnan lehden pääkirjoitukseksi. Pääkirjoituksessa ei tuotu esiin, että väite siitä, että Jeesus olisi ollut muslimi, on virheellinen. Hänhän oli juutalainen.
Uskonnollisessa mielessä voi toki väittää vaikka mitä. Matti Meikäläinen voi vaikka huomenna perustaa uuden uskonnon ja väittää jo Tutankhamonin muinaisessa Egyptissä olleen tämän nyt ”löytämänsä” uskonnon edustaja. Tässä kontekstissa myös Roihuvuoren moskeijan banderolli mahtuu islamin uskonnonvapauden puitteissa nauttimaan sananvapauteen.
Kristinuskossa Jeesus ei rajaudu Välimeren itäpohjukassa parituhatta vuotta sitten eläneeksi juutalaismieheksi, vaan yhdeksi kulmaksi Jumalaa: Vapahtajaksi, syntien sovittajaksi häneen uskoville. Tämä oli apostolien ja varhaisten kristittyjen vahva näkemys, josta syntyi kristinusko uskontona.
Apostoleilla ja muilla varhaisilla kristityillä oli myös vahva käsitys siitä, että kuoleman rajan tuolle puolelle siirtyessä on parasta uskoa siihen, että Jeesus on ristinkuolemallaan sovittanut myös omat synnit. Tältä pohjalta ei ole merkityksetöntä, uskooko Jeesuksen olleen muslimi vai häneen uskovien synnit sovittanut Jumalan poika.
Jouni Martikainen
diplomi-insinööri
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: