Jeesus-hahmo hämmentää
”Sillä ei ole väliä kuka minä olen. Minä en ole tärkeä. Minä olen eräänlainen palvelija, joka huolehtii pojasta. Enkä minä jahtaa sinun sisartasi. Etsin pojalle äitiä.”
Eteläafrikkalaisen Nobel-kirjailijan J.M. Coetzeen merkillisessä romaanissa Jeesuksen lapsuus Simón joutuu huolehtimaan vieraasta pikkupojasta. Simón, David ja pojan uusi, tehtävään taivuteltu äiti Inés ovat paenneet meren taakse uuteen maahan, jossa kaikki on aloitettava nollasta. Muistotkin on pesty pois.
Aluksi tarina tuntuu kertovan kriittisesti laittomista siirtolaisista Espanjassa. Mutta pian se karkaa vertauskuvallisiin sfääreihin. Uusi maa on lattea, byrokraattinen ja painoton, toisaalta siellä tulokkaat saavat pian asunnon ja työtä. Simón pääsee satamaan purkamaan lasteja käsipelillä. Kaikki työkaverit ovat kilttejä ja ystävällisiä, ja iltaisin nuoret satamamiehet opiskelevat instituutissa filosofiaa!
Äitihahmon löydyttyä painopiste siirtyy kasvatukseen. David saa rakkautta ja huolenpitoa, hänen egonsa kasvaa, ja lopulta hän jo vaikuttaa hemmotellulta kakaralta, joka pyörittää aikuisia mielensä mukaan.
Kirjan nimi ohjaa poimimaan viittauksia Raamatun Jeesuksen elämästä. Kiinnostava Maria-hahmo on suorastaan ikävä nainen, joka palvoo ja ylisuojelee poikaansa. Joosef-hahmo rakastaa lasta eikä suostu pysymään taka-alalla tämän elämässä. Hänen ja pojan keskustelut ovatkin kirjan parasta antia.
Mutta mitä Coetzee haluaa luistavalla romaanillaan sanoa? Hengellistä juonnetta en siitä löytänyt, ja viitekehys jäi hämäräksi. Kustantaja luonnehtiikin teosta ”arvoitukselliseksi allegoriaksi”.
Eira Serkkola
J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus. Suomentanut Markku Päkkilä. Otava 2014.
Jaa tämä artikkeli: