null Jerusalem Kipparinkadulla

Katriina Vilkmanin ja Mari Kajaanin luotsaama seurakunnan päiväkerhoryhmä suhtautuu Jeesuksen vastaanottamiseen palmunoksien heilutuksella asiaankuuluvalla hartaudella. Eläytyminen onnistuu siitäkin huolimatta, että palmunlehviä jaettaessa rivistä kuului havainto: ”tää ei ole oikea”. Kuva: Jani Laukkanen

Katriina Vilkmanin ja Mari Kajaanin luotsaama seurakunnan päiväkerhoryhmä suhtautuu Jeesuksen vastaanottamiseen palmunoksien heilutuksella asiaankuuluvalla hartaudella. Eläytyminen onnistuu siitäkin huolimatta, että palmunlehviä jaettaessa rivistä kuului havainto: ”tää ei ole oikea”. Kuva: Jani Laukkanen

Jerusalem Kipparinkadulla

Kaksitoista lasta vaeltaa käsikkäin parijonossa Espoonlahden kirkon käytävällä. Matka käy kohti Jerusalemia ja pääsiäisajan tapahtumia.

”Askelin pikkuisin pääsiäistä kohti kuljen näin ystäväni vierelläin”, he laulavat.

Espoonlahden seurakunta on jo kahden vuosikymmenen ajan järjestänyt Matka pääsiäiseen -tapahtumaa. Siinä on kerrottu pääsiäisen tapahtumista Surun huoneessa ja Ilon huoneessa.

”Nyt kun olen itsekin jo 18 vuotta tehnyt sitä yhdessä suuren porukan kanssa, alkoi tuntua että on aika kehittää tapahtumaa uudenlaiseksi”, sanoo lapsityöstä vastaava pastori Leena Santaharju.

Uudistettu pääsiäispolku on aiempaa konkreettisempi matka Jerusalemia kuvaavissa lavasteissa. Lastenohjaaja Katriina Vilkman on päässyt hyödyntämään AMK-artesaanin koulutustaan ja kokemustaan messuosastojen tapahtumapisteiden suunnittelusta.

”Olen katsonut paljon raamatullisia elokuvia ja kirjoja. Visualisointiin olen saanut valtavasti apua perhetutulta graafikolta Kari Castrénilta”, Vilkman kertoo.

”Korvaamaton apu on ollut puuseppä Ismo Aromaa, jonka omista lavastevarastoista olemme saaneet sekä lahjoituksina, ostaen että vuokraten paljon hyvää materiaalia. Aromaa on tarjonnut osaamistaan lavasteiden rakentamisessa, ja seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön tiimi on uurastanut muun muassa maalaustöissä suurella innolla”, Vilkman kiittelee.

Yhteistyön tuloksena seurakuntasaliin nousee Hiljaisella viikolla kolmen kertojan mukana käveltävä polku, joka johdattaa kulkijat halki pääsiäisajan tapahtumien. Portit jakavat reittiä tapahtumasta toiseen, ja lasten katselukorkeudelle asetelluista ikkuna-aukoista voi huomata kiinnostavia yksityiskohtia, kuten Jeesuksen jalkojenpesuvadin.

”Olemme halunneet polusta kaikilla aisteilla koettavan elämyksen. Tarinaa tukevat äänet ja valot, ja viimeisellä ehtoollisella istutaan pöydän ääreen syömään tuoretta leipää. Jeesuksen haudalla ylösnousemuksesta kertoo enkeli, ja kauniissa pääsiäispuutarhassa lapset saavat heilutella värikkäitä silkkinauhoja”, Vilkman kertoo.

5-vuotiaat Hilda Korkeaoja ja Onni Kiiski tuntevat pääsiäisen tapahtumat hyvin.

”Jeesus kuoli”, aloittaa Hilda.

”Mutta sitten se heräsi”, jatkaa Onni.

”Se nousi kuolleista ja meni taivaaseen”; Hilda täsmentää.

”Siellä se nyt katselee meitä”, Onni tietää.

Molemmille tuntuu olevan tärkeää, että Jeesuksen haudalla oli enkeli, sillä sitä selostettaessa pulina yltyy päällekkäiseksi puheeksi. Tästä kaikesta on kuulemma puhuttu kerhossa, eikä kertomus ole ollenkaan pelottava.

Lasten mutkaton suhtautuminen, uteliaisuus ja lapsenusko ovat tulleet Leena Santaharjulle tutuiksi vuosien varrella.

”On ollut ihana nähdä miten lapset odottavat aina yhtä innokkaasti sitä hetkeä, kun pääsiäispuutarhassa olevaan hautaan saa kurkistaa ja todeta itsekin, että hauta on tyhjä. Pienet saattavat riemastua kovastikin siitä, että Jeesus heräsi kuolleista. Eräskin tyttö kirmasi pitkin käytävää ja hihkui: ’Jee, Jeesus elää’!”

Lastenohjaaja Katriina Vilkman on nähnyt, miten käytännöllisellä tavalla Raamatun kertomukset tulevat esille leikeissä.

”Edellisen vuoden pääsiäismatkan jälkeen kerholaisemme rakensivat ulkona lumesta Golgataa ja hautaa. He miettivät keskittyneesti, mitä kaikkea haudassa olisi voinut olla. Lopulta siellä oli tavaroita joita lapset arvelivat Jeesuksen tarvitsevan, muun muassa jääkaappeja ja televisioita.”

Leena Santaharju toteaa, että lasten kysymykset nousevat arkisen elämän keskeltä. Nähdessään kuolleen eläimen lapsi alkaa pohtia kuoleman kysymyksiä.

”Muistan itse parinkymmenen vuoden takaa, miten oma lapseni kysyi: ’Äiti, miten pääsee taivaaseen?’ Teologina aloin selittää asiaa juurta jaksain, jolloin lapsi tokaisi, että äiti ei tiedä. Hän kertoi että päiväkerhossa oli puhuttu, että kun uskoo Jeesukseen, pääsee taivaaseen. Oivalsin silloin, että kannattaa kuunnella tarkkaan mitä lapsi kysyy, ja vastata lyhyesti ja yksinkertaisesti.”

Espoonlahden uudistettu Pääsiäispolku on herättänyt suurta kiinnostusta. Kaksi viikkoa ennen polun avautumista mukaan on ilmoittautunut lähes tuhat lasta päiväkodeista ja koulujen alaluokilta.

Perhekerhoja ei Hiljaisella viikolla järjestetä, joten kerholaiset voivat tulla omien vanhempiensa kanssa Pääsiäispolulle perheille ilmoitettuna aikana.

Hildaa ja Onnia innostavat pääsiäisessä muutkin asiat kuin palmunoksien heiluttelu ja haudalla oleva enkeli. Pienten puhe kääntyy suklaamuniin, niiden kätkemiseen ja löytämiseen ja siihen, kuka oikeastaan munii suklaamunat. Liikkeellä on huhua sekä kanoista että pupuista.

”Hildalla on paljon pupuja mekossa, ja päässäkin”, huomauttaa Onni. Hilda hipaisee hiuspinniään, jossa tosiaan on pupukuvio.

Kuvaajalle poseeraaminen aasilla ratsastavan Jeesuksen vierellä saa molemmissa aikaan hilpeää hihitystä.

”Onni näyttää ihan Jeesukselta”, Hilda tirskuu.

-------------------------------------------------------------------------------

Espoonlahden kirkon (Kipparinkatu 8) Pääsiäispolku on kaikille avoinna keskiviikkona 27. maaliskuuta, jolloin kierrokset alkavat kello 16.30, 16.50, 17.10 ja 17.30. Näille kierroksille ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Laaksolahden kappelilla (Ylänkötie 16) on kaikille avoin, kauniille kukkapuutarhahaudalle päättyvä pääsiäiskuvaelma keskiviikkona 27. maaliskuuta kello 18. Pääsiäiskuvaelman päätteeksi on myös ehtoollinen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.