null Jo joutuu armaampi aika

Ääni auki. Vartiokyläläiset Annika Ekelund (oik.), Helena Huttunen ja Helena Ala-Passi harjoittelivat suvivirttä Kampissa jo hyvissä ajoin leijonajuhliin kiirehtivien iloksi. Kuva: Esko Jämsä

Ääni auki. Vartiokyläläiset Annika Ekelund (oik.), Helena Huttunen ja Helena Ala-Passi harjoittelivat suvivirttä Kampissa jo hyvissä ajoin leijonajuhliin kiirehtivien iloksi. Kuva: Esko Jämsä

Jo joutuu armaampi aika

Suvivirrellä rakennetaan koulu maanjäristyksen runtelemaan Haitiin.

Vuosi sitten toukokuun viimeisenä sunnuntaina elvytettiin yhteislauluperinnettä laulamalla perinteinen kesäloman airut, Suvivirsi, kaikissa Helsingin kirkkojen jumalanpalveluksissa. Veisaamaan pääsi sekin, jolla ei ole koulun kevätjuhliin asiaa.

 

Tänä vuonna kynnys on jyrsitty vielä matalammaksi. Suvivirsi lauletaan toukokuun viimeisenä iltana Kampin Narinkkatorilla. Yhteislaulutapahtumassa UMO Jazz Orchestra säestää ja Maria Ylipää ja Veeti Kallio tarttuvat esilaulajina mikrofoniin. Tapahtuman juontaa Kirsi Alm-Siira.

Yhteisten laulujen lomassa kerätään varoja koulun rakentamiseksi maanjäristyksen tuhoamaan Haitiin. Kirkon Ulkomaanavun rahoittama Croix de Peres’n koulu rakennetaan Leoganen kaupunkiin, maanjäristyksen suurimman tuhon alueelle.

Video

UMO Jazz Orchestran taiteellinen johtaja ja yhteislaulutapahtuman kapellimestari Kirmo Lintinen lupaa Narinkkatorin yhteislauluihin ennen kuulemattomia sovituksia. Hän on pannut nuoren polven ammattilaiset töihin, etäisin sovitus on syntynyt Reykjavikissa.

Suvivirren jazzversio sen sijaan on jo vuosia vanha. Sen sovitus syntyi Lintisen kynästä ennennäkemättömän nopeasti, kahdessakymmenessä minuutissa.

– Oltiin lentokoneessa menossa keikalle Kainuun Jazzkevääseen. Lomat olivat alkamaisillaan, ja joku sanoi, että tarvittaisiin suvivirsi. Yhdellä trumpetistilla oli kassissa tyhjä nuottivihko. Lainasin siitä pari sivua ja tein sovituksen ja stemmat koko 16-henkiselle orkesterille, Lintinen kertoo.

Kainuulaisyleisö sai kuulla tuoreen sovituksen ylimääräisenä numerona. Sen jälkeen UMO on päättänyt siihen monet Espan lavan konserttinsa, kun on ollut aika polkaista lomat käyntiin.

Narinkkatorilla kuullaan yhteislaulujen lisäksi myös UMOn solistiksi lupautunutta Jukka Perkoa. Perko soittaa Satumaan.

– Sehän oli melkein päätyä virsikirjaankin, muistuttaa Lintinen.

 

Suvivirttä kuullaan myös Helsingin seurakunnissa pitkin viikkoa. Kuun viimeisenä sunnuntaina se lauletaan viimevuotiseen tapaan kaikissa jumalanpalveluksissa. Sen lisäksi järjestetään yhteislaulajaisia ainakin Alppilan, Lauttasaaren, Maunulan, Mikaelin, Paavalin ja Pitäjänmäen kirkoissa. Maunulan kirkon messua voi seurata myös osoitteessa www.verkkokirkko.fi.

Suomenlinnan kirkossa jatketaan jokakeväistä perinnettä viettämällä monikielistä, turisteillekin käypää ja Suvivirren ympärille sävellettyä Suvimessua sunnuntaina 5.6. kello 14. Messun on säveltänyt kanttori Suvi-Päivi Koski. Töölöläiset kokoontuvat puolestaan Töölöntorille helatorstain messuun torstaina 2.6. kello 12.

Jos virsikirja on hukassa, voi tästä pistää taskuun Mikko Seppälän ja E.J. Kauhasen slangintaman Suvivirren. Se kuuluu näin:

Jo pukkas glaiduu aikaa,
on kesis viimeinkin.
Ja minne vaan kun tsiigaa,
nii hittaa blumsterin.
Ja kaiken uusiks duunaa
noi säteet suulperin.
Ne stadin nyyaks puunaa,
vek stikkaan perperin.
 
Taas nurtsit vihannoivat
ja hiffaat fogelin.
Puut Pitskun huminoivat,
Valgan ja Ogelin.
Nyt ei sun tarvii snärkkää
tai tinttaa humalaa:
kyl ihmehommat järkkää
toi meidän Jumala.

 

Stadin suvivirsi, yhteislaulua Narinkkatorilla tiistaina 31.5. kello 17–18.30. Suvivirsi kaikissa Helsingin kirkkojen jumalanpalveluksissa sunnuntaina 29.5. Lisätiedot: www.suvivirsi.fi

Kaisa Raittila

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.