John Vikström: Entä jos rakkaus onkin kova arvo?
Vihapuhe ja liikenneraivo ovat tämän ajan sanoja, tylyttämiskulttuurin seurauksia, pohtii vastikään hartauskirjan rakkaudesta kirjoittanut emeritusarkkipiispa.
Kun John Vikström oli arkkipiispan virassa, häneltä kysyttiin harva se päivä arkkipiispan kantaa. Eläkkeelle jäätyään hän päätti, että on aika hiljaa. Tässä hän ajatteli varsinkin seuraajaansa Jukka Paarmaa, joka nyt puhui kirkon puolesta.
Emeritusarkkipiispana Vikström on sen sijaan luonut dialogia yritysmaailman edustajien kanssa eettisistä arvoista. Hän myös pitää esimerkiksi lääkäriopiskelijoille luentoja siitä, mitä vaikean sairauden kohtaaminen potilaalle merkitsee. Hänelle kertyi aiheesta omakohtaista kokemusta hänen toimiessaan Suomen eturauhassyöpäjärjestön puheenjohtajana.
Paluu Korintin aikaan
Vikström tunnetaan myös runsaasta teologisesta kirjallisuudestaan. Hänen viimeisin teoksensa on hartauskirja Rakkaus on suurin. Siinä hän pohtii maailmankirjallisuuden helmeksi kutsutun Rakkauden ylistyslaulun sanomaa apostoli Paavalin Korintin kaupungin kristityille lähettämästä Ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä.
"Paksujen teosten sijasta tämän kokoinen teos sopii tämän ikäiselle kaverille", vitsaillee 83-vuotias emeritus.
Kirja ei ole paksu, mutta sanoma on syvääkin syvempi. Paavali halusi kirjeellään herätellä Korintin kristittyjä. Korintissa vallitsi tuolloin arvojen sekasorto, jako rikkaisiin ja köyhiin sekä henkilökohtaisten armolahjojen tavoittelu yhteisen hyvän kustannuksella. Hymnissä kerrotaan enemmän siitä, mitä rakkaus ei ole, kuin siitä, mitä rakkaus on. ”Rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan…
Kirjassaan John Vikström toteaa, että ehkä Paavali tuli kirjoittaneeksi protestilaulun myös meidän ajallemme.
"Rakkauden ylistyslaulu ei ole vain yksilön tunne-elämän ohje tai maailmalle vierasta haaveilua. Se on haaste jokaiselle ihmisyhteisölle ja yhteiskunnalliselle päättäjälle. Se kysyy: miten me välitämme toisistamme?"
"Rakkaus on konkreettista tekojen kautta tapahtuvaa välittämistä toinen toisistamme. Laajasti ymmärrettynä rakkauden keskeinen toteutumismuoto on oikeudenmukaisuus. Ruotsalaisen piispa Gustaf Aulénin sanoin: rakkaus on asiallista huolenpitoa kanssaihmisestä."
Nyt tarvitaan toivoa
Elämme tällä hetkellä kansallisten ja kansainvälisten kriisien puristuksessa. Vikströmin mukaan meitä ravistellaan ja koko Eurooppaa ravistellaan. Maailmanyhteisö on supistunut pieneksi, ja kaikki riippuu kaikesta.
"Tulevaisuudenusko on koetuksella, ja kansamme keskuuteen on levinnyt toivottomuutta ja näköalattomuutta. Kirkolla on erityinen tehtävä olla toivon airut. Toinen tehtävä on korottaa ääni niiden puolesta, joilla ääntä ei ole, vanhojen, sairaiden ja työttömien."
Minäkeskeisyys ja tylytyskulttuuri
Emeritusarkkipiispa näkee myös, että nyt poimitaan 1980-luvulla alkaneen minäkeskeisen, muita hyväksikäyttävän – Jumalankin – ajan hedelmiä. Tällainen tie päätyy kuitenkin tyhjyyden ja merkityksettömyyden kokemukseen. Oman edun tavoittelun sijasta rakkauden haaste vaatii näkökulman muutosta ja yritystä katsoa, mitä lähimmäinen minulta odottaa.
"Elämä saa tarkoituksensa yhteisöön kuulumisesta ja sen hyväksi toimimisesta. Ihmisyhteisöissä meillä on käsissämme toinen toistemme elämä. Teoillamme ja ajatuksillamme vaikutamme joka päivä lähimmäistemme arkeen", hän muistuttaa.
"Minusta riippuu, miten työtoverini viihtyvät. Minusta riippuu myös, millaiseksi elämänkumppanini päivä muodostuu", hän sanoo.
Vihapuhe ja liikenneraivo ovat tämän ajan sanoja, tylyttämiskulttuurin seurauksia.
"Liikenne on hyvä arkinen esimerkki. Auton ratin takana minulla on konkreettisesti toisen elämä käsissäni."
Arvot ylösalaisin
Yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan pehmeistä ja kovista arvoista. Kovat arvot mielletään talouteen ja tekniikkaan liittyviksi ja pehmeät arvot viittavat tunteisiin. Kieli luo mielikuvan siitä, että kovat arvot ovat niitä, joiden varaan on turvauduttava kriisien kohdatessa. Silloin ei ole aikaa pehmoiluun.
"Mitä, jos asia onkin päinvastoin", John Vikström kysyy.
"Viime vuosien finanssikriisissä keskiöön nousi sana luottamus. Kun luottamus meni, koko talousjärjestelmä romahti. Luottamus oli lopulta se kaikkein kovin arvo. Ja luottamus on yksi rakkauden muoto. Poliitikotkin tietävät tämän, sillä he ovat riippuvaisia äänestäjiensä luottamuksesta. Eikä ainuttakaan yhteiskuntasopimusta synny, elleivät järjestöt luota toinen toisiinsa, hän miettii ."
"Kriisistä on vain kaksi ulospääsyä, joko parempaan tai vielä huonompaan. Minä luotan tämän kansakunnan kykyyn kovan paikan tullen. Silloin kaivetaan esiin voimia, joita kriisin ratkaisemiseksi tarvitaan."
Jo nyt Vikström näkee uuden ajan vastavoimia. Niitä ovat nuoret, jotka ovat vaihtoehtoliikkeissä löytäneet yhteisöllisyyden voiman. Vapaaehtoistoiminnan vahva nousu on myös merkki uuden ajan trendistä.
Kummassakin laitetaan käytäntöön rakkauden haaste, ja tulokset todistavat, että se on toimiva idea. Näin Paavalin kirje päivittyy rakkauden tekojen protestilauluiksi.
John Vikström: Rakkaus on suurin. Minerva 2015.
Jaa tämä artikkeli: