
”Hankolaiset pitää mua jonain ihme Jeesuksena”, on Hjallis Harkimo todennut. Vai olisiko hän ennemminkin Nooa?
Johto-oppia pyhästä kirjasta
Mooses taitaa olla yksi kaikkien aikojen kovimmista johtajista. Elopit, Ollilat ja Jobsit kalpenevat Mooseksen saavutusten rinnalla. Alun alkaen vastentahtoisesti ja kykyjään vähätellen johtoon astunut Mooses toi 40 vuoden aikana kokonaisen kansan Egyptin vankeudesta maitoa ja hunajaa kasvavaan luvattuun maahan.
Moosekselle kävi sikäli huonosti, että häneltä jäivät optiot lunastamatta. Luvattu maa näkyi jo vuoren huipulta, kun taivaallisen hallituksen puheenjohtaja päätti vetää Mooseksen pois johdosta. Huippujohtajana Mooses oli kuitenkin valmentanut Joosuasta itselleen seuraajan, niin ettei Israelin missio jäänyt vaille johtoa.
Raamatuntutkija Eero Junkkaala on julkaissut Raamatun johtajista kepeän mutta Raamatun kertomuksille uskollisen kirjan Itse valtiaat. Esseitä Raamatun johtajista (Perussanoma 2011).
Etenkin Vanhasta testamentista johtajia löytyy. On raakoja sotasankareita ja uskonsankareita, usein samassa persoonassa. Uudessa testamentissa johtajuuteen tulee mukaan pehmopiirteitä ja Jeesuksen hippijohtajuutta.
Junkkaala keksii paljon Raamatun ja nykypäivän pomojen rinnastuksia. Presidenttikilpaa käytäessä voi miettiä, oliko Paavo Lipposen lanseeraama itsensä rinnastaminen Moosekseen paikallaan. Ainakin miehen puhe on edelleen kankean hidasta aivan kuten Mooses vähätellen totesi omasta puheestaan.
Voiko Hjallis Harkimoa pitää Nooan veroisena merenkulkijana ja rakentajana? Oliko kauneuskuningatar Ester kuin Anne Pohtamo? Joosef kuten Nelson Mandela?
Barack Obamallekin löytyy ainakin nimen puolesta esikuvaksi pataljoonanpäällikkö Barak. Deboran, Israelin ensimmäisen naisjohtajan, Junkkaala rinnastaa rautarouva Margaret Thatcheriin.
Jaa tämä artikkeli: