Ruumiskin rukoilee. Jooga ja rukoushiljaisuus tukevat toisiaan, Rita Saari uskoo. Kuva: Jani Laukkanen
Jooga raivaa tietä rukoukselle
Parhaimmillaan harjoitus on väline, ei päämäärä.
Joogaohjaaja Rita Saari asettelee Agricolan kirkon jumppasalin lattialle purppuranpunaisen kankaan, sen päälle pari oksaa ja ikonia. Rullaan joogamattoa ja odotan kristityille suunnatun joogakurssin alkua. Alun perin Saari halusi tarjota Tuomiokirkkoseurakunnalle meditaatiokurssia paastonajaksi. Meditaatio vaihtui joogaan, sillä sitä oli jo jonkin aikaa suunniteltu seurakunnassa.
Rita Saari aloitti joogauransa yli kymmenen vuotta sitten vahvojen liikkeiden astangajoogalla. Joogaohjaajaksi hän opiskeli Ananda Sevan joogakoulussa. Rita Saaren joogaan sekoittuu lapsuuden kristillinen kasvatus, isoäidin opettamat iltarukoukset ja kirkkomatkat.
– Elän molemmissa maailmoissa. En näe niiden välillä mitään ristiriitaa. Uskon Jumalaan ja siihen, että elämällä on sisäinen merkitys.
– Ettekö tiedä, että ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Saari lukee Paavalin kirjeestä korinttilaisille. Samaan aikaan käyn mielessäni läpi koko kroppani. Kaikki tuntuu olevan paikallaan.
Saari korostaa, että tunnit ovat joogaa kristityille, eivät kristillistä joogaa:
– Jooga on joogaa, ei sitä voi miksikään muuttaa, Saari viittaa joogan filosofiseen perinteeseen, joka ammentaa hindulaisuudesta.
– Kristityt voivat keskittyä joogassa oman uskonnon asioihin.
Rita Saaren joogatunneilla harjoitetaan liikkeiden lisäksi hiljaisuutta.
– Hiljaisuus on ainoa tila, jossa voi kuulla kuiskauksia taivaasta.
Rita Saarelle joogatunti on enemmän kuin liikkeidensä summa.
– Sana ”jooga” tarkoittaa yhdistymistä. Se on yhteyttä korkeampaan tietoisuuteen, Pyhään Henkeen.
Nousen käsieni ja jalkojeni varaan, takapuoli nousee ja pää painuu kohti lattiaa koira-asennossa. Akillesjänteeni pingottuvat, Jumalansynnyttäjä hymyää ikonissa. Joogan ja tai chin kaltaiset meditatiiviset liikuntamuodot ovat jo pitkään olleet kuntokeskuksien ja työväenopistojen peruskauraa. Kirkko on uusi aluevaltaus.
Uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen selittää lajien suosiota rauhoittumisen mahdollisuudella. Hiltusen mielestä joogassa ei ole tärkeintä muoto vaan sisältö. Jos joogaaja etsiskelee harjoituksessa omaa sisäistä jumaluuttaan, silloin ei voida puhua kristillisestä joogasta. Harjoitus muuttuu kristilliseksi, kun joogan tavoitteena on tehdä tilaa Jumalalle.
– Kyllä kristitytkin jumalallistumistaan odottelevat, mutta väline sen saavuttamiseksi ei ole tasapainotettu hengitys, vaan avautuminen suhteelle kaiken Luojaan ja hänen Poikaansa, Hiltunen linjaa.
Joogan ruumiillisuus on Pekka Yrjänä Hiltusen mielestä raikasta vastavoimaa älyllistyneelle uskonnonharjoitukselle. Kun ihminen tutustuu Jumalaan, hän tulee kaupan päälle tutustuneeksi itseensä.
– Ruumiillisuuden korostus alleviivaa sitä, että minä se olen, joka tässä rukoilen, Hiltunen sanoo.
Hiltunen ohjaa itsekin kristillistä meditaatiota ja hiljaisuuden retriittejä. Mikä saa hänet harjoittamaan pysähtymistä?
– Mieleni on hajaantuva ja kaiken aikaa kaikkialle eksyväinen. Meditaatio parhaimmillaan paikallistaa tilani. Tässä minä olen ja tämmöinen. Armahda Sinä minua, Hiltunen hahmottaa kokemustaan.
Saila Keskiaho
Toimittajan kommentti
Taivuin ensimmäisiin asanoihini jo pikkutyttönä mummini kanssa ja sittemmin hurahdin joogaan täysillä. Yhtä kauan on kristinusko ollut intohimoni. Juttukeikalla ojentauduinkin joogamatolle innoissani – kristinuskon ja joogan yhdistelmän täytyy lähennellä täydellistä. Kauas ei jääty. Loppurentoutuksessa mieleen hiipi silti hienoinen epäilys. Tekevätkö ikonit ja raamatunlauseet joogasta kristillisystävällisempää? Riittäisikö sittenkin pelkkä tuhatvuotinen muoto, johon joogaaja tuottaisi itse valitsemansa uskonnollisen – tai puhtaan maallisen – sisällön?
Jaa tämä artikkeli: