Äidin toive -elokuvan ensi-illan jälkeen Joonas Berghällillä on taas aikaa uusille projekteille sekä kansainvälisten levityssopimusten hankkimiseen. Kuva: Esko Jämsä
Joonas Berghäll tahtoo kertoa pienten ihmisten tarinoita
Dokumenttiohjaajaa askarruttaa, miten kaikesta hyvästä riittäisi yhä useammalle.
Espoon Viherlaaksossa asuva Joonas Berghäll, 38, istuu tuotantoyhtiönsä leikkaushuoneessa. Välillä haukotus viestii väsymyksestä. Hän on palannut yöllä Strasbourgista, jossa hän oli kahdeksan päivää tuottajakoulutuksessa. Kolmiosaisen koulutuksen viimeinen jakso on ohitse.
”Meitä oli noin 60, kun aloitimme ja noin 40, kun lopetimme. Olen ollut Strasbourgissa Sofi Oksasen Baby Jane -kirjan pohjalta. Esittelin sen siellä 20 eri rahoittajalle. Se on seuraava projektini tuottajana”, kertoo Berghäll.
Jokainen rahoittajatapaaminen kesti 40 minuuttia. Siinä ajassa yksittäinen rahoittaja tai agentti on saatava vakuuttumaan projektista.
”Baby Jane on fiktio. Se on kolmen naisen kolmiodraama. Siinä käydään masennus läpi. Kuinka paljon hyvää ystävää pitää auttaa, ja missä tulee raja vastaan. Paljon en siitä voi vielä puhua.”
Onnellinen saunoja
Berghäll ei tunnusta, että olisi itse ollut joskus masentunut, vaikka ainahan elämässä on ylä- ja alamäkiä. Hänen dokumenttinsa Miesten vuoro syntyi kuitenkin ehkä alamäkivaiheessa.
”Silloinen naisystäväni sanoi Tampereen Rajaportin saunasta, että olin onnellinen siellä käytyäni. Siellä saunoin sitten joka perjantai tai joka toinen perjantai kolme tuntia. Joku toinen olisi ehdottanut lääkäriä.”
Näin lopulta syntyi miesten elämästä kertova dokumentti vuonna 2010, jossa päähenkilöt pääasiassa saunoivat.
”Jo 11–12-vuotiaana halusin elokuvaohjaajaksi. Olin saunavuoron jälkeen äidin kanssa olohuoneessa ja huusin televisiolle: leikkaa nyt sinne yleisöön. Sellaisen hetken muistan.”
”Silloin halusin fiktion ohjaajaksi. Toivoin, että se unelma toteutuisi.”
Tarinoita ympäri maailmaa
Vuonna 1999 Berghäll oli aikuiskoulutuksessa Kokkolassa, jossa näytettiin myös dokumenttielokuva. Hän muistaa tuolloin ajatelleensa, että pystyy parempaan. Dokumenttiohjaajan tie ammattilaiseksi on ollut polveileva. Väliin mahtuu myös kokkiopinnot.
”Armeijassa tuhosin jalkani ja polveni. Siitä syntyi dokumentti Valtio vapauden vei.”
Berghällin uusin dokumentti Äidin toive tuli ensi-iltaan lokakuussa. Se syntyi vähitellen ja alkoi tavoitella universaaleja teemoja. Elokuvaa kuvattiin ympäri maailmaa, ja sillä on jo useita kansainvälisiä televisio-sopimuksia. Neuvotteluja kansainvälisestä elokuvalevityksestä käydään parhaillaan.
”Äiti on aina puhunut tasa-arvosta sukupuoleen ja rotuun katsomatta. Sen takia teen dokumenttielokuvia. Haluan kertoa pienten ihmisten tarinoita ja käsitellä universaaleja aiheita.”
”Kävin jo elokuvanteon alkuvaiheessa esittelemässä tätä elokuvaa YK-järjestöille New Yorkissa.”
Tilaisuuden päättyessä Susan Bissel Unicefilta osoitti Berghälliä sormellaan: ”Haluan tehdä töitä kanssasi.”
Elokuvasta apua Unicefille
Yhteistyöstä poiki sopimus, jossa Äidin toive -elokuvan kansainvälisestä tuotosta puolet ohjataan Unicefin työhön maailmalla.
”Meillä on paljon erilaisia suunnitelmia ensi vuodelle. Paljon on vielä töitä, että päästään niihin päämääriin.”
Tavoitteena on auttaa ihmisiä konkreettisesti ympäri maailman. Siitä Berghäll on saanut makua jo elokuvaa suunniteltaessa.
”Olimme Keniassa kaksi viikkoa turvakodissa 55 ihanan ihmisen kanssa. Tuli vain sellainen tunne, kun voisi näitä ihmisiä auttaa. Keniassa pakkoavioliittoon voi joutua jopa 8–9-vuotiaana.”
Kotiinpaluun jälkeen suomalaiset elokuva-alan ihmiset kokosivat nopeasti kokoon 1 200 euroa turvakodin tueksi. Berghäll päätti auttaa myös 17-vuotiasta Jecintaa omasta pussistaan.
”Toivoisin, että pystyisin parempaan. Pienestä palkasta on vaikea pistää isoa siivua. Maksan kuitenkin joka kuukausi Jecintan koulutuksen. Hän haluaa kirjanpitäjäksi, koska kylässä usein jymäytetään.”
Menestyksestä saa maksaa
Berghälliä askarruttaa asia, miten saisi jaettua hyvää niiltä, joilla on paljon, niille, jotka apua tarvitsevat. Miten maailmaa saataisiin tasapainoistettua?
Ja hän toivoo, että osaisimme joskus pyytää anteeksi. Monilta riidoilta ja sodilta voitaisiin välttyä.
Moni Berghällin unelma on tullut todeksi. Aina se ei ole ollut helppoa. Hän kokee, että menestyksestä saa maksaa raskaan hinnan. Miesten vuoron noustessa julkisuuteen rakas äiti soitti ja varoitti siitä, että kohta tulee osumia.
”En muista, kuinka monta kuukautta meni siitä. Sitten tuli monta puukkoa vatsaan ja kylkeen. En olisi selvinnyt ilman äitiä. Jos joku menestyy kansainvälisesti, se teurastetaan.”
Nyt on uusi elokuva saanut menestystä ja kansainvälistä huomiota. Sen sijaan Suomessa on ollut paljon vähemmän katsojia, kuin Berghäll odotti.
”Moni kriitikko unohtaa, että kyseessä on dokumenttielokuva. Minä en puutu siihen, mitä ihmiset tekevät tai sanovat. En voi kesken mennä sanomaan kuvattavalle, että älä itke, jos minulla on kyky, että ihmiset lähtee puhumaan suoraan sydämestä.”
Tarina voi auttaa
Äidin toiveessa joidenkin äitien tarinat ovat erityisen rankkoja. Berghäll muistuttaa kuitenkin, että kuvattavat tietävät koko ajan kuvaustiimin läsnäolon. Suurta kuvauskalustoa ei millään voi tehdä näkymättömäksi.
”Joskus ei ole tietoa, mitä sieltä tulee. Joskus taas on.”
"Leikkausvaiheessa hömpät leikataan pois. Jos joku puhuu 15 minuuttia ruokaostoksista, se poistetaan."
Äidin toive -dokumentti annettiin esikatseltavaksi kaikille äideille, jotka esiintyivät siinä. Leffasta ei jouduttu poistamaan sekuntiakaan.
”Ne ihmiset, jotka ovat jakaneet tarinansa, voivat auttaa sataatuhatta ihmistä. Tämä on isompi päämäärä."
Kuka?
Joonas Berhäll syntyi Kemissä vuonna 1977. Nyt hän asuu Espoossa.
Mitä?
Opiskellut elokuvan tuottamista Tampereen ammattikorkeakoulussa vuosina 2000–2005.
Missä?
Rakkain paikka on Espoossa Viherlaakson pururata. Ennen lenkki kesti tunnin, nyt enää 45 minuuttia, kun vauhti on kiihtynyt. Nuuksio pitää ottaa haltuun.
Motto?
Uskalla toteuttaa omia unelmiasi sekä tehdä jotain isoa.
Jaa tämä artikkeli: