null Jos ei olisi leipäjonoja, kuolisiko joku?

Jos ei olisi leipäjonoja, kuolisiko joku?

Kirkko ja kaupunki lehti kertoi 25.11. leipäjonossa olevista. Olen pitkään pohtinut tätä ilmiötä. Olen nähnyt televisio-ohjelmia, joissa jonon ei mitenkään pitäisi liittyä perheen arkeen. Uteliaisuuttani kävin kahdesti Hurstin jonossa. Kannoin aivan mahtavan valikoiman kotiin. Pelastusarmeijasta sain vain leipää. Oikeasti en niitä tarvinnut, sillä en ole köyhä. Eläkkeeni, joka myös on aika hyvä, menee siis suurimmalta osalta asumiseen.

Kun verrataan nykytilannetta 50 vuoden takaiseen juuri koulusta päässeen arkeen, sain varmaan saman rahan käteeni. Asuminen jaettiin toisen kanssa, ei siis puhettakaan, että olisi voinut vuokrata yksiön. Joka viikonloppu oli ylioppilastalojen bileitä. Ei ollut puhelinta tai televisiota. Ehkä oli sosiaalitoimisto. Meidät nuoret oli kuitenkin opetettu pärjäämään omillamme, eli asuit, söit ja ostit sen mukaan, mihin rahasi riittivät. Työpaikan sai helpommin kuin nyt. Tänään saa työttömyyskorvauksen, vuokratuen ja toimeentulotuen. Uskon, että moni iäkäs yrittää turhaan pärjätä pienellä eläkkeellään, eikä kehtaa hakea toimeentulotukea, mutta kuitenkin kehtaa seisoa nimettömänä jonossa.

Jos "Hurstin valinta" lopettaa, kuoleeko joku nälkään? Epäilen. Tulee vain 50 vuoden takainen tilanne, kun joutuu valitsemaan, mihin kaikkeen raha riittää. Ehkä jonossa oleva nuori joutuu vähentämään vaateostoja ja kahvilakäyntejä tai kauhukseen asumaan joko kotonaan tai toisen henkilön kanssa. Kun pukeudut mustaan hupputakkiin, olet tunnistamaton, vaikka kaveri kulkisi vierestäsi. Jonot ovat vain isoilla paikkakunnilla. Miksi näin? Yhtä helppoa kuin pikalainan nosto? Kaupat myyvät vanhenevia tuotteita alennuksella, niitä ei siis tarvitse kuljettaa muualle. Voitaisiinko pääkaupunkiseudun leipäjonot kokeeksi lopettaa vuoden ajaksi ja tutkia, miten ihmisten omavastuu toimii?

Eija Helena

Jaa tämä artikkeli: