Kun järvenpääläinen Anneli Vartiainen lähtee aamulla puoli kahdeksan aikoihin junalla töihin, hän laittaa nappikuulokkeet korviinsa.

— Rutiineihini kuuluvat radion Hartaat sävelet ja aamuhartaus. Hartauden päätyttyä juna on juuri sopivasti perillä Helsingissä. Iltahartauden kuuntelen satunnaisemmin, hän kertoo.

Yle Radio 1:stä kello 7.50 tulevaa aamuhartautta kuuntelee lähes 150 000 ihmistä. Yhteensä aamuhartaudella on yli 200 000 kuulijaa, sillä kello 6.15 saman hartauden on kuunnellut yli 60 000 ihmistä.

— Aina silloin tällöin hartaus koskettaa minua niin, että saan nieleskellä kyyneleitäni.

Sen jälkeen kun toimituspäällikkö Anneli Vartiainen on saapunut työpaikalleen Kirkon tiedotuskeskukseen, hän alkaa kuunnella hartausohjelmia toisin korvin. Hän on hartausohjelmien vastaava toimittaja.

Hartausohjelmat ovat kuuluneet kansallisten radioyhtiöiden ohjelmatarjontaan alusta asti. Yleisradiotoiminta käynnistyi Suomessa 1926, ja jo neljäntenä toimintapäivänä radiosta tuli jumalanpalvelus. Säännölliset hartaudet alkoivat aamuhartaudella 7.3.1932. Alkuaikoina kaikki radiolähetykset olivat suoria, ja hartaudet lähetettiin Vanhasta kirkosta Helsingistä.

Hartausohjelmien lähettäminen kuuluu Yleisradion lakisääteisiin tehtäviin. Mutta siitä, kuinka paljon hartauksia pitää olla tai mihin aikaan ne pitää lähettää, ei laki sano mitään.

Aina kun hartausohjelmiin tai niiden lähetysaikoihin on suunniteltu muutoksia, on niitä vastustettu vahvasti. Perinne on tärkeä monille. Vartiainen arvioi, että hartausohjelmien asema säilyy vakaana.

— Muutos ei ole todennäköinen niin kauan kuin hartausohjelmilla on suuri kuulijakunta. Sunnuntain jumalanpalvelus, jolla on yli 200 000 kuuntelijaa, on kanavansa kuunnelluin ohjelma.

— Lisäksi yleinen ilmapiiri on uskontomyönteinen. Voisi sanoa, että on uskontorauha.

Vartiainen ei vierasta ajatusta, että radiosta tulisi myös muiden uskontojen hartausohjelmia.

— Se sopisi hyvin yhteen myönteisen uskonnonvapausajatuksen kanssa. Harva tulee käyneeksi moskeijassa tai synagogassa, vaikka tutustuminen toisten uskoon voisi tehdä hyvää.

Hartausohjelmat toteutetaan yhteistyönä: Yle hoitaa tekniikan, eli ohjelmien äänittämisen ja lähettämisen. Sisällöstä vastaavat kirkot — luterilaisen kirkon osalta Kirkon tiedotuskeskus.

— Radiohartaudet ovat ekumeenisia. Luterilaisten lisäksi puhujissa on ortodokseja, katolilaisia ja vapaiden suuntien edustajia.

Vastaava toimittaja suunnittelee ohjelmia ja ohjelmasarjoja. Hän järjestää koulutusta uusille puhujille ja tekee muutenkin yhteistyötä heidän kanssaan. Hän myös kuuntelee osan hartauksista etukäteen. Kyse ei ole sensuurista.

— Ammattimaisena kuuntelijana en ajattele, että puhujan pitäisi olla minun kanssani samaa mieltä. Sen sijaan katson, että ohjelmissa noudatetaan tiettyjä sääntöjä.

Hartauksissa ei saa arvostella toisen uskoa ja oppia. Ei saa mainostaa eikä vedota kuulijoihin edes minkään yleisesti hyvänä pidetyn asian puolesta. Ei saa ottaa puoluepoliittisesti kantaa. Jos käsittelee jotain kiistaa, sitä on käsiteltävä molemmista näkökulmista.

Kuuntelijapalautteessa sanotaan toisinaan, että hartaudet ovat huonoja siksi, ettei niissä enää kuule Jumalan sanaa.

— Usein kyse on siitä, ettei puhuja käytä samaa uskonnon äidinkieltä, kuten jonkun herätysliikkeen puhetapaa, kuin kuuntelija, Vartiainen tulkitsee.

— Moni vierastaa myös kertomuksellisia puheita. He saattavat kaivata tilalle raamatunlauseita muistamatta, että Jeesuskin opetti kertomuksilla, jotka nousivat ihmisten elinympäristöstä.

Kun kuulijoita on paljon, ei jokainen puhe voi koskettaa kaikkia. Tavoitteena on, että jokainen voisi jossakin hartaudessa viikon mittaan kuulla jotain, joka koskettaa häntä.

Radiohartauksien 80-vuotisjuhlahartaudessa Helsingin Vanhassakirkossa ke 7.3. klo 7.45 puhuu emeritusarkkipiispa John Vikström. Yleisö on tervetullut kirkkoon ja sen jälkeen kirkkokahveille Annankulmaan, Annankatu 14.