Jotain outoa
En ole erityisen hyvin perillä kirkon sisällä käydystä keskustelusta, koska en kuulu kirkkoon, enkä ole teologi, mutta jotain outoa Roman-Lagerspetzin ja Korhosen kirjoituksessa (VL 24.11.) mielestäni on. Outoa on käsitys siitä, mitä syrjiminen on.
Luterilainen kirkko tunnustaa uskovansa, että Raamattu on uskon ja opin ylin auktoriteetti. Ja Raamattu kieltää homoseksuaalisuuden harjoittamisen. Tämä tosiasia on otettava huomioon kristillisen kirkon sisäisessä keskustelussa homoseksuaalien syrjimisestä.
Jos homoseksuaalisuuden harjoittaminen on väärin, niin silloin homoseksuaalisuuden suosiminen on myös väärin. Sitä voidaan kutsua suvaitsevaisuudeksi, mutta sitä mikä on väärin, ei tule suvaita. Jos pieni lapsi leikkii tulitikuilla, niin hänen kieltämistään voi kutsua syrjinnäksi tai suvaitsemattomuudeksi, mutta olipa se sitä tai ei, se on itse asian kannalta hyvin epäolennaista. Olennaista on se, että tulitikuilla leikkiminen pitäisi saada loppumaan, koska se on vaarallista.
Kirkon ulkopuolisessa keskustelussa voidaan lähteä siitä, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on oikein, mutta kirkon sisäisissä keskusteluissa ei. Siksi maalaisjärkeni sanoo, että kirkon omista lähtökohdista käsin — ottamatta tässä kantaa niiden totuuteen — Timo Rämä ja Göran Stenlund ovat oikeassa ja Sari Roman-Lagerspetz ja Johanna Korhonen väärässä. Jälkimmäiset saattaisivat olla oikeassa, jos kirkko ei olisi kristillinen, mutta se on.
Jaakko Ojala
valtiotieteiden maisteri, Siilinjärvi
Jaa tämä artikkeli: