null Joukkoäly ja uudet ideat

Joukkoäly ja uudet ideat

Kannelmäessä syntynyt Jennyn mummola kuulostaa ajatuksena mainiolta, suorastaan hyvää tekevältä. Yhden aktiivisen ihmisen ideasta lähtenyt ja muutaman toimeenpanema kokoontumispaikka kokoaa yhteen lapsia ja ikäihmisiä.

Konsepti ei ole kummallinen: eri ikäpolvien kansalaiset tutustuvat, juttelevat, leipovat, leikkivät ja viihtyvät. Tehdään yhdessä jotain kumpiakin kiinnostavaa. Seurakunta tarjoaa tilat ja hankkii purtavat. Kun mummot ja papat touhuavat lasten kanssa, kuuntelevat heitä ja jakavat heidän kanssaan elämäntarinoitaan, on lasten vanhemmilla tilaa istua hetkinen rauhassa ja vaikka tutustua toisiinsa. Syntyy kontakteja, jotka voivat koitua koko elinympäristön iloksi.

Tämänkaltainen mahdollistaminen on tärkeä osa seurakunnan työtä. Messujen toimittamiseen, rippileirien pitämiseen, diakoniatyöhön ja moneen muuhun merkitykselliseen tarvitaan seurakuntatyön ammattilaisia. Mutta paljon on myös semmoista, mihin aktiiviset vapaaehtoiset voivat tarttua.

Suurella sydämellä -toiminta kutsuu kiinnostuneita valmiiksi organisoituun vapaaehtoisuuteen. Halukkaiden on mahdollista muun muassa mennä laulamaan sairaalaan, ilmoittautua näkövammaisen ihmisen ulkoilu- tai kirkkokaveriksi, keskustella kuuntelijaa tarvitsevien kanssa Palvelevassa puhelimessa tai liikkua Saapas-ryhmän kanssa kaupungilla tapaamassa nuorisoa. Lisää mahdollisuuksia löytyy omasta seurakunnasta kysymällä tai seurakuntien verkkosivustoa tutkimalla.

Suomalaiset elävät kauemmin kuin ennen. Eläkkeelle jääneissä on kaikkensa antaneita ja leppoisat päivänsä ansainneita mutta myös niitä, joilla olisi halua vielä uuden aloittamiseen. Myös opiskelijoiden ja työelämässä olevien joukossa on niitä, joilla riittää virtaa ja ideoita yli kotitarpeen.

Paitsi valmiiksi järjestetylle vapaaehtoistoiminnalle seurakunnissa pitää löytyä tilaa myös ihmisten omille aloitteille. Joukkouttamalla eli talkoistamalla voidaan hyödyntää yhteisön osaamista. Silloin annetaan suunnittelussa tilaa useammalle ja syntyy useampia ideoita – sekä huonoja että toteuttamiskelpoisia kuten Jennyn mummola.

Maallikoiden ottaminen mukaan suunnitteluun vaatii seurakuntatyön ammattilaisilta joustavuutta. Osallistuminen muuten sitouttaa paremmin kuin muuten mukana oleminen.

Pälvi Ahoinpelto, toimituspäällikkö
palvi.ahoinpelto@kirkkojakaupunki.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.